Toisten arki on rauhallista ja kiireetöntä, kun taas toisten elämän täyttää monenlainen toiminta ja tekeminen. Elämäntilanteesta riippumatta on hyvä esittää itselleen kysymys ”Mikä on minulle tärkeintä?”. Vastauksen pohtiminen saattaa parhaimmillaan kirkastaa elämän ja uskon lahjan arvoa juuri omalla kohdalla, vapaana ympäristön asettamista vaatimuksista ja paineista.
Raamattu opettaa asioiden oikeasta tärkeysjärjestyksestä ihmisen elämässä: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin” (Matt. 6:33). Jeesus osoitti tämän todeksi Marian elämässä: ”Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” (Luuk. 10:42.) Marialle omakohtainen usko ja sen hoitaminen Jumalan sanalla oli tärkeintä sinänsä arvokkaiden ajallisten lahjojen ja askareiden keskellä. Usko avasi hänelle oikean arvojärjestyksen.
Mikään ei saisi nousta uskon lahjan edelle ja muodostua uskon esteeksi. Jeesuksen vertauksessa pellosta aarteen löytänyt mies myi kaiken ja osti pellon. Hänelle tuli omakohtainen usko ja osallisuus Jumalan valtakunnassa elämän tärkeimmäksi aarteeksi. Vuorisaarnassa Jeesus opetti ”Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi” (Matt. 6:21). Pyhä Henki ohjaa tekemään sellaisia valintoja, että uskovainen ihminen säilyttäisi uskon ja hyvän omantunnon. Evankeliumi antaa voimaa tähän kilvoitteluun.
Sanakirjan mukaan kohtuullinen tarkoittaa sellaista, mikä pysyy kohtuuden rajoissa: ei ole liian suurta eikä toisaalta liian pientä. Kohtuullisuutta voidaan kuvata myös sanoilla sopiva tai tarkoituksenmukainen.
Kohtuullisuutta on tarpeen tarkastella omakohtaisesti. Mitä minulla on? Mistä voin kiittää? Mikä tuntuu sopivalta elämässäni vertailematta muihin? Kohtuullisuuteen ei ole yksiselitteisiä mittareita. Kohtuullisuuden tarkastelu ei liity pelkästään rahaan, tavaraan ja valtaan. Sitä on hyvä pohtia myös harrastuksiin, ravintoon, terveyteen ja omaan kehoon liittyvien ihanteiden ja tavoitteiden kohdalla.
Joskus oman elämän monet tehtävät ja aktiviteetit johtavat kohtuuttoman raskaaseen kuormaan, ajankäytön haasteisiin ja uupumiseen. Erityisesti silloin kohtuullistamiseen pyrkivät ratkaisut avaavat parhaimmillaan näköalan ”vähemmän on enemmän”.
Monen vanhuksen toteamus ”hyvin menee kun ei vertaile” antaa hyvän näkökulman oman tilanteen tarkasteluun, pysähtymiseen ja tyytyväisyyteen. Elämässä on hyvä olla tavoitteita, kunhan niistä ei tule elämää ohjaava tärkein arvo.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys