Pek­ka Pel­to­mä­ki

Ju­ma­lan lap­sen osa on tur­val­li­nen, kun saa elää ad­ven­tin ai­kaa elä­män­sä jo­kai­se­na päi­vä­nä.

Kirk­ko­vuo­des­sa eläm­me ad­ven­tin ai­kaa, jos­sa val­mis­tau­du­taan jou­lun viet­toon.

Toi­sen ad­vent­ti­sun­nun­tain kir­kol­li­se­na ai­hee­na on Kris­tuk­sen tu­le­mi­nen kun­ni­as­sa. Sii­nä ko­ros­tuu toi­vo ja odo­tus Jee­suk­sen syn­ty­mä­juh­las­ta ja hä­nen uu­del­leen tu­le­mi­ses­taan kirk­kau­des­sa ai­ko­jen lo­pul­la. Sa­mal­la siir­ry­tään toi­ses­ta ad­vent­ti­sun­nun­tais­ta läh­tien niin sa­not­tuun pik­ku­paas­toon.

Isän­tää odot­ta­va pal­ve­li­ja

Pu­hu­es­saan Jee­sus viit­ta­si pa­luu­seen­sa mon­ta ker­taa. Mei­dän tu­lee kär­si­väl­li­ses­ti kil­voi­tel­len luot­taa nii­hin lu­pauk­siin, jot­ka on kir­jat­tu Ju­ma­lan sa­naan, ja odot­taa Kris­tuk­sen tois­ta tu­le­mis­ta.

Van­han tes­ta­men­tin pu­nai­se­na lan­ka­na on en­nus­tus Va­pah­ta­jan Jee­suk­sen Kris­tuk­sen syn­ty­mäs­tä: ”Sinä Bet­le­hem, sinä Ef­ra­ta, sinä olet pie­nin Juu­dan su­ku­kun­tien jou­kos­sa! Mut­ta si­nun kes­kuu­des­ta­si nou­see Is­ra­e­lil­le hal­lit­si­ja. Hä­nen juu­ren­sa ovat mui­nai­suu­des­sa, iki­ai­ko­jen ta­ka­na.” (Mii­ka 5:1.)

Tä­män sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti ke­hot­taa: ”Pi­tä­kää vaat­teen­ne vyö­tet­tyi­nä ja lamp­pun­ne pa­la­mas­sa” (Luuk. 12:35). Jee­suk­sen ai­ka­na käy­tet­tiin yleen­sä le­vei­tä, pit­kiä vaat­tei­ta, jot­ka oli­vat hai­tak­si työs­sä, jos ei ol­lut vyö­tä. Sik­si ke­ho­tus vyö­tet­ty­nä ole­mi­ses­ta oli ai­heel­li­nen.

Luu­kas on kir­jan­nut evan­ke­liu­miin­sa esi­mer­kin isän­tään­sä odot­ta­vas­ta pal­ve­li­jas­ta: ”Ol­kaa niin kuin pal­ve­li­jat, jot­ka odot­ta­vat isän­tään­sä häis­tä val­mii­na heti avaa­maan oven, kun hän tu­lee ja kol­kut­taa” (Luuk. 12:36).

Ai­na val­mii­na koh­taa­mi­seen

Toi­sen ad­vent­ti­sun­nun­tain sa­no­ma muis­tut­taa vä­ke­väs­ti sii­tä, et­tä ih­mi­sen tu­li­si ai­na ol­la val­mis koh­taa­maan Va­pah­ta­jan – niin päi­väl­lä kuin yöl­lä ja ar­jes­sa kuin juh­las­sa, kun tu­lee Ju­ma­lan ai­ka.

Tämä tar­koit­taa val­miut­ta Jee­suk­sen toi­seen tu­le­mi­seen. Se muis­tut­taa Ju­ma­lan ar­mon va­ras­sa elä­mi­ses­tä, elä­män ra­jal­li­suu­den tie­dos­ta­mi­ses­ta ja tur­vau­tu­mi­ses­ta Kris­tuk­sen so­vi­tus­työ­hön.

”Au­tu­ai­ta ne pal­ve­li­jat, jot­ka hei­dän her­ran­sa pa­la­tes­saan ta­paa val­vo­mas­ta! To­ti­ses­ti: hän vyöt­täy­tyy, kut­suu hei­dät pöy­tään ja jää it­se pal­ve­le­maan hei­tä.” (Luuk. 12:37.)

Mitä pal­ve­li­jat, joi­den teh­tä­vä­nä on pal­vel­la isän­tään­sä, sai­vat­kaan ko­kea? Isän­tä it­se vyöt­täy­tyi ja al­koi pal­vel­la pal­ve­li­joi­taan. Me em­me pys­ty pal­ve­le­maan Va­pah­ta­jaam­me, vaan hän pal­ve­lee mei­tä. Hän on an­ta­nut hen­ken­sä mei­dän edes­täm­me, jot­ta ker­ran pää­sem­me tai­vaan kun­ni­aan.

Sa­lat­tu mei­dän par­haak­sem­me

Ju­ma­lan lap­sel­le Jee­suk­sen toi­sen tu­le­mi­sen päi­vä on ilon ja rie­mun het­ki, kun Ju­ma­lan Poi­ka tu­lee nou­ta­maan omi­aan. Tuon päi­vän tulo on sa­lat­tu ih­mi­sel­tä. Niin ope­tus­lap­sia kuin mei­tä­kin kiin­nos­tai­si ky­sei­sen päi­vän ajan­koh­ta.

Tai­vaan Isä on näh­nyt kui­ten­kin hy­väk­si sa­la­ta sen mei­dän par­haak­sem­me, jot­ta kes­kit­tyi­sim­me ole­maan val­miit, kun kut­su kuu­luu: ”Tul­kaa tän­ne, te Isä­ni siu­naa­mat. Te saat­te nyt pe­riä val­ta­kun­nan, joka on ol­lut val­mii­na tei­tä var­ten maa­il­man luo­mi­ses­ta as­ti.” (Matt. 25:34.)

Tär­kein­tä on, et­tä sy­dän­tem­me por­tit ovat val­miit vas­taa­not­ta­maan Jou­lun lap­sen Jee­suk­sen Kris­tuk­sen oma­na Va­pah­ta­ja­nam­me.

”Ava­ja port­tis, ove­si, käy Her­raas vas­taan nöy­räs­ti, kun it­se tai­vaan ku­nin­gas sun tah­too ol­la vie­ra­has” (VK 2:1).

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Luuk. 12:35–40

Raa­mat­tu 1992: Pi­tä­kää vaat­teen­ne vyö­tet­tyi­nä ja lamp­pun­ne pa­la­mas­sa. Ol­kaa niin kuin pal­ve­li­jat, jot­ka odot­ta­vat isän­tään­sä häis­tä val­mii­na heti avaa­maan oven, kun hän tu­lee ja kol­kut­taa. Au­tu­ai­ta ne pal­ve­li­jat, jot­ka hei­dän her­ran­sa pa­la­tes­saan ta­paa val­vo­mas­ta! To­ti­ses­ti: hän vyöt­täy­tyy, kut­suu hei­dät pöy­tään ja jää it­se pal­ve­le­maan hei­tä. Au­tu­ai­ta nuo pal­ve­li­jat, jos hän ta­paa hei­dät näin val­vo­mas­ta, tu­li­pa hän en­nen sy­dä­nyö­tä tai sen jäl­keen! Ym­mär­rät­te­hän, et­tä jos ta­lon isän­tä tie­täi­si, minä yön tun­ti­na va­ras tu­lee, hän ei an­tai­si mur­tau­tua ta­loon­sa. Ol­kaa te­kin val­miit, sil­lä Ih­mi­sen Poi­ka tu­lee het­kel­lä, jota et­te aa­vis­ta.