Ma­ti­as Mu­ho­la

Paa­va­li ke­hot­ti us­ko­vai­sia säi­lyt­tä­mään oman­tun­ton­sa puh­taa­na ja vas­taa­maan sä­vyi­säs­ti ja kun­ni­oit­ta­vas­ti niil­le, jot­ka ky­sy­vät us­kon pe­rus­teis­ta.

Jee­sus lau­sui päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä ole­vat sa­nat lai­no­pet­ta­jil­le ja fa­ri­seuk­sil­le, jot­ka ei­vät us­ko­neet hä­neen. Il­man us­koa ih­mi­nen on Ju­ma­lan vaa­ti­van lain al­la ja jou­tuu koh­taa­maan Ju­ma­lan oi­keu­den­mu­kai­sen tuo­mi­on. Ju­ma­lan lap­sel­le tuo sama tuo­mio on va­paut­ta­va, kos­ka Kris­tus on lu­nas­ta­nut hä­net omak­seen ja täyt­tä­nyt vaa­ti­van lain hä­nen puo­les­taan.

Jee­suk­sen sa­nat kä­vi­vät to­teen, ku­ten kaik­ki Ju­ma­lan lu­pauk­set ovat käy­neet ja tu­le­vat käy­mään. Raa­mat­tu ker­too useis­ta Kris­tuk­sen to­dis­ta­jis­ta, jot­ka koh­ta­si­vat in­hi­mil­li­ses­ti aja­tel­tu­na ka­run koh­ta­lon epä­us­kois­ten kä­sis­sä. En­sim­mäi­nen mart­tyy­ri Ste­fa­nos ki­vi­tet­tiin, ja myös mo­net ope­tus­lap­sis­ta ko­ki­vat mart­tyy­ri­kuo­le­man. Us­kos­sa kuo­le­van ih­mi­sen koh­ta­lo ei kui­ten­kaan lo­pul­ta ole karu, sil­lä hän saa ker­ran kuul­la kut­sun: ”Tul­kaa tän­ne, te Isä­ni siu­naa­mat” (Matt. 25:34).

Sä­vyi­säs­ti ja kun­ni­oit­ta­vas­ti

Myös ny­ky­ai­ka­na Ju­ma­lan lap­si saat­taa saa­da osak­seen ar­vos­te­lua, hal­vek­sun­taa tai jopa vi­haa us­kon­sa vuok­si. Toi­saal­ta hän voi koh­da­ta myös ar­vos­tus­ta, kii­tol­li­suut­ta, ai­to­ja ky­sy­myk­siä tai vil­pi­tön­tä ih­met­te­lyä.

Oli­pa koh­taa­mi­nen mil­lai­nen ta­han­sa, Ju­ma­lan sana roh­kai­see tun­nus­ta­maan us­kon ja ker­to­maan sii­tä ai­na­kin ky­syt­tä­es­sä: ”Py­hit­tä­kää Her­ra Kris­tus sy­dä­mes­sän­ne ja ol­kaa ai­na val­miit an­ta­maan vas­taus jo­kai­sel­le, joka ky­syy, mi­hin tei­dän toi­von­ne pe­rus­tuu. Mut­ta vas­tat­kaa sä­vyi­säs­ti ja kun­ni­oit­ta­vas­ti ja säi­lyt­tä­kää oma­tun­ton­ne puh­taa­na.” (1. Piet. 3:15–16.)

Toi­voa uh­kien kes­kel­lä

Us­ko nä­kyy elä­mäs­sä. Jo us­ko­vai­sen ole­mus ja us­kos­ta nou­se­vat va­lin­nat voi­vat pu­hu­tel­la epä­us­koi­sia ih­mi­siä. Py­hän Hen­gen vai­kut­ta­mat he­del­mät ovat sa­nat­to­ma­na vies­ti­nä kut­su­mas­sa ih­mi­siä Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Mi­kä­li us­ko yri­te­tään pii­lot­taa ei­kä sii­tä ker­ro­ta, käy kuin Jee­suk­sen ver­tauk­sis­sa, et­tä suo­la me­net­tää ma­kun­sa ja va­kan al­le lai­tet­tu kynt­ti­lä sam­muu.

Kris­tuk­sen to­dis­ta­mi­nen on hen­ki­lö­koh­tais­ta us­kos­sa kil­voit­te­le­mis­ta ja us­kon tun­nus­ta­mis­ta. Vaik­ka Suo­mes­sa saa us­koa il­man ki­vi­te­tyk­si tai ruos­ki­tuk­si tu­le­mi­sen uh­kaa, sie­lun­vi­hol­li­nen te­kee ah­ke­ras­ti työ­tä, jot­ta mah­dol­li­sim­man moni vä­syi­si us­kon mat­kal­la.

Ny­ky­ai­ka­na uh­ki­na ovat syn­nin lu­val­li­suus, it­sek­kyys ja kaik­ki se, mikä nou­see ih­mi­sen omas­ta syn­ti­syy­des­tä. Uh­kien kes­kel­lä toi­vo­na ja loh­tu­na ovat syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mi, Ju­ma­lan las­ten rak­kaus, ru­kouk­sen lah­ja, sak­ra­ment­tien voi­ma ja Ju­ma­lan sana.

Kut­su on voi­mas­sa

Teks­tis­sä tu­lee sel­väs­ti il­mi Ju­ma­lan tah­to: kut­su pa­ran­nuk­seen kos­kee kaik­kia. Jee­sus lä­het­ti oman­sa kut­su­maan ih­mi­siä Ju­ma­lan val­ta­kun­taan (Joh. 20:22–23). On tär­ke­ää, et­tä seu­ra­pu­heis­sa edel­leen ke­ho­te­taan pa­ran­nuk­seen ja roh­kais­taan us­ko­maan.

Jos­kus voi tul­la ti­lan­tei­ta, jois­sa Ju­ma­lan lap­si ei osaa vas­ta­ta kaik­kiin us­koon liit­ty­viin ky­sy­myk­siin. Näis­sä ti­lan­teis­sa voi ke­hot­taa ky­se­le­vää ih­mis­tä läh­te­mään seu­roi­hin. Kut­su Ju­ma­lan val­ta­kun­taan on edel­leen voi­mas­sa.

Evan­ke­liu­mi: Matt. 23:34–39

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus sa­noi lai­no­pet­ta­jil­le ja fa­ri­seuk­sil­le: ”Kuul­kaa siis: Minä lä­he­tän tei­dän luok­sen­ne pro­feet­to­ja, vii­sai­ta mie­hiä ja lai­no­pet­ta­jia. Toi­set heis­tä te ta­pat­te ja ris­tiin­nau­lit­set­te, toi­sia ruos­kit­te sy­na­go­gis­san­ne ja ajat­te ta­kaa kau­pun­gis­ta toi­seen. Näin te tu­let­te syy­päik­si kaik­keen vi­at­to­maan ve­reen, joka maan pääl­lä on vuo­da­tet­tu, hurs­kaan Abe­lin ve­res­tä ai­na Sa­kar­jan, Ba­rak­jan po­jan, ve­reen as­ti, hä­nen, jon­ka te ta­poit­te temp­pe­lin ja alt­ta­rin vä­lil­le. To­ti­ses­ti: tämä su­ku­pol­vi jou­tuu vie­lä vas­taa­maan täs­tä kai­kes­ta! Je­ru­sa­lem, Je­ru­sa­lem! Sinä ta­pat pro­fee­tat ja ki­vi­tät ne, jot­ka on lä­he­tet­ty si­nun luok­se­si. Mi­ten mo­nes­ti olen­kaan tah­to­nut koo­ta lap­se­si, niin kuin ka­na­e­mo ko­ko­aa poi­ka­set sii­pien­sä suo­jaan! Mut­ta te et­te tah­to­neet tul­la. Kuul­kaa siis: tei­dän temp­pe­lin­ne on jää­vä asu­jaan­sa vail­le. Sil­lä minä sa­non teil­le, et­tä te et­te mi­nua täs­te­des näe en­nen kuin sa­not­te: ’Siu­nat­tu ol­koon hän, joka tu­lee Her­ran ni­mes­sä!’”