Teks­ti: Pau­la Heik­ki­lä

Su­vi­vir­si tuli mie­lee­ni, kun huo­ma­sin, et­tä on ku­lu­nut 40 vuot­ta sii­tä, kun sain val­ko­lak­ki­ni Ter­vo­lan lu­ki­on päät­tä­jäi­sis­sä. Ai­kai­sem­min su­vi­vir­ren lau­la­mi­nen oli ke­sän al­ka­mi­sen var­ma merk­ki, se lau­let­tiin kai­kis­sa kou­luis­sa. Ny­ky­ään käy­tän­nöt voi­vat ol­la eri­lai­sia. On­nek­si useis­sa kou­luis­sa su­vi­vir­si on saa­nut säi­lyt­tää paik­kan­sa.

Ke­sän kyn­nyk­sel­lä moni nuo­ri val­mis­tuu toi­vo­maan­sa am­mat­tiin, use­at saa­vat val­ko­lak­kin­sa, vie­lä use­am­pi pää­see opin­nois­saan seu­raa­val­le luo­kal­le. Mi­nun nuo­ruu­des­sa­ni kou­luis­sa moni asia oli toi­sin. Ope­tus­me­to­dit ovat muut­tu­neet, it­se­näis­tä tie­don­han­kin­taa ja yh­teis­toi­min­nal­li­suut­ta on li­sät­ty. Yh­teis­kun­ta­kin on eri­lai­nen, kil­pai­lu opis­ke­lu- ja työ­pai­kois­ta on ko­vem­paa. Vies­tin­tä on ke­hit­ty­nyt; en­nen ei ol­lut tie­to­ko­nei­ta, kän­nyk­kää, säh­kö­pos­tia, Mes­sen­ge­riä, pu­hu­mat­ta­kaan Fa­ce­boo­kis­ta, What­sAp­pis­ta tai muis­ta di­gi­taa­li­sis­ta alus­tois­ta. Yh­teis­kun­nan ja kou­lu­maa­il­man muut­tu­mi­nen on ol­lut ja on edel­leen haas­te sekä op­pi­lail­le, mut­ta myös meil­le ope­tus­työ­tä teh­neil­le, ny­kyi­sil­le opet­ta­jil­le ja van­hem­mil­le, kai­kil­le.

Kun olin nuo­ri, opet­ta­jan kun­ni­oi­tus oli lä­hes it­ses­tään sel­vää. Ny­ky­ään usein ih­met­te­len, mi­ten eri ta­val­la asi­at ovat. Opet­ta­jil­le ja muul­le hen­ki­lö­kun­nal­le saa­te­taan pu­hua epä­kun­ni­oit­ta­vas­ti, luo­kas­sa ja jopa ruo­kail­les­sa voi­daan is­tua lak­ki pääs­sä, ki­ro­sa­nat ovat usein käy­tös­sä. Oli­si hyvä pa­laut­taa mie­leen hy­vät käy­tös­ta­vat. Sii­nä me ai­kui­set olem­me it­se tär­ke­ä­nä mal­li­na lap­sil­lem­me ja nuo­ril­lem­me.

Su­vi­vir­ren ai­kaan mo­net muis­tot tu­le­vat mie­leen: ala-as­teen pie­ni ky­lä­kou­lu ja ki­vat ka­ve­rit, ylä­as­teen ajat, lu­ki­on luo­kat. Kun tyt­tä­rem­me pää­si­vät ai­koi­naan yli­op­pi­laik­si Ou­lun ly­se­on lu­ki­os­ta, juh­lat jär­jes­tet­tiin Ou­lun tuo­mi­o­kir­kos­sa. Jo­kai­sel­la ker­ral­la juh­la al­koi su­vi­vir­ren sä­ve­lil­lä ja al­ku­har­tau­del­la, jon­ka piti Ou­lun ly­se­os­ta 50 vuot­ta ai­kai­sem­min val­mis­tu­nut ja pa­pik­si opis­kel­lut hen­ki­lö. Oli kos­ket­ta­vaa näh­dä his­to­ri­an kul­kua, kun kir­kon etu­pen­keis­sä is­tui rie­mu­y­li­op­pi­lai­ta sekä jopa 60 vuot­ta ai­kai­sem­min lu­ki­os­ta val­mis­tu­nei­ta.

Su­vi­vir­si kos­ket­taa edel­leen. Vir­si on li­sät­ty vir­si­kir­jaan vuon­na 1701. Sen kau­nis sä­vel on ruot­sa­lai­nen kan­san­sä­vel­mä, joka il­mes­tyi pai­net­tu­na en­sim­mäi­sen ker­ran 1697. Kun su­vi­vir­si lau­le­taan ke­säl­lä seu­rois­sa, rau­ha­nyh­dis­tyk­sen ke­vät­juh­las­sa ja Su­vi­seu­ro­jen ava­jai­sis­sa, mie­leen nou­see kii­tol­li­suus sii­tä, et­tä olem­me jäl­leen saa­neet eteem­me uu­den ke­sän.