Ur­po Luok­ka­la

He­la­tors­tain evan­ke­liu­mis­sa nä­kyy Ju­ma­lan suu­ri rak­kaus ih­mi­siä koh­taan. Tuos­ta rak­kau­des­ta ker­to­vaa ilo­sa­no­maa Jee­sus käs­ki saar­na­ta kai­kil­le.

Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan jä­se­nil­le Kris­tuk­sen ylös­nou­se­mus il­mai­see Ju­ma­lan ih­meel­li­siä te­ko­ja. Jär­jel­le Kris­tuk­sen tai­vaa­see­nas­tu­mi­nen on kä­sit­tä­mä­tön. Us­ko­vai­set ei­vät kui­ten­kaan kat­so tyh­jään tai­vaa­seen, vaan nä­ke­vät siel­lä Kirk­kau­den Her­ran esi­ru­koi­li­ja­na Ju­ma­lan oi­ke­al­la puo­lel­la. Hän tu­lee ker­ran ta­kai­sin tän­ne maan pääl­le nou­ta­maan oman­sa tai­vaan ko­tiin.

Heik­kous­kois­ten voi­ma

Jee­sus nuh­te­lee ope­tus­lap­sia sy­dä­men ko­vuu­des­ta ja us­kon vä­hyy­des­tä. Ju­ma­lan lap­sen us­ko näyt­tää ol­leen tuol­loin­kin hy­vin heik­koa ja puut­tei­ta esiin­tyi run­saas­ti. Jee­suk­sen vies­ti oli kui­ten­kin loh­dut­ta­va: hän ei hyl­kää kom­pas­tu­vaa ja heik­koa las­taan vaan lä­het­tää juu­ri sen­kal­tai­sia evan­ke­liu­min työ­hön.

Ope­tus­lap­sil­la oli se on­gel­ma, et­tä he ei­vät luot­ta­neet riit­tä­väs­ti Kris­tuk­sen so­vi­tus­työ­hön, vaik­ka he us­koi­vat Ju­ma­laan. Sii­tä Jee­sus hei­tä muis­tut­ti jo kii­ras­tors­tai­na: ”Jos te us­kot­te Ju­ma­lan pääl­le, niin us­ko­kaat myös mi­nun pääl­le­ni” (Joh. 14:1). Jee­sus toi­mii lem­pe­äs­ti omi­aan koh­taan, vaik­ka sa­nat tun­tu­vat jos­kus ko­vil­ta.

Ydin on Kris­tuk­sen so­vi­tus­työ

Kris­tus ot­ti mei­dän kaik­kien syn­nit pääl­leen ja so­vit­ti ne Ju­ma­lan kans­sa. Hän kär­si, kuo­li ja nou­si ylös kuol­leis­ta pe­las­taak­seen ih­mi­set ka­do­tuk­ses­ta. Tämä on pää­si­äi­sen ilo­sa­no­ma kai­kil­le kan­soil­le. Paa­va­li kir­joit­taa: ”Jos sinä suul­la­si tun­nus­tat, et­tä Jee­sus on Her­ra, ja sy­dä­mes­sä­si us­kot, et­tä Ju­ma­la on he­rät­tä­nyt hä­net kuol­leis­ta, olet pe­las­tu­va” (Room. 10:9).

Evan­ke­liu­mis­sa on sama val­ta­va voi­ma, joka he­rät­ti myös Kris­tuk­sen kuol­leis­ta (Ef. 1:19–20). Sik­si evan­ke­liu­mia ju­lis­te­taan kai­kil­le ih­mi­sil­le us­kon syn­ty­mi­sek­si (Room. 1:16). Evan­ke­liu­min ydin on syn­tien an­teek­si­an­ta­mus. Em­me­kö kai­pai­si tä­nä­kin ai­ka­na hy­viä ter­vei­siä ja uu­ti­sia?

Us­ko ja kas­te

Ju­ma­la on sa­nan­sa ohel­la an­ta­nut myös nä­ky­viä merk­ke­jä, jot­ta us­kom­me vah­vis­tui­si em­me­kä epäi­li­si Ju­ma­lan sa­naa. Kas­te muis­tut­taa Ju­ma­lan lu­pauk­sis­ta. Lut­her saar­na­si ai­koi­naan, et­tä siel­lä, mis­sä on evan­ke­liu­mi, on myös kas­te ja kaik­ki mitä kris­tit­ty ih­mi­nen tar­vit­see.

Epä­us­ko on se, mikä vie ih­mi­sen ka­do­tuk­seen. Raa­ma­tun mu­kaan us­ko­vai­sil­le kuu­luu kas­te. Näin ta­pah­tui Kor­ne­liuk­sen ko­dis­sa ja kan­da­ken ho­vi­her­ran koh­dal­la. Kun he sai­vat us­kon saar­na­tun evan­ke­liu­min kaut­ta, hei­dät kas­tet­tiin. Pa­ran­nuk­sen ar­mon saa­nut ris­tin­ryö­vä­ri pää­si tai­vaa­seen, vaik­ka hän­tä ei eh­dit­ty kas­taa.

Evan­ke­liu­min työ ete­nee

He­la­tors­tain sa­no­ma kut­suu jo­kais­ta us­ko­vais­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­hön. Kris­tuk­sen työ jat­kuu, kun Pyhä Hen­ki te­kee työ­tä Ju­ma­lan las­ten kaut­ta. Ju­ma­la käyt­tää us­ko­vai­sen suu­ta evan­ke­liu­min ju­lis­ta­mi­seen. Jee­sus ke­hot­ti kaik­kia kuu­le­maan, mitä Hen­ki pu­huu seu­ra­kun­nas­sa. Evan­ke­liu­mi on le­vin­nyt tänä ai­ka­na in­ter­ne­tin vä­li­tyk­sel­lä laa­jas­ti maa­il­man ää­riin as­ti.

He­la­tors­tai tuo vie­lä vies­tin: Her­ra elää! Hän on yhä kans­sam­me. Evan­ke­liu­mis­sa nä­kyy Ju­ma­lan rak­kaus mei­tä koh­taan. Tämä rak­kaus toi elä­män (1. Joh. 3:16). Be­ta­ni­as­sa Jee­sus er­ka­ni ope­tus­lap­sis­taan, jot­ka pa­la­si­vat rie­mul­li­sin mie­lin Je­ru­sa­le­miin. He ylis­ti­vät Ju­ma­laa temp­pe­lis­sä.

Evan­ke­liu­mi: Mark. 16:14–20

Raa­mat­tu 1992: Vii­mein Jee­sus il­mes­tyi myös yh­del­le­tois­ta ope­tus­lap­sel­leen hei­dän ol­les­saan ate­ri­al­la. Hän moit­ti hei­dän epä­us­ko­aan ja hei­dän sy­dä­men­sä ko­vuut­ta, kun he ei­vät ol­leet us­ko­neet nii­tä, jot­ka oli­vat näh­neet hä­net kuol­leis­ta nous­see­na. Hän sa­noi heil­le: ”Men­kää kaik­ki­al­le maa­il­maan ja ju­lis­ta­kaa evan­ke­liu­mi kai­kil­le luo­duil­le. Joka sen us­koo ja saa kas­teen, on pe­las­tu­va. Joka ei us­ko, se tuo­mi­taan ka­do­tuk­seen. Ja nii­tä, jot­ka us­ko­vat, seu­raa­vat nämä tun­nus­mer­kit: Mi­nun ni­mis­sä­ni he aja­vat pois pa­ho­ja hen­kiä. He pu­hu­vat vie­rail­la kie­lil­lä. He tart­tu­vat kä­sin käär­mei­siin, ja vaik­ka he juo­vat tap­pa­vaa myrk­kyä, se ei va­hin­goi­ta hei­tä. He pa­ne­vat kä­ten­sä sai­rai­den pääl­le, ja nämä pa­ra­ne­vat.”

Kun Her­ra Jee­sus oli pu­hu­nut heil­le tä­män, hä­net otet­tiin ylös tai­vaa­seen ja hän is­tuu­tui Ju­ma­lan oi­ke­al­le puo­lel­le. Ope­tus­lap­set läh­ti­vät mat­kaan ja saar­na­si­vat kaik­ki­al­la. Her­ra toi­mi hei­dän kans­saan ja vah­vis­ti sa­nan tun­nus­mer­keil­lä.

Bib­lia: Vii­mein, kuin yk­si­tois­ta­kym­men­tä at­ri­oit­si­vat, il­mes­tyi hän, ja soi­ma­si hei­dän epä­us­ko­an­sa ja hei­dän sy­dä­men­sä kan­kiut­ta, et­tei he us­ko­neet nii­tä, jot­ka hä­nen näh­neet oli­vat nous­seek­si ylös. Ja sa­noi heil­le: men­käät kaik­keen maa­il­maan, ja saar­nat­kaat evan­ke­liu­mia kai­kil­le luo­duil­le. Joka us­koo ja kas­te­taan, se tu­lee au­tu­aak­si; mut­ta joka ei us­ko, se ka­do­te­taan. Mut­ta nämä ovat ne mer­kit, jot­ka nii­tä seu­raa­vat, jot­ka us­ko­vat: mi­nun ni­me­ni kaut­ta pi­tää hei­dän per­ke­leet aja­man ulos, uu­sil­la kie­lil­lä pu­hu­man, Käär­meet aja­man pois, ja jos he jo­ta­kin myrk­kyä juo­vat, niin ei heil­le mi­tään va­hin­goi­ta; sai­ras­ten pääl­le pi­tää hei­dän kä­ten­sä pa­ne­man, ja ne pa­ra­ne­vat.

Ja Her­ra, sit­te kuin hän oli heil­le pu­hu­nut, otet­tiin ylös tai­vaa­seen ja is­tui Ju­ma­lan oi­ki­al­le kä­del­le. Mut­ta he me­ni­vät ja saar­na­si­vat joka pai­kas­sa, ja Her­ra vai­kut­ti hei­dän kans­san­sa ja vah­vis­ti sa­nan seu­raa­vais­ten merk­kien kaut­ta.