Teks­ti Sirk­ka Leh­to Kuva Haas­ta­tel­ta­val­ta

Ou­lun­sa­lo­lai­nen Erk­ki Ala­saa­re­la asuu vai­mon­sa An­ne­li Ala­saa­re­lan kans­sa kah­des­taan, lap­set ovat jo ai­kuis­tu­neet. Elä­mään kuu­luu hy­vää.

– Te­ke­mis­tä on so­pi­vas­ti, ja olen saa­nut py­syä ter­vee­nä. Olen jää­nyt eläk­keel­le, mut­ta toi­min edel­leen eme­ri­tusp­ro­fes­so­ri­na Ou­lun yli­o­pis­tos­sa. Teh­tä­vään kuu­luu väi­tös­kir­jo­jen oh­jaus­ta ja va­lo­ku­va-ai­neis­ton tuot­ta­mis­ta yli­o­pis­toa var­ten.

Luon­nos­ta nou­see Luo­jan suu­ruus

Ala­saa­re­la har­ras­taa luon­to­va­lo­ku­vaus­ta. Hän on muun mu­as­sa teh­nyt kuu­den vuo­den ajan Las­ten pol­ku -leh­teen luon­toon liit­ty­viä si­vu­ja ja iloit­see, et­tä hä­nen har­ras­tuk­sen­sa ede­saut­taa oman ter­vey­den säi­ly­mis­tä ja pal­ve­lee myös mui­ta ih­mi­siä.

– Muu­ta­ma vuo­si sit­ten tie­de löy­si ”uu­den nuo­ruus­re­sep­tin”: Ikään­ty­mi­sen tuo­mien vai­vo­jen es­tä­mi­ses­sä aut­taa va­lo­ku­vaus, joka edel­lyt­tää jat­ku­vaa hen­kis­tä pon­nis­te­lua. Luon­nos­sa liik­ku­mi­sen on jo kau­an tie­det­ty vai­kut­ta­van sa­maan suun­taan. Vii­me ai­koi­na tut­ki­jat ovat to­den­neet jopa luon­to­ku­vien kat­se­lun lie­ven­tä­vän ikään­ty­mi­sen vai­vo­ja.

Eri­tyi­sen an­toi­si­na ko­ke­muk­si­na mie­leen on Ala­saa­re­lal­le pai­nu­nut pie­nen ryh­män luon­to­ku­vaus­mat­kat Is­ra­e­liin ja Lap­piin. Edel­li­sen ta­voit­tee­na oli ku­va­ta Raa­ma­tus­sa mai­nit­tu­ja kas­ve­ja, eläi­miä ja mai­se­mia. Lap­piin suun­tau­tu­nei­ta mat­ko­ja oli usei­ta, ja ta­voit­tee­na oli ku­va­ta kas­ve­ja, joi­ta La­es­ta­dius on piir­tä­nyt ja tut­ki­nut. Mat­ko­jen lop­pu­tu­lok­se­na oli kak­si kir­jaa, Tai­vaan lin­tu­ja ja ke­don kuk­kia ja Ylös tun­tu­riin.

– Nyt saan myy­dä näi­tä kir­jo­ja opis­to­jen hy­väk­si, kun pyyn­nös­tä pi­dän luon­to­e­si­tyk­siä kurs­seil­la ja eri­lai­sis­sa ti­lai­suuk­sis­sa. Täl­lä ta­val­la voin omal­la ta­val­la­ni osal­lis­tua kris­til­li­syy­den työ­hön, kun osaa­mi­se­ni tal­koo­töis­sä ja myy­jäi­sis­sä on hy­vin ra­jal­lis­ta.

Elä­män­ko­ke­mus on vah­vuus

Ala­saa­re­la ker­too kes­kus­te­lus­taan ne­li­vuo­ti­aan kans­sa:

– Hä­nel­lä oli niin hy­viä aja­tuk­sia, et­tä jou­duin ky­sy­mään: ”Mi­ten on mah­dol­lis­ta, et­tä sinä ym­mär­rät asi­ois­ta enem­män kuin minä, vaik­ka mi­nul­la on pal­jon suu­rem­pi pää?” Lap­si vas­ta­si ly­hy­es­ti ja em­paat­ti­ses­ti: ”No sik­si, kun se on käy­tet­ty.”

Tar­ve op­pia uu­sia tai­to­ja ja il­mai­su­ta­po­ja ei ka­toa iän myö­tä – päin­vas­toin. Ala­saa­re­lan mu­kaan uu­den op­pi­mi­nen on kui­ten­kin hi­taam­paa kuin nuo­rem­mil­la. Vah­vuus löy­tyy­kin muul­ta:

– Pää on saat­ta­nut jo ohit­taa ”pa­ras­ta en­nen” -päi­vän. Vah­vuu­te­na on kui­ten­kin elä­män­ko­ke­mus. Se an­taa pe­rus­tan, joka kor­vaa puut­tei­ta.

Uu­si ka­me­ra sii­vit­ti luon­toon

Sa­no­taan, et­tä ajan ta­sal­la voi py­syä vain jat­ku­vas­ti uut­ta op­pi­mal­la.

– Ikään­ty­nei­den koh­dal­la op­pi­mi­sen kat­so­taan liit­ty­vän muut­tu­vas­sa ar­jes­sa sel­viy­ty­mi­seen, har­ras­tuk­siin ja it­seä kiin­nos­ta­vien, uu­sien asi­oi­den op­pi­mi­seen. Al­bert Eins­tein on to­den­nut: ”Kun lo­pe­tat op­pi­mi­sen, aloi­tat kuo­le­mi­sen”, ker­too Ala­saa­re­la ja jat­kaa:

– Vaik­ka pu­hu­taan eli­ni­käi­ses­tä op­pi­mi­ses­ta, elä­ke­läi­set jä­te­tään edel­leen lä­hes huo­mi­ot­ta. Kou­lu­tus val­mis­taa ih­mi­siä työ­e­lä­mään tois­ta­kym­men­tä vuot­ta, mut­ta työ­e­lä­män lo­pet­ta­mi­sen val­mis­te­luun ei käy­te­tä ai­kaa juu­ri lain­kaan.

Elä­ke­siir­ty­mäs­sä ole­vat ih­mi­set muo­dos­ta­vat siis ris­ki­ryh­män. Ala­saa­re­la it­se val­mis­tau­tui eläk­keel­le jää­mi­seen hank­ki­mal­la uu­den ka­me­ran.

– Sen kans­sa aloin liik­kua luon­nos­sa sa­mal­la in­nol­la kuin lap­suu­des­sa. Tun­tui, et­tä joka ku­vaus­ret­kel­lä koin jo­tain uut­ta, ja sain ko­ke­muk­set vie­lä tal­teen va­lo­ku­vi­na.

– Aloin ku­va­ta ”raa­ka­ku­via”. Niis­tä voi kai­vaa esil­le vä­rit, vaik­ka va­lon vä­hyy­den vuok­si ku­vis­ta tu­li­si pi­mei­tä. Tämä edel­lyt­ti ku­van­kä­sit­te­ly­oh­jel­man opet­te­lua (Ado­be Pho­tos­hop Light­room). Luu­lin, et­tä olen hi­das ja köm­pe­lö op­pi­maan ja käyt­tä­mään uu­sia tie­to­ko­ne­oh­jel­mia, mut­ta olin vää­räs­sä. Ko­ke­muk­se­ni poh­jal­ta voin va­kuut­taa, et­tä nii­tä op­pii käyt­tä­mään kuka ta­han­sa!

Ju­ma­lan sana py­syy

Kai­ken muun op­pi­mi­sen rin­nal­la us­ko­vai­sil­la on oma eli­ni­käi­nen teh­tä­vän­sä: Jee­sus vel­voit­ti seu­raa­ji­aan opet­ta­jan teh­tä­vään – neu­vo­maan kris­tit­ty­jä nou­dat­ta­maan kaik­kea, mitä hän käs­ki.

– Ju­ma­lan kou­lus­sa olem­me kaik­ki lap­sia – läpi elä­mäm­me. Kas­vat­ta­ja­na on Ju­ma­lan ar­mo ja opet­ta­ja­na Pyhä Hen­ki, Ala­saa­re­la muis­tut­taa.

– Ju­ma­lan sana osoit­taa, et­tä em­me elä vain tätä ai­kaa var­ten em­me­kä vain ih­mis­tie­don va­ras­sa. Tie­to ka­to­aa, mut­ta Ju­ma­lan sana py­syy. Us­kon sil­min kat­som­me omaa elä­määm­me pi­dem­mäl­le. Us­kon pää­mää­rä on ian­kaik­ki­nen elä­mä Ju­ma­lan luo­na tai­vaas­sa.