Hiih­to­lo­ma­viik­ko­jen ai­kaan maas­sam­me on mo­nin pai­koin saa­tu naut­tia hoh­ta­vis­ta tal­vi­han­gis­ta. Uu­den lu­men puh­taus ja val­koi­suus ko­ros­tu­vat ke­vä­tau­rin­gon pais­tees­sa. Raa­ma­tus­sa puh­taan val­koi­nen väri ku­vaa Ju­ma­lan py­hyyt­tä ja van­hurs­kaut­ta, jot­ka hän lah­joit­taa ih­mi­sel­le us­kon kaut­ta.

Je­sa­ja ko­ros­taa syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen voi­maa ja vai­ku­tus­ta tal­vi­sen ver­taus­ku­van kaut­ta: ”Vaik­ka tei­dän syn­tin­ne ovat ve­ren­pu­nai­set, ne tu­le­vat val­keik­si kuin lumi” (Jes. 1:18). Kun syn­te­jään ka­tu­va ih­mi­nen us­koo Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­ta saar­na­tun evan­ke­liu­min, hän saa kaik­ki syn­tin­sä an­teek­si ja sy­dä­meen­sä rau­han ja le­von. Hän saa yl­leen puh­taan val­ke­at vaat­teet ja ni­men­sä elä­män kir­jaan (Ilm. 3:5).

Us­ko­vai­nen tar­vit­see evan­ke­liu­mia

Myös us­ko­vai­nen ih­mi­nen tar­vit­see suu­sa­nal­li­sen evan­ke­liu­min kuu­le­mis­ta ja us­ko­mis­ta, sil­lä heik­koi­na ih­mi­si­nä lan­ke­am­me syn­tiin niin aja­tuk­sis­sa ja sa­nois­sa kuin te­ois­sa­kin. Us­ko­vai­sen tais­te­lun tie­si myös Hep­re­a­lais­kir­jeen kir­joit­ta­ja, joka ke­hot­taa: ”Pan­kaam­me pois kaik­ki kuor­ma ja syn­ti, joka ai­na mei­hin tart­tuu ja hi­taak­si te­kee” (Hepr. 12:1).

Syn­tien an­teek­si­an­ta­mus pe­rus­tuu ko­ko­naan Jee­suk­sen val­mis­ta­maan so­vin­to­työ­hön. Hep­re­a­lais­kir­je muis­tut­taa täs­tä pe­las­tuk­sen pe­rus­tas­ta: ”Kuin­ka pal­jon pa­rem­min puh­dis­taa­kaan Kris­tuk­sen veri! Ikui­sen hen­ken­sä voi­mal­la hän on an­ta­nut it­sen­sä vir­heet­tö­mä­nä uh­ri­na Ju­ma­lal­le, ja hä­nen ve­ren­sä puh­dis­taa mei­dän oman­tun­tom­me kuo­le­man te­ois­ta, niin et­tä voim­me pal­vel­la elä­vää Ju­ma­laa” (Hepr. 9:14).

Ko­ko­naan Ju­ma­lan työn va­ras­sa

Raa­mat­tu ko­ros­taa, et­tä ih­mi­nen ei voi omin avuin ja voi­min hank­kia it­sel­leen puh­taut­ta ja py­hyyt­tä Ju­ma­lan edes­sä. Ih­mi­sen tur­mel­tu­nut luon­to ei ha­lu­ai­si kuul­la edes pu­hut­ta­van syn­nis­tä ja pa­ran­nuk­ses­ta. Se tah­toi­si elää vain omien mie­li­ha­lu­jen­sa mu­kaan ja unoh­taa ko­ko­naan Ju­ma­lan ja hä­nen sa­nan­sa to­tuu­den.

Ju­ma­lan sa­nas­ta ir­taan­tu­mi­nen nä­kyy va­li­tet­ta­vas­ti myös rak­kaan kan­san­kirk­kom­me pii­ris­sä, jos­sa il­me­nee pyr­ki­mys­tä mu­kaut­taa kir­kon op­pi ajan muut­tu­vien vir­taus­ten ja ih­mi­sen ra­jal­li­sen jär­kei­lyn mu­kai­sek­si. Täl­löin ope­tuk­ses­ta ka­to­aa Raa­ma­tun sa­no­ma syn­nis­tä ja pa­ran­nuk­ses­ta, ei­kä se enää oh­jaa ih­mis­tä Ju­ma­lan luok­se vaan kau­em­mas hä­nes­tä.

Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan ju­lis­tuk­ses­sa kuu­luu ai­na sekä va­roi­tus syn­nis­tä et­tä evan­ke­liu­min ih­meel­li­set lu­pauk­set. Kirk­kom­me tun­nus­tus­kir­joi­hin kuu­lu­vas­sa Augs­bur­gin tun­nus­tuk­sen puo­lus­tuk­ses­sa to­de­taan, et­tä saar­nan var­si­nai­nen teh­tä­vä on ”syyt­tää syn­neis­tä ja ja­kaa syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta ja van­hurs­kaut­ta Kris­tuk­sen täh­den” (Apol. XII, 27).

Raa­ma­tun kes­kei­sin vies­ti on sa­no­ma Jee­suk­sen val­mis­ta­mas­ta pe­las­tuk­ses­ta. Tämä on loh­dul­lis­ta ja tur­val­lis­ta kuul­ta­vaa: ih­mi­nen saa jät­täy­tyä ko­ko­naan Ju­ma­lan ar­mon ja an­teek­si­an­ta­muk­sen va­raan. Niin heik­koa Ju­ma­lan las­ta ei ole­kaan, et­tei­kö Ju­ma­la kan­tai­si hän­tä ian­kaik­ki­sil­la kä­si­var­sil­laan tai­vaan ko­tiin.

Pek­ka Ait­ta­kum­pu

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 8.3.2017

Ku­vi­tus­ku­va: Heta Ve­sa­mä­ki