Raamattu puhuu useassa kohdassa lähimmäisen kohtaamisesta. Tunnetuin näistä opetuksista lienee kertomus laupiaasta samarialaisesta, joka auttoi hätään joutunutta lähimmäistään. Kertomus on kuva pelastavasta Vapahtajasta, joka ei kävele kärsivän ihmisen ohi. Kun Vapahtaja hoitaa ihmistä, on kyse täydellisestä kohtaamisesta.
Jeesus oli valmis kohtaamaan väheksytyimmätkin ihmiset. Hänen toimintansa ja opetuksensa kehottavat pitämään kaikkia ihmisiä lähimmäisinä. Kristitty ei Raamatun sanan valossa halua halveksia tai laiminlyödä mitään ihmisryhmää tai ketään yksittäistä ihmistä. Uskon hedelmät näkyvät, kun kristitty kuuntelee ja auttaa lähimmäistään.
Meneillään oleva koronaepidemia on asettanut monet uuteen ja ehkä vaikeaankin tilanteeseen. Huolen keskiössä ovat olleet muun muassa lapsiperheet, yrittäjät, sairaat ja vanhukset. Kriisi on kuitenkin näyttänyt myös valoisan puolensa: ihmiset ovat pysähtyneet huomaamaan lähimmäisen ja keksineet monia tapoja auttaa toisiaan.
Kuluneen kevään aikana media on välittänyt tietoa lähimmäistemme kärsimyksestä pakolaisleireillä. Euroopan valtiot ovat jälleen sen haasteen edessä, miten hoitaa mahdollinen uusi turvapaikanhakijoiden aalto. Tilanne herättää monenlaisia ajatuksia, huolta ja pelkoa. Epävarmuuden keskellä Jumalan sana rohkaisee luottamaan Jumalan suunnitelmiin. Samalla se kehottaa näkemään lähimmäisyyden laajat mittasuhteet.
Myös omassa maassamme on haasteita, jotka syvimmillään liittyvät kohtaamattomuuteen. Tasavallan presidentti on ilmaissut huolensa syrjäytyvien nuorten määrästä. Toinen esillä ollut aihe on vanhusten ja pitkäaikaissairaiden kokema yksinäisyys, joka äärimmillään saa hyvin surullisia muotoja.
Moni yksinäinen toivoo sisimmässään tulevansa löydetyksi. Kolmannen sektorin järjestöt ovat perustaneet vapaaehtoisvoimin toimivia ystäväpalveluita. Myös uskovainen voi tuoda lohtua yksinäisen arkeen. Pienikin ele voi olla toiselle merkittävä viesti hänen arvostaan ihmisenä.
Myös yhteisön keskellä voi kokea yksinäisyyttä. Tuolloin on hyvä tarkastella, miten yksinäisyyttä mahdollistavia rakenteita tai toimintatapoja voitaisiin muuttaa niin, että mahdollisimman moni kokisi tulevansa kohdatuksi. Kristillisyytemme lapsi- ja nuorisotyössä on viime vuosina kiinnitetty erityistä huomiota ryhmäyttämiseen ja osallistamiseen.
Raamatun mukaan ihminen on luotu toisia varten. Perisynnin turmelemina olemme kuitenkin epätäydellisiä myös lähimmäisinä. Armon evankeliumi hoitaa syntistä ihmistä ja antaa oikean mielen lähimmäisen kohtaamiseen.
Marjaana Typpö
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys