Eli­na Ki­vi­nie­mi

Jäm­sän kr. kan­sa­no­pis­ton vuo­si­kurs­sil­la 1981–1982 opis­ke­li ko­ti­a­pu­lais­lin­jal­la Rai­ja Hu­ma­la­jo­ki. Hän on edel­leen kii­tol­li­nen omil­le, jo edes­men­neil­le, van­hem­mil­leen, et­tä heil­lä oli mah­dol­li­suus lait­taa hä­net ja sis­ko Pir­jo yh­tä ai­kaa opis­toon. Nur­mi­jär­vel­lä ei tuol­loin ol­lut us­ko­vai­sia kou­lu­ka­ve­rei­ta. Mo­lem­mil­la oli haa­ve saa­da opis­tos­ta uu­sia us­ko­vai­sia ys­tä­viä.

– Suu­rin ru­kous oli kui­ten­kin, et­tä Tai­vaan Isä vah­vis­tai­si us­koa ja juur­rut­tai­si sy­dän­tä val­ta­kun­taan­sa, muis­te­lee Hu­ma­la­jo­ki.

Hu­ma­la­jo­ki ajat­te­lee läm­möl­lä opis­to­e­lä­mää. Hän asui nel­jän hen­gen huo­nees­sa Mum­mo­las­sa, mut­ta huo­ne oli lä­hin­nä läk­sy­jen lu­kua ja nuk­ku­mis­ta var­ten.

Opis­tos­sa opis­ke­lu oli enem­män käy­tän­nön­lä­heis­tä kuin te­o­reet­tis­ta.

– Kä­si­työ­tun­neil­la ope­tel­tiin te­ke­mään eri­lai­sia kä­si­töi­tä, ko­ti­ta­lous­tun­neil­la ope­tel­tiin ruu­an­lait­toa, lei­po­mis­ta ja eri­lais­ten juh­lien jär­jes­te­ly­jä.

Hä­nen mie­les­tään iso, iha­na ja mie­len­kiin­toi­nen pro­jek­ti oli jou­lu­päi­väl­li­sen jär­jes­te­ly, jo­hon opis­ke­li­jat osal­lis­tui­vat.

– Sen kruu­na­si it­se jou­lu­päi­väl­li­nen, mikä oli suu­ri, har­ras juh­la koko opis­to­ko­din vä­el­le.

Ko­ti­a­pu­lais­lin­jan käy­tän­nön har­joit­te­lut teh­tiin opis­ton hen­ki­lö­kun­nan ko­deis­sa. Opis­tol­la opit­tu­ja tai­to­ja otet­tiin käy­tän­töön ko­deis­sa ja li­säk­si har­joi­tel­tiin las­ten­hoi­toa. Päi­vät oli­vat vä­lil­lä rank­ko­ja, mut­ta iha­nia. Myö­hem­min ha­kies­saan las­ten­hoi­ta­ja­kou­lu­tuk­seen hän sai opis­ton to­dis­tuk­ses­ta li­sä­pis­tei­tä.

Va­paa-ai­kaa opis­ke­li­jat viet­ti­vät opis­ton au­las­sa.

– Lau­loim­me, jut­te­lim­me, neu­loim­me ja pe­la­sim­me pin­gis­tä. Li­säk­si ul­koi­lim­me pal­jon. Ei ol­lut va­paa-ajan oh­jaa­jia. Opis­ton opet­ta­jat vuo­rol­laan oli­vat il­ta-val­vo­ji­na.

Tois­ten huo­neis­sa sai vie­rail­la vie­rai­lu­tun­tei­na.

– Rik­kai­na muis­toi­na ovat vie­ras­kir­jat, joi­hin vie­rai­li­jat ker­toi­vat ter­vei­sen­sä. Elä­mä oli on­nel­lis­ta ja tur­val­lis­ta, to­te­aa Rai­ja Hu­ma­la­jo­ki lii­kut­tu­nee­na.

Vaik­ka edel­lä ku­va­taan opis­ton ar­kis­ta ja elä­män­ma­kuis­ta elä­mää, Hu­ma­la­jo­en mie­les­tä kal­leim­pa­na muis­to­na ovat sil­ti sy­dä­men so­pu­koi­hin jää­neet seu­rat, aa­mu- ja il­ta­har­tau­det, alus­tuk­set ja opis­ton uu­den vuo­den päi­vät.

– Evan­ke­liu­mi hoi­ti, opis­to­ko­din läm­mös­sä oli hyvä ol­la.

Tä­nään, vuo­sia myö­hem­min, Hu­ma­la­jo­ki naut­tii yhä “ko­ti­ke­sä­seu­rois­ta” Keu­ruul­la. Vuo­si­kurs­sin opis­ke­li­joi­ta hän ta­paa Su­vi­seu­rois­sa lau­an­tai­sin pi­ka­kah­vi­pis­teel­lä.

Hu­ma­la­jo­ki ha­lu­aa lä­het­tää rak­kaat ter­vei­sen­sä syk­syl­lä opis­ton aloit­ta­vil­le nuo­ril­le.

– Tä­män kuo­hu­van maa­il­man kes­kel­lä saat­te iha­nan, tur­val­li­sen ko­ti­pe­sän vuo­dek­si. Elä­kää opis­tos­sa evan­ke­liu­min ar­von mu­kai­ses­ti, niin saat­te vuo­des­ta iki­muis­toi­sen hel­men elä­män­ne hel­mi­nau­haan.