Olem­me var­maan it­se ku­kin seu­ran­neet USA:n pre­si­den­tin­vaa­le­ja. Koh­ta­han meil­lä­kin on jäl­leen kan­san­val­lan juh­la­päi­vä eli vaa­lit, kun­ta­vaa­lit ni­mit­täin ovat huh­ti­kuun alus­sa. Olen sil­loin täl­löin miet­ti­nyt uu­tis­vir­taa seu­ra­tes­sa­ni, et­tä yh­teis­ten asi­oi­den hoi­ta­mi­nen on var­sin epä­kii­tol­lis­ta ja kui­ten­kin vaa­ti­vaa työ­tä.

Yh­tei­siä asi­oi­ta on mi­nun mie­les­tä­ni mo­nel­la eri ta­sol­la. On ko­ti­sii­o­nin teh­tä­vät keit­ti­ö­vuo­ros­ta py­hä­kou­lu­no­pet­ta­jak­si tai vaik­ka­pa joh­to­kun­nan pu­heen­joh­ta­jak­si. On lä­hi­kou­lun van­hem­pai­nyh­dis­tys­tä, ky­läyh­dis­tys­tä ja met­säs­tys­seu­raa. On kun­nal­lis­po­li­tiik­kaa val­tuu­tet­tu­na, lau­ta­kun­nan jä­se­ne­nä tai eri­lai­sis­sa muis­sa teh­tä­vis­sä. Kun­nal­lis­po­li­tii­kan si­to­vuus ja työl­lis­tä­vyys tuli lä­hel­le mei­dän per­hees­sä, kun vai­mo­ni vii­me vaa­leis­sa lu­pa­si läh­teä eh­dol­le ja va­lit­tiin. Sen jäl­keen ar­ki-il­to­ja ovat sä­vyt­tä­neet lau­ta­kun­nan, val­tuus­ton, alu­e­val­tuus­ton, oman ryh­män jne. ko­kouk­set. Vii­mei­se­nä ja var­maan­kin nä­ky­vim­pä­nä ta­so­na yh­teis­kun­nal­li­sis­sa luot­ta­mus­teh­tä­vis­sä ovat kan­sa­ne­dus­ta­jan ja jopa mi­nis­te­rin teh­tä­vät.

Raa­ma­tus­sa, Van­has­sa Tes­ta­men­tis­sa, pro­feet­ta Je­re­mia opas­taa Ba­by­lo­ni­aan pak­ko­siir­to­lai­suu­teen vie­ty­jä us­ko­vai­sia seu­raa­vas­ti: ”Toi­mi­kaa sen kau­pun­gin par­haak­si, jo­hon minä olen tei­dät siir­tä­nyt. Ru­koil­kaa sen puo­les­ta Her­raa, sil­lä sen me­nes­tys on tei­dän­kin me­nes­tyk­sen­ne.” (Jer. 29:7.)

Tämä pro­fee­tan neu­vo ei tar­koi­ta pel­käs­tään po­li­ti­koin­tia vaan kai­ken­lais­ta työ­tä. Äi­din ja isän työ­tä ko­to­na, opis­ke­lua, kaik­kien nii­den am­mat­tien har­joit­ta­mis­ta joi­ta suo­ma­lai­sen yh­teis­kun­nan pyö­rit­tä­mi­nen tar­vit­see. Ku­kin tie­to­jen­sa, tai­to­jen­sa ja voi­mien­sa mu­kaan. Par­haan­sa teh­den niil­lä lah­joil­la, jot­ka Luo­ja kul­le­kin on an­ta­nut.

Yh­teis­kun­nal­li­seen pää­tök­sen­te­koon osal­lis­tu­vat kan­sa­lais­ten va­lit­se­mat päät­tä­jät jou­tu­vat väis­tä­mät­tä teh­tä­väs­sään myös jul­ki­suu­den va­lo­kei­laan. Raa­ma­tus­sa ku­va­taan, kuin­ka us­ko on kuin suo­la tai le­pat­ta­va kynt­ti­län liek­ki pi­me­äs­sä huo­nees­sa. Us­ko nä­kyy ja mais­tuu us­ko­vai­sen päät­tä­jän elä­mäs­sä ja toi­min­nas­sa. Pian päät­ty­vän kun­nal­li­sen val­tuus­to­kau­den ai­ka­na meil­le on eh­ti­nyt syn­tyä kak­si las­ta. Ih­met­te­ly­ä­hän se on ai­heut­ta­nut, maa­il­mas­sa, jos­sa lap­sia syn­tyy yhä vä­hem­män. Var­sin­kin, kun lap­sia meil­lä oli jo en­tuu­des­taan yli ta­va­no­mai­sen per­heen koon.

Us­ko­vai­se­na koh­taam­me toi­si­naan elä­mäs­säm­me var­sin kriit­ti­siä pu­heen­vuo­ro­ja elä­mäs­täm­me ja va­lin­nois­tam­me. Ei­hän se hy­väl­tä tun­nu. Ai­na ole sa­no­ja tai voi­mia kor­ja­ta vir­heel­li­siä luu­lo­ja tai edes puo­lus­tau­tua. Vuo­ri­saar­nas­saan Jee­sus opet­taa mei­tä: ”Kaik­ki mitä tah­dot­te ih­mis­ten teil­le te­ke­vän, teh­kää te heil­le" (Matt. 7:12). Hän myös opet­taa mei­tä ”Mut­ta minä sa­non teil­le: äl­kää teh­kö pa­hal­le vas­ta­rin­taa. Jos joku lyö si­nua oi­ke­al­le pos­kel­le, kään­nä hä­nel­le toi­nen­kin.” (Matt. 5:39.) Var­sin­kin nuo­rem­pa­na oma il­keä luon­tee­ni oh­ja­si vas­taa­maan sa­mal­la mi­tal­la ”sil­mä sil­mäs­tä, ham­mas ham­paas­ta”, juu­ri si­ten, mitä Jee­sus mei­tä opet­taa vält­tä­mään. Ei­kä tuo sa­mai­nen aja­tus­kul­ku ole vie­ras, ai­na­kaan mi­nul­le, tä­nä­kään päi­vä­nä.

Ny­ky­maa­il­mas­sa on mo­nen­lai­sia vir­tauk­sia, jot­ka ar­ve­lut­ta­vat ja jopa kau­his­tut­ta­vat puh­taal­la omal­la­tun­nol­la kul­ke­vaa. On kui­ten­kin hyvä muis­taa, et­tä ar­vo­kar­tal­la vas­tak­kai­seen kul­mauk­seen si­joit­tu­va to­den­nä­köi­ses­ti ih­met­te­lee mei­dän ajat­te­lu­am­me ai­van yh­tä pal­jon. Hän ei pidä Ju­ma­lan sa­naa auk­to­ri­teet­ti­na vaan sa­tu­na. Ju­ma­lan sa­nan vii­sau­det on hä­nel­tä kät­ket­ty. Kui­ten­kin ih­mi­se­nä olem­me sa­man ar­voi­sia.

En tie­dä on­ko seu­raa­va ly­hyt ta­ri­na ver­ran­nol­li­nen, mut­ta ker­ron sen sil­ti. Ka­det­ti­kou­lus­sa meil­lä oli har­joi­tus, jos­sa ra­ken­net­tiin lin­noit­tei­ta, la­pi­ot ja rau­ta­kan­get oli­vat pää­a­si­al­li­set työ­vä­li­neet. On­nis­tuim­me vään­tä­mään yh­den rau­ta­kan­gen mut­kal­le ja kou­lut­ta­ja sen huo­mat­tu­aan tuu­ma­si sar­kas­ti­ses­ti: ”Niin­pä niin, vii­saam­pi an­toi pe­rik­si”. Us­ko­vai­si­na meil­lä on asi­oi­ta, jois­ta em­me voi teh­dä komp­ro­mis­se­ja. Ai­na kui­ten­kin voim­me kes­kus­tel­la ja pyy­tää Tai­vaan Isäl­tä sa­no­ja ja tai­toa se­lit­tää asi­aa mei­dän nä­kö­kul­mas­tam­me.

Po­li­tiik­ka on ko­vaa pe­liä. Sii­nä teh­dään rat­kai­su­ja meil­le jo­kai­sel­le tär­keis­tä asi­ois­ta. Sii­nä myös teh­dään pää­tök­siä sii­tä, mi­hin suun­taan ko­ti­maa­tam­me oh­ja­taan. Ku­kaan meis­tä ei yk­si­nään tuon suu­ren lai­van suun­taan ky­ke­ne vai­kut­ta­maan. Se pi­tää teh­dä yh­des­sä. Tätä työ­tä teh­dään ko­deis­sa, kou­luis­sa, töis­sä ja vas­ta ihan vii­mei­se­nä po­li­tii­kan ken­til­lä kun­nan­val­tuus­tois­sa ja edus­kun­nas­sa.

On hyvä, et­tä myös po­li­tii­kan suu­ris­sa­kin sa­leis­sa on mu­ka­na us­ko­vai­sia päät­tä­jiä, va­lo­na ja suo­la­na.

Toi­vo­tan kai­kil­le teil­le päät­tä­jil­le voi­mia, vii­saut­ta ja nöy­rää miel­tä. Toi­von myös roh­keut­ta teil­le, jot­ka poh­dit­te läh­ti­sit­te­kö mu­kaan tä­hän työ­hän, isän­maam­me par­haak­si.