Pau­li So­ran­ta

Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta kuu­luu Py­hän Hen­gen ää­ni, joka an­taa voi­maa us­ko­mi­seen tä­män maa­il­man kes­kel­lä.

Evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä Jee­sus pu­huu Py­häs­tä Hen­ges­tä, jon­ka ope­tus­lap­set saa­vat aut­ta­jak­si, loh­dut­ta­jak­si ja puo­lus­ta­jak­si hä­nen ylös­nou­se­mi­sen­sa jäl­keen. Pyhä Hen­ki joh­dat­taa sen to­tuu­den tun­te­mi­seen, jon­ka yti­mes­sä on saar­na pa­ran­nuk­ses­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­mus Kris­tuk­sen so­vi­tus­työn täh­den. Täs­tä ilo­sa­no­mas­ta Jee­suk­sen ope­tus­lap­set yhä to­dis­ta­vat Py­hän Hen­gen voi­maan tur­vau­tu­en.

Maa­il­mas­sa, mut­ta ei maa­il­mas­ta

Teks­ti­koh­dan edel­lä Jee­sus pu­huu maa­il­mas­ta, joka vi­haa Kris­tuk­sen omia, hä­nen ope­tus­lap­si­aan. Hän muis­tut­taa, et­tä maa­il­ma vi­ha­si myös hän­tä, Ju­ma­lan Poi­kaa. ”Jos te kuu­lui­sit­te tä­hän maa­il­maan, se ra­kas­tai­si tei­tä, omi­aan. Mut­ta te et­te kuu­lu maa­il­maan, kos­ka minä olen tei­dät sii­tä omik­se­ni va­lin­nut, ja sik­si maa­il­ma vi­haa tei­tä.” (Joh.15:19.)

Rak­kaus on us­ko­vien ja viha maa­il­man tun­to­merk­ki. Jee­sus tie­si, et­tä saar­na syn­nis­tä ja Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta louk­kai­si nii­tä ih­mi­siä, joil­le evan­ke­liu­mia ju­lis­te­taan ope­tus­las­ten suul­la. Tä­nä­kin ai­ka­na kris­tit­ty voi tun­tea maa­il­mas­sa vie­raut­ta Ju­ma­lan sa­naan poh­jau­tu­van us­kon­sa vuok­si. Kris­tit­tyä kuul­laan tai hän­tä vi­ha­taan Jee­suk­sen ni­men täh­den.

Puo­lus­ta­ja­na Pyhä Hen­ki

Hen­gen vai­ku­tus­ta ja työ­tä ku­vaa­vat sii­tä käy­tet­tä­vät il­mai­sut: loh­dut­ta­ja, puo­lus­ta­ja, To­tuu­den Hen­ki. Pyhä Hen­ki on ”vä­ke­vän voi­man Hen­ki” (Ef. 1:19), kos­ka se on läh­töi­sin Isäs­tä, Po­jan lä­het­tä­mä­nä. Sik­si se on myös pa­ras puo­lus­ta­ja, jon­ka Jee­suk­sen seu­raa­ja voi tu­ek­seen saa­da, ei­kä Hen­gen voi­mas­ta elä­vän kris­ti­tyn tar­vit­se tun­tea teh­tä­väs­sään ja elä­mäs­sään pel­koa tai neu­vot­to­muut­ta. Pyhä Hen­ki on asuk­kaa­na jo­kai­sen us­ko­van sy­dä­mes­sä muis­tut­ta­en myös sii­tä, et­tä Va­pah­ta­ja it­se on lu­van­nut ol­la omien­sa kans­sa maa­il­man lop­puun saak­ka.

Kris­til­li­sen seu­ra­kun­nan teh­tä­vä­nä on kaik­ki­na ai­koi­na ol­lut to­dis­taa Va­pah­ta­jas­tam­me Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta ja hä­nen so­vi­tus­työs­tään. Se on hä­nen oman työn­sä jat­ka­mis­ta. Vaik­ka var­si­nai­nen to­dis­ta­ja on ai­na Pyhä Hen­ki, saa­vat Ju­ma­lan lap­set toi­mia Hen­gen vä­li­kap­pa­lei­na. Tämä to­dis­tus ta­pah­tuu sa­nan­ju­lis­tuk­ses­sa, ih­mis­ten vä­li­ses­sä kans­sa­käy­mi­ses­sä ja ar­ki­ses­sa elä­mäs­sä. Se on olen­nai­nen osa kris­tit­ty­nä elä­mis­tä. Paa­va­li kir­joit­taa myös, et­tä ”Hen­ki to­dis­taa yh­des­sä mei­dän hen­kem­me kans­sa, et­tä me olem­me Ju­ma­lan lap­sia” (Room. 8:16).

Evan­ke­liu­mi roh­kai­see us­ko­maan

Jee­sus ha­lu­si pu­hua ope­tus­lap­sil­leen, et­tei­vät he ko­et­te­le­muk­sis­sa tai kiu­sauk­sis­sa, edes suo­ra­nai­sen vai­non al­la, luo­pui­si elä­väs­tä us­kos­ta. Pyhä Hen­ki oh­jaa us­ko­vaa oi­ke­aan suun­taan us­koon liit­ty­vis­sä ky­sy­myk­sis­sä ja Kris­tuk­sen mie­len tun­te­mi­ses­sa. Tä­män ää­nen saa kuul­la Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa, ja sitä hei­jas­taa myös evan­ke­liu­mil­la hoi­det­tu us­ko­va sy­dän.

Us­kon epäi­lys­ten ja ko­et­te­le­mus­ten kes­kel­lä tai maa­il­man hou­ku­tus­ten tuu­lis­sa tar­vi­taan evan­ke­liu­min roh­kai­sua ja jos­kus neu­vo­a­kin py­sy­äk­seen oi­ke­al­la tiel­lä. Kun kris­tit­ty ”Hen­gen avul­la kuo­let­taa syn­ti­set te­kon­sa, hän saa elää” (Room. 8:13). Jee­sus it­se roh­kai­see omi­aan kes­tä­mään us­kos­sa ja pi­tä­mään kirk­kaa­na mää­rän­pään, ian­kaik­ki­sen elä­män rak­kaan Va­pah­ta­jam­me luo­na.

Evan­ke­liu­mi: Joh. 15:26–16:4

RAA­MAT­TU 1992: Jee­sus sa­noi: ”Te saat­te puo­lus­ta­jan; minä lä­he­tän hä­net Isän luo­ta. Hän, To­tuu­den Hen­ki, läh­tee Isän luo­ta ja to­dis­taa mi­nus­ta. Myös te olet­te mi­nun to­dis­ta­ji­a­ni, olet­te­han ol­leet kans­sa­ni alus­ta as­ti. Olen pu­hu­nut teil­le tä­män, et­tei us­kon­ne ko­e­tuk­sis­sa sor­tui­si. Tei­dät ero­te­taan sy­na­go­gas­ta, ja tu­lee se­kin ai­ka, jol­loin jo­kai­nen, joka sur­maa jon­kun teis­tä, luu­lee toi­mit­ta­van­sa py­hän pal­ve­luk­sen Ju­ma­lal­le. Näin he te­ke­vät, kos­ka he ei­vät tun­ne Isää ei­vät­kä mi­nua. Olen pu­hu­nut tä­män teil­le sik­si, et­tä kun se ai­ka tu­lee, te muis­tai­sit­te mi­nun sa­no­neen tä­män teil­le.”

BIB­LIA: Mut­ta kuin Loh­dut­ta­ja tu­lee, jon­ka minä teil­le Isäl­tä lä­he­tän, to­tuu­den Hen­ki, joka Isäs­tä käy ulos, se on mi­nus­ta to­dis­ta­va. Ja tei­dän pi­tää myös to­dis­ta­man; sil­lä te olet­te alus­ta mi­nun kans­sa­ni. Näi­tä olen minä pu­hu­nut teil­le, et­te pa­he­ni­si. He pa­ne­vat tei­tä pan­naan. Ja ai­ka tu­lee, et­tä jo­kai­nen, joka tei­dät tap­paa, se luu­lee te­ke­vän­sä Ju­ma­lal­le pal­ve­luk­sen. Ja näi­tä he te­ke­vät teil­le, et­tei he tun­ne Isää ei­kä mi­nua. Vaan minä pu­huin näi­tä teil­le, et­tä kuin se ai­ka tu­lee, te niis­tä muis­tai­sit­te, et­tä minä teil­le sa­no­nut olen; mut­ta en minä ole teil­le näi­tä alus­ta sa­no­nut, sil­lä minä olin tei­dän kans­san­ne.