Pau­li Ki­vi­o­ja

Kym­me­nen spi­taa­lis­ta pa­ran­tui, mut­ta vain yk­si heis­tä säi­lyt­ti us­kon­sa.

Jee­suk­sen ja hä­nen ope­tus­las­ten­sa mat­ka­tes­sa Ga­li­le­as­ta Je­ru­sa­le­min pää­si­äis­juh­lil­le hei­tä tuli vas­taan jouk­ko re­pa­lei­siin vaat­tei­siin pu­keu­tu­nei­ta mie­hiä. Hei­dän hiuk­sen­sa oli­vat ha­jal­laan ja kas­vo­jen­sa ala­o­sat oli­vat pei­te­tyt. He py­säh­tyi­vät pie­nen mat­kan pää­hän ja huu­si­vat: ”Saas­tai­nen, saas­tai­nen!” (3. Moos. 13:45). To­sin mo­nen huu­to saat­toi ol­la vain kuis­kaus­ta, kos­ka spi­taa­lis­ten ää­ni usein hä­vi­si sai­rau­den ede­tes­sä. Mut­ta heil­lä oli myös muu­ta asi­aa: ”Jee­sus, opet­ta­ja, ar­mah­da mei­tä!” (Luuk. 17:13).

Vai­kut­taa sil­tä, et­tä sai­ras­tu­neet oli­vat kuul­leet Jee­suk­ses­ta ja tie­si­vät hä­net Ju­ma­lan mie­hek­si, joka pa­ran­taa sai­rai­ta Ju­ma­lan voi­mal­la ja opet­taa Ju­ma­lan sa­nal­la ope­tus­lap­si­aan ja mui­ta­kin. Hei­dän käyt­tä­män­sa sana ”opet­ta­ja” on eri­tyi­sen huo­mi­o­nar­voi­nen, kos­ka yleen­sä sai­raat pyy­si­vät apua käyt­tä­en Jee­suk­ses­ta mui­ta ni­miä, ku­ten Daa­vi­din poi­ka.

Tätä opet­ta­ja-sa­naa Jee­suk­ses­ta käyt­ti­vät Luuk­kaan mu­kaan vain hä­nen ope­tus­lap­sen­sa. Spi­taa­lis­ten jou­kos­sa saat­toi ol­la joku Jee­suk­sel­ta ope­tus­ta saa­nut hen­ki­lö, joka oli sai­ras­tu­nut ja eris­tet­ty mui­den spi­taa­lis­ten kans­sa yh­teis­kun­nas­ta. Hän eh­kä oli ker­to­nut to­ve­reil­leen Jee­suk­ses­ta.

Sa­nat vaa­ti­vat us­koa

Spi­taa­li­tau­ti ei kat­so­nut kan­sal­li­suut­ta ei­kä yh­teis­kun­nal­lis­ta ase­maa. Sai­ras­tu­nei­den jou­kos­sa oli myös sa­ma­ri­a­lai­nen, joi­den kans­sa juu­ta­lai­set ei­vät ol­leet muu­toin te­ke­mis­sä. Kel­lään heis­tä ei ol­lut mi­tään an­net­ta­vaa Jee­suk­sel­le. He anoi­vat vain ar­mah­dus­ta.

Jee­suk­sen sa­no­ma oli ly­hyt: ”Men­kää näyt­tä­mään it­sen­ne pa­peil­le.” Nämä sa­nat kui­ten­kin vaa­ti­vat us­koa, ja us­ko­en spi­taa­li­set läh­ti­vät liik­keel­le, vaik­ka mi­tään ei aluk­si ta­pah­tu­nut­kaan. Us­ko pa­ran­si hei­dät mat­kal­la, ei hei­dän läh­te­mi­sen­sä tai te­ke­mi­sen­sä. Us­ko ja Kris­tus us­kos­sa pe­las­ta­vat yhä ih­mi­siä uu­teen elä­mään ja uu­teen to­del­li­suu­teen il­man ih­mi­sen omia te­ke­mi­siä. Us­kon puo­les­taan syn­nyt­tää kuul­tu Ju­ma­lan sana.

Kes­tää­kö us­ko?

Toi­nen asia pe­las­tuk­sen kan­nal­ta on se, kes­tää­kö us­ko lop­puun saak­ka. Saa­ko joku tai jo­kin ih­mi­sen luo­pu­maan us­kos­ta? Va­li­tet­ta­vas­ti näin usein ta­pah­tuu. Ju­ma­lan sa­nan mu­kaan vain hän pe­las­tuu, joka py­syy vah­va­na lop­puun saak­ka. Kym­me­nes­tä spi­taa­li­ses­ta yh­dek­sän ei pa­lan­nut Jee­suk­sen luo kiit­tä­mään hän­tä. Mitä heil­le oli ta­pah­tu­nut?

Mart­ti Lut­her ar­ve­lee, et­tä asi­at ete­ni­vät näin: spi­taa­li­set me­ni­vät Jee­suk­sen käs­kyn mu­kaan näyt­tä­mään it­se­än­sä pa­peil­le, joi­den teh­tä­viin kuu­lui sekä spi­taa­lin et­tä sii­tä pa­ran­tu­mi­sen to­te­a­mi­nen Moo­sek­sen lain mu­kaan.

Jee­sus ha­lu­si, et­tä me­ne­tel­täi­siin niin kuin sii­nä yh­teis­kun­nas­sa oli mää­rät­ty, jol­loin pa­pit­kin sai­si­vat osan­sa. Nämä oli­vat kui­ten­kin Jee­suk­sen ve­ri­vi­hol­li­sia. He pi­ti­vät spi­taa­lis­ten pa­ran­tu­mis­ta kyl­lä Ju­ma­lan ih­mee­nä, mut­ta ei­vät ha­lun­neet yh­dis­tää Jee­sus­ta sii­hen. Sen si­jaan hei­dän mie­les­tään spi­taa­li­set oli­vat pa­ran­tu­neet lain­kuu­li­ai­suu­ten­sa ja pa­peil­le vie­män­sä uh­ri­lah­jan an­si­os­ta.

Vain yk­si pe­las­tui

Näin pu­hu­en pa­pit sai­vat myr­ky­tet­tyä yh­dek­sän mie­hen mie­len pois Jee­suk­ses­ta. Vain yk­si mui­den pai­nos­tuk­ses­ta huo­li­mat­ta py­syi us­kol­li­se­na Jee­suk­sel­le. Hän­tä pi­det­tiin ou­to­na lin­tu­na ja har­ha­op­pi­se­na – oli­han hän kai­ken li­säk­si sa­ma­ri­a­lai­nen, juu­ta­lais­ten vi­hol­li­nen.

Täl­le yh­del­le pa­ran­tu­neel­le, joka ylis­ti Ju­ma­laa suu­reen ää­neen ja kiit­ti Jee­sus­ta iloi­ten ar­mos­ta ja an­si­ot­to­mas­ta pa­ran­tu­mi­ses­taan, Jee­sus sa­noi: ”Nou­se ja mene. Us­ko­si on pe­las­ta­nut si­nut.” Ju­ma­lan hy­vyyt­tä oli se, et­tei hän pe­ru­nut mui­den­kaan ajal­lis­ta pa­ran­tu­mis­ta. Heil­lä ei kui­ten­kaan ol­lut sitä osaa, jota us­ko­va saa omis­taa jo tääl­lä ajas­sa Jee­suk­sen seu­raa­ja­na ja myös ian­kaik­ki­ses­ti tai­vaan pe­ril­li­se­nä.

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 17:11–19

Raa­mat­tu 1992: Mat­kal­laan koh­ti Je­ru­sa­le­mia Jee­sus kul­ki Sa­ma­ri­an ja Ga­li­le­an ra­ja­seu­dul­la. Kun hän oli tu­los­sa erää­seen ky­lään, hän­tä vas­taan tuli kym­me­nen spi­taa­lis­ta mies­tä. Nämä py­säh­tyi­vät mat­kan pää­hän ja huu­si­vat: ”Jee­sus, opet­ta­ja, ar­mah­da mei­tä!” Näh­des­sään mie­het Jee­sus sa­noi heil­le: ”Men­kää näyt­tä­mään it­sen­ne pa­peil­le.” Men­nes­sään he puh­dis­tui­vat. Huo­mat­tu­aan pa­ran­tu­neen­sa yk­si heis­tä kään­tyi ta­kai­sin. Hän ylis­ti Ju­ma­laa suu­reen ää­neen, lan­ke­si maa­han Jee­suk­sen jal­ko­jen juu­reen ja kiit­ti hän­tä. Tämä mies oli sa­ma­ri­a­lai­nen. Jee­sus ky­syi: ”Ei­vät­kö kaik­ki kym­me­nen puh­dis­tu­neet? Mis­sä ne yh­dek­sän muu­ta ovat? Tämä muu­ka­lai­nen­ko on heis­tä ai­noa, joka pa­la­si ylis­tä­mään Ju­ma­laa?” Ja hän sa­noi mie­hel­le: ”Nou­se ja mene. Us­ko­si on pe­las­ta­nut si­nut.”

Bib­lia: Ja ta­pah­tui, kuin hän meni Je­ru­sa­le­mia päin, et­tä hän mat­kus­ti kes­kel­tä Sa­ma­ri­an ja Ga­li­le­an. Ja kuin hän tuli yh­teen ky­lään, koh­ta­si­vat hän­tä kym­me­nen spi­ta­lis­ta mies­tä, jot­ka taam­pa­na sei­soi­vat, ja ko­rot­ti­vat ää­nen­sä, sa­no­en: Je­sus, ra­kas Mes­ta­ri, ar­mah­da mei­dän pääl­lem­me! Ja kuin hän ne näki, sa­noi hän heil­le: men­käät ja osoit­ta­kaat tei­tän­ne pa­peil­le. Ja ta­pah­tui, et­tä he men­nes­sän­sä tu­li­vat puh­taik­si. Niin yk­si heis­tä, kuin hän näki, et­tä hän pa­ran­tu­nut oli, pa­la­si jäl­leen ja kun­ni­oit­ti Ju­ma­laa suu­rel­la ää­nel­lä, ja lan­ke­si kas­voil­len­sa hä­nen jal­kain­sa juu­reen ja kiit­ti hän­tä. Ja se oli Sa­ma­ri­a­lai­nen. Mut­ta Je­sus vas­ta­ten sa­noi: ei­kö kym­me­nen puh­dis­tet­tu? kus­sa yh­dek­sän ovat? Ei ole mui­ta löy­det­ty, jot­ka pa­la­si­vat Ju­ma­laa kun­ni­oit­ta­maan, kuin tämä muu­ka­lai­nen. Ja hän sa­noi hä­nel­le: nou­se ja mene! si­nun us­kos on si­nun va­pah­ta­nut.