Usein ar­vos­tam­me ih­mis­tä hä­nen ase­man­sa, op­pi­ar­von­sa, vau­rau­den tai muun sel­lai­sen ajal­li­sen me­nes­tyk­sen pe­rus­teel­la. Myön­teis­tä jul­ki­suut­ta saa­neet hen­ki­löt saat­ta­vat ol­la ihan­tei­nam­me. Kuu­lum­me eh­kä mie­lel­läm­me ar­vos­te­tun hen­ki­lön lä­hi­pii­riin ja ha­lu­am­me ol­la merk­ki­hen­ki­löi­den kans­sa te­ke­mi­sis­sä.

Myös it­se mie­lel­läm­me nau­tim­me ar­vos­tus­ta. Saat­taa­pa jois­sa­kin ti­lan­teis­sa muo­dos­tua jopa kil­pai­lua, ketä ar­vos­te­taan eni­ten vaik­ka­pa jo­hon­kin teh­tä­vään.

Lap­si esi­ku­va­na

Mat­teuk­sen evan­ke­liu­min 18. lu­vus­sa ker­ro­taan, et­tä Jee­suk­sen ope­tus­lap­sil­le­kin tuli kiis­taa sii­tä, kuka heis­tä on suu­rin: kuka on suu­rin Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa? Täl­löin Jee­sus ot­ti luok­seen lap­sen ja aset­ti hä­net esi­ku­vak­si. Hän sa­noi heil­le: ”El­let­te kään­ny ja tule las­ten kal­tai­sik­si, te et­te pää­se tai­vas­ten val­ta­kun­taan.”

Lap­si ei huo­leh­di huo­mi­ses­ta, vaan elää tätä het­keä. Meil­lä on joka päi­vä op­pi­mis­ta elää päi­vän lap­se­na, kos­ka em­me ku­kaan tie­dä, mitä huo­mi­nen tuo tul­les­saan. Ju­ma­la on pi­tä­nyt meis­tä tä­hän­kin as­ti huo­len lu­pauk­sen­sa mu­kai­ses­ti.

Jee­sus opet­ti myös: ”Joka mi­nun ni­mes­sä­ni ot­taa luok­seen tä­män lap­sen, se ot­taa luok­seen mi­nut. Ja joka ot­taa mi­nut luok­seen, ot­taa sen, joka on mi­nut lä­het­tä­nyt.” Ei ole pie­ni asia ot­taa vas­taan lap­set Ju­ma­lan lah­ja­na, ei­kä ole pie­ni asia hoi­va­ta ja huo­leh­tia toi­ses­ta ih­mi­ses­tä, eten­kin näis­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan suu­rim­mis­ta, sil­lä sil­loin pal­ve­lem­me Ju­ma­laa.

Jee­sus muis­tut­ti sii­tä, et­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa en­sim­mäi­nen on vii­mei­nen ja ”joka teis­tä tah­too suu­rin ol­la, ol­koon tois­ten pal­ve­li­ja”. Täs­sä on meil­le opet­te­lua, kun ha­lu­ai­sim­me mie­lel­läm­me ol­la te­ke­mäs­sä pää­tök­siä ja teh­dä asi­oi­ta oman mie­lem­me mu­kai­ses­ti. Raa­mat­tu ke­hot­taa mei­tä pal­ve­le­maan tois­tam­me rak­kau­del­la ja sy­dä­mes­täm­me. Rak­kaus on us­kon he­del­mä, sil­lä rak­kaus on Ju­ma­las­ta.

Lap­si opet­ta­ja­na

Jee­sus myös va­roit­ti pa­hen­ta­mas­ta lap­sia. ”Mut­ta jos joku joh­dat­taa lan­kee­muk­seen yh­den­kin näis­tä vä­häi­sis­tä, jot­ka us­ko­vat mi­nuun, hä­nel­le oli­si pa­rem­pi, et­tä hä­nen kau­laan­sa pan­tai­siin myl­lyn­ki­vi ja hä­net upo­tet­tai­siin me­ren sy­vyy­teen.”

Lap­set opet­ta­vat mo­nes­ti mei­tä us­ko­maan. He muis­tut­ta­vat mei­tä sii­tä, mikä on elä­mäs­sä tär­kein­tä. Mi­nul­le tu­lee mie­lee­ni vuo­sia sit­ten pi­det­ty edel­leen pu­hut­te­le­va py­hä­kou­lu, jon­ka sil­loin nel­jä­vuo­ti­as tyt­tä­rem­me piti äi­dil­leen kes­ken ar­kis­ten ruo­an­lait­to­puu­hien.

Tuos­sa py­hä­kou­lus­sa an­net­tiin muis­to­lau­seek­si: ”Hel­la oh­jaa elä­mää­ti”. äi­tiä tämä vä­hän nau­rat­ti­kin mut­ta asia pai­nui mie­leen, kun lap­si vaa­ti äi­tiä tois­ta­maan sen use­aan ker­taan ja lo­puk­si muis­tut­ti kirk­kaal­la ää­nel­lä, et­tä ”muit­ta äi­ti ai­na”.

”Se, joka nöyr­tyy tä­män lap­sen kal­tai­sek­si, on suu­rin tai­vas­ten val­ta­kun­nas­sa.” Ju­ma­lan val­ta­kun­taan ei pää­se omil­la te­oil­la, ei­kä Ju­ma­lan lap­seut­ta voi an­sai­ta. Me tun­nem­me it­sem­me va­ja­vai­sik­si, mut­ta saam­me tä­nään­kin tur­vau­tua Ju­ma­lan ar­moon ja us­koa koh­dal­lem­me Kris­tuk­sen lu­nas­tus­työn.

Meil­tä ky­sy­tään lap­sen­kal­tais­ta us­koa. Us­kon he­del­mä­nä syn­tyy halu elää Ju­ma­lan tar­koit­ta­mal­la ta­val­la Ju­ma­lan sa­nan mu­kai­ses­ti. On tur­val­lis­ta an­taa elä­mä Ju­ma­lan joh­det­ta­vak­si alus­ta lop­puun saak­ka.

Veli Tuo­mi­vaa­ra

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 16.11.2016