Jan­ne Iso­maa

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työs­sä on tär­keä muis­taa vas­tuun ja­ka­mi­nen, jot­tei ku­kaan vä­syi­si. Ma­ri­an osa on tär­kein.

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti ker­too, et­tä Mart­ta oli ot­ta­nut Jee­suk­sen ko­tiin­sa vie­raak­seen. Tuos­sa ko­dis­sa asui myös Mar­tan si­sar Ma­ria. Pai­kal­la oli run­saas­ti vie­rai­ta, ja Mar­tal­la oli pal­jon työ­tä vie­rai­den pal­ve­le­mi­ses­sa.

Jee­sus pu­hui tuos­sa ko­dis­sa. Ma­ria is­tui Jee­suk­sen jal­ko­jen juu­res­sa ja kuun­te­li, mitä Jee­sus pu­hui. Vie­tet­tiin ko­ti­seu­ro­ja.

MI­ten minä voi­sin pal­vel­la?

Ny­kyi­sin­kin mo­nel­la paik­ka­kun­nal­la jär­jes­te­tään ko­ti­seu­ro­ja. Si­nul­la­kin saat­taa ol­la ko­ke­mus ko­ti­seu­rois­sa ole­mi­ses­ta. Ko­ti­seu­rois­sa ih­mi­set ovat lä­hel­lä toi­si­aan, ja niis­sä on mah­dol­lis­ta koh­da­ta ja ter­veh­tiä kaik­ki seu­rois­sa oli­jat. On hyvä is­tua ja us­koa – ihan niin kuin Ma­ri­al­la­kin oli Jee­suk­sen jal­ko­jen juu­res­sa.

Kun on saa­nut is­tua ja kuun­nel­la esi­mer­kik­si ko­ti­seu­rois­sa Ju­ma­lan sa­naa, Ju­ma­la voi saa­da mei­dät ky­sy­mään it­sel­täm­me, mi­ten minä voi­sin pal­vel­la. Oli­si­ko mi­nul­la mah­dol­li­suus teh­dä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­tä ja mah­dol­lis­taa ko­ti­seu­ro­jen jär­jes­tä­mi­nen omaan ko­tii­ni? Jos se ei ole mah­dol­lis­ta, voi­sin­ko aut­taa jo­ta­kin tois­ta ko­tia seu­ra­jär­jes­te­lyis­sä, jot­ta ko­ti­seu­ra­paik­ka löy­tyi­si?

Ju­ma­la siu­naa teh­tä­vien­kin kaut­ta

Evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä Jee­sus sa­noo kuu­li­jan osaa hy­väk­si. Jee­sus ha­lu­si ko­ros­taa sitä, et­tä tär­kein­tä on kuun­nel­la ja us­koa. Toi­saal­la Raa­ma­tus­sa Jee­sus kui­ten­kin ke­hot­taa käyt­tä­mään Ju­ma­lal­ta saa­tu­ja pal­ve­le­mi­sen lah­jo­ja: ”Hy­vin teh­ty! Olet hyvä ja luo­tet­ta­va pal­ve­li­ja. Vä­häs­sä olet ol­lut us­kol­li­nen, minä pa­nen si­nut pal­jon hal­ti­jak­si. Tule her­ra­si ilo­juh­laan!” (Matt. 25:23.)

Olet­ko miet­ti­nyt omas­sa elä­mäs­sä­si sitä, mi­ten Ju­ma­la on pi­tä­nyt si­nus­ta huol­ta ja siu­nan­nut si­nua myös Ju­ma­lan val­ta­kun­nan pal­ve­lu­teh­tä­vien kaut­ta? It­se olen omas­sa elä­mäs­sä­ni saa­nut pal­jon uu­sia us­ko­nys­tä­viä täl­lai­sen työn kaut­ta.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ juur­rut­taa Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Kun jär­jes­te­tään ko­ti­seu­ro­ja, myös per­heen lap­set op­pi­vat te­ke­mään mo­nen­lai­sia pal­ve­lu­teh­tä­viä seu­ro­jen hy­väk­si.

Vas­tuun ja­ka­mi­nen tär­ke­ää

Evan­ke­liu­mi­teks­tin ää­rel­lä voi miet­tiä myös sitä, voi­si­ko joi­ta­kin val­mis­te­le­via teh­tä­viä teh­dä enem­män etu­kä­teen, jot­ta use­am­mal­la ih­mi­sel­lä oli­si seu­ro­jen ai­ka­na mah­dol­lis­ta hil­jen­tyä kuun­te­le­maan pu­het­ta. Tär­kein­tä­hän seu­rois­sa ei­vät ole mah­dol­li­sim­man hie­not ul­koi­set puit­teet, vaan se, et­tä Ju­ma­la saa seu­ro­jen kaut­ta hoi­taa val­ta­kun­nas­saan.

Raa­ma­tun­koh­ta ker­too, et­tä Mar­tal­la oli pal­jon teh­tä­viä ja hän oli sen vuok­si kiu­sauk­sis­sa. On hyvä muis­taa vas­tuun ja­ka­mi­nen, jot­ta ku­kaan ei vä­syi­si Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työs­sä. On tär­ke­ää, et­tä jo­kai­nen pää­see myös le­väh­tä­mään Ju­ma­lan sa­nan kuu­los­sa. Sit­ten jak­saa taas pal­vel­la hy­väl­lä mie­lel­lä niil­lä lah­joil­la, jot­ka Ju­ma­la on an­ta­nut.

Ju­ma­lan sa­nan kuu­los­sa epäi­le­vä­kin Ju­ma­lan lap­si saa roh­kais­tua us­ko­maan luot­ta­vai­ses­ti ja jopa kii­tol­li­sel­la mie­lel­lä: ”Minä luo­tan si­nun ar­moo­si, saan iloi­ta si­nun avus­ta­si. Minä lau­lan kii­tos­ta Her­ral­le, hän pi­tää mi­nus­ta huo­len.” (Ps. 13:6.)

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 10:38–42

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus va­el­si eteen­päin ope­tus­las­ten­sa kans­sa ja tuli erää­seen ky­lään. Siel­lä muu­an nai­nen, jon­ka nimi oli Mart­ta, ot­ti hä­net vie­raak­seen. Mar­tal­la oli si­sar, Ma­ria. Tämä aset­tui is­tu­maan Her­ran jal­ko­jen juu­reen ja kuun­te­li hä­nen pu­het­taan. Mar­tal­la oli kä­det täyn­nä työ­tä vie­rai­ta pal­vel­les­saan, ja sik­si hän tuli sa­no­maan: ”Her­ra, et­kö lain­kaan vä­li­tä sii­tä, et­tä si­sa­re­ni jät­tää kaik­ki työt mi­nun teh­tä­väk­se­ni? Sano hä­nel­le, et­tä hän aut­tai­si mi­nua.” Mut­ta Her­ra vas­ta­si: ”Mart­ta, Mart­ta, sinä huo­leh­dit ja hä­täi­let niin mo­nis­ta asi­ois­ta. Vain yk­si on tar­peen. Ma­ria on va­lin­nut hy­vän osan, ei­kä sitä ote­ta hä­nel­tä pois.”