Ruth De­La­cey

Vuo­sia sit­ten nuo­ri poi­ka seu­ra­si isoi­sään­sä verk­ko­ka­las­tu­sa­luk­sel­la. Poi­ka oli lu­mou­tu­nut jo­es­ta ja isoi­sän­sä ky­vys­tä an­sai­ta elan­ton­sa ka­las­ta­mal­la sen ve­sil­lä. Hän muis­taa näh­neen­sä hi­naa­jia kul­ke­van jo­kea ylös ja alas.

Hä­nen isoi­sän­sä, Ru­ben Leh­to, tie­si, mikä hi­naa­ja oli tu­los­sa mut­kan ta­kaa jo en­nen kuin näki sen; hän sa­noi, et­tä jo­kai­sel­la oli eri­lai­nen moot­to­rin ää­ni, ja kut­sui alus­ta sen ni­mel­lä.

Täs­tä tyt­tä­ren­po­jas­ta, Marc Le­ve­ris­tä, kas­voi ai­kui­nen, joka hank­kii elan­ton­sa myös Co­lum­bia-jo­el­ta. Ny­ky­ään kau­pal­li­sel­la ka­las­tuk­sel­la on vai­kea tul­la toi­meen. Marc on työs­ken­nel­lyt 27 vuot­ta hi­naa­jan­kul­jet­ta­ja­na Tide­wa­ter-ni­mi­ses­sä yri­tyk­ses­sä.

Marc ja Hol­ly Le­ver asu­vat ai­van Co­lum­bia-joen var­rel­la, sa­mas­sa ta­los­sa, jos­sa Mar­cin isoi­sä syn­tyi ja asui lä­hel­lä Clats­ka­nie­ta, Ore­go­nis­sa. Hei­dän nel­jä las­taan, Em­ma­lia, Lil­lia, Mick ja Na­ta­lie ovat vii­des su­ku­pol­vi, joka kut­suu paik­kaa ko­dik­seen.

Marc ja Hol­ly kas­vat­ta­vat isoi­sän­sä ta­voin myös li­ha­kar­jaa. Työ­hön kuu­luu hei­nän­te­koa ja li­han myyn­tiä. Mar­cin työ­ryt­mi on kak­si viik­koa ve­neel­lä ja kak­si viik­koa ko­to­na.

– Yri­tän suun­ni­tel­la kai­ken etu­kä­teen niin, et­tä Hol­lyn teh­tä­väk­si jää ai­no­as­taan kar­jan ruok­ki­mis­ta sil­loin, kun olen pois­sa.

Täl­lai­nen elä­mä ei ol­lut täy­sin uut­ta Hol­lyl­le. Hän vart­tui maa­ti­lal­la Co­ka­tos­sa, Min­ne­so­tas­sa. Hä­nen isän­sä, Carl Greku, vuok­ra­si myö­hem­pi­nä vuo­si­na lai­tu­met, mut­ta Hol­ly kas­voi leh­mien lä­hei­syy­des­sä Co­ka­to-jär­ven lä­hel­lä.

– Olen ai­na ha­lun­nut elää sel­lais­ta elä­mää kuin elin lap­suu­des­sa­ni. Elä­mä­ni nyt on unel­mien täyt­ty­mys, Hol­ly ker­too.

Hol­lyyn vai­kut­ti myös isän puu­työ­vers­tas, jos­sa hän viih­tyi. Tämä joh­ti myö­hem­min ra­ken­nu­sa­lal­le Co­lo­ra­dos­sa – ja on edel­leen har­ras­tus. Nämä kiin­nos­tuk­sen koh­teet, yh­des­sä las­ten­hoi­don, puu­tar­han­hoi­don ja maa­töi­den kans­sa, aut­ta­vat Hol­lya Mar­cin ol­les­sa jo­el­la.

Marc työs­ken­te­lee ve­neel­lä kuu­den tun­nin vuo­rois­sa – kuu­si tun­tia töis­sä ja kuu­si tun­tia va­paal­la. Mie­his­tö nuk­kuu, syö ja asuu ve­nees­sä. Mar­cin teh­tä­vä on oh­ja­ta hi­naa­jaa.

Mie­his­tö työs­ken­te­lee nel­jäl­lä eri jo­el­la: Co­lum­bi­al­la, Sna­kel­la, Cle­ar­wa­te­ril­la ja Wil­la­met­tel­la. Mat­ka ulot­tuu Ore­go­nin As­to­ri­as­ta Ida­hon Le­wis­to­niin, mikä vas­taa 500 mai­lin (noin 800 km) jo­ki­jär­jes­tel­mää. Täl­lä mat­kal­la he na­vi­goi­vat kah­dek­san pa­don läpi. He työn­tä­vät proo­mu­ja; nel­jän veh­näp­roo­mun kans­sa las­ti voi ol­la 650 jal­kaa (200 m) pit­kä ja 84 jal­kaa (85 m) le­veä (vas­taa kah­ta jal­ka­pal­lo­kent­tää), pai­na­en yh­teen­sä 16 000 ton­nia ja käyt­tä­en 4 000–5 000 he­vos­voi­maa.

– Lii­kum­me hi­taas­ti. 10 mai­lia tun­nis­sa on meil­le no­pea vauh­ti, Marc nau­rah­taa.

– Voi ol­la so­peu­tu­mis­ta hy­pä­tä au­toon kah­den vii­kon ve­neel­lä olon jäl­keen!

Tal­vi­nen sää voi ol­la haas­teel­li­nen, mut­ta kesä ve­nei­li­jöi­neen on vie­lä­kin stres­saa­vam­pi. Vaik­ka hi­naa­jan­kul­jet­ta­ja on 55 jal­kaa (17 m) joen pin­nan ylä­puo­lel­la, edes­sä ole­vat pit­kät proo­mut vie­vät nä­ky­vyyt­tä.

– Oh­jaa­mi­nen on tark­kaa. Kun tuu­li al­kaa yl­tyä ja olen me­nos­sa sil­lan ali tai edes­sä­ni on ve­nei­tä, se pi­tää työn mie­len­kiin­toi­se­na.

– Toi­nen ti­lan­ne on Port­lan­din ja Van­cou­ve­rin sa­ta­mas­sa. Me siir­räm­me säi­li­öp­roo­mu­ja täyn­nä len­to­ko­ne­polt­to­ai­net­ta. En pääs­tä it­se­ä­ni ajat­te­le­maan sitä, et­tä me työn­näm­me käy­tän­nös­sä isoa pom­mia, Marc ker­too.

Marc naut­tii mai­se­mis­ta län­si­ran­ni­kol­ta itään päin men­tä­es­sä. Ne muut­tu­vat vih­reis­tä puis­ta, ve­si­pu­touk­sis­ta ja saa­ris­ta rus­ke­aan, kal­li­oi­seen ylä­ta­san­koon. Au­rin­gon­nou­sut ja -las­kut saa­vat ar­vos­ta­maan Ju­ma­lan luo­mis­työ­tä.

Äly­pu­he­lin on mul­lis­ta­nut hi­naa­jan työn.

– Mer­kit­see pal­jon näh­dä rak­kai­ta­ni, kun olen pois­sa. On iha­naa näh­dä, mitä lap­set puu­haa­vat – jos­kus lai­tan pu­he­li­men ik­ku­naan, jot­ta he nä­ke­vät, mitä minä teen. Se, et­tä saan kuul­la il­ta­siu­nauk­sen en­nen nuk­ku­maan­me­noa, tuo mi­nul­le iloa ve­neel­lä ol­les­sa­ni.

Kak­si viik­koa ko­to­na per­heen kans­sa ovat mer­ki­tyk­sel­li­siä.

– Mi­nul­ta jää pal­jon vä­liin, mut­ta ilo kah­des­ta ko­ti­vii­kos­ta an­taa voi­maa pa­la­ta ta­kai­sin.

Hol­ly ar­vos­taa Mar­cin kah­ta ko­ti­viik­koa.

– Se kor­vaa ne kak­si viik­koa, jol­loin hän on pois­sa. Tämä elä­mä tuli mi­nul­le avi­o­lii­ton mu­ka­na, en ole tien­nyt muus­ta.

Jut­tu on jul­kais­tu alun­pe­rin Voi­ce of Zi­o­nis­sa.