Markku Kanniainen
Luin joskus edesmenneen kulttuurivaikuttajan ja poliitikon Claes Anderssonin ajatuksia. Hän kertoi niitä haastattelusarjassa, jossa seitsemää suomalaista oli haastettu pohtimaan elämän tarkoitusta. Hän toi esiin monia ajatuksia, joista ajattelen itse kristittynä toisin. Yksi ajatus jäi kuitenkin mieleeni ja oli mielestäni osuva: ”Jokainen elämä on yhtä pitkä – kestää syntymästä kuolemaan.”
Ihmisen elämää on kuvattu matkaksi. Inhimillisesti oletamme usein, että elämään kuuluu monia eri ikävaiheita. Saatamme ajatella, että elämä on silloin täysi, kun on saanut elää vanhaksi ja sitten kuolla, kuten Vanhan testamentin Job: ”Hän kuoli korkeassa iässä ja elämästä kyllänsä saaneena” (Job. 42: 17).
Elämä ei todellisuudessa mene näin. Joku syntyy kuolleena tai kuolee heti syntymänsä jälkeen, joku toinen lapsena tai nuorena, joku taas aikuisena täysissä voimissa. Siksi tuo Anderssonin toteamus kuvaa mielestäni myös sitä, että Jumalalle jokaisen ihmisen elämä on ollut täysi, vaikka me ihmisinä joskus kyselemme ja epäilemme sitä.
Elämään kuuluu ilon lisäksi myös surua ja kärsimystä. Suurinta surua koemme usein silloin, kun rakas ihminen kutsutaan tästä elämästä pois. Kuolema saattaa tulla hyvinkin yllättäen, joskus sairauden ja kärsimysten tai vanhuuden jälkeen. Saamme kokea kiitollisuutta siitä, että koimme läheisen kanssa paljon kauniita asioita ja monella tavalla rikkaita vuosia.
Ihmiselämässä elämme todeksi Vanhan testamentin Saarnaajaan ajatuksia: ”Aika on syntyä ja aika kuolla -- aika itkeä ja aika nauraa” (Saarn. 3: 2,4).
Myös israelilaisten, Jumalan omaisuuskansan elämässä oli kärsimystä. Sitä tuli usein silloin, kun kansa oli kääntynyt pois elävän Jumalan palvelemisesta. Jumala toteaakin, että ”vihassani olen sinua lyönyt, mutta rakkaudessani minä sinua armahdan” (Jes. 60:10).
Kun Jumala armahti, niin hän myös lupasi: ”Sinun aurinkosi ei enää laske eikä kuu katoa, sillä Herra on sinun ainaisena valonasi. Sinun murhepäiviesi luku on täyttynyt.” (Jes. 60:20.)
Ihmisinä olemme omalla vaelluksellamme kokeneet samaa: synti on tuonut elämään surua ja kärsimystä, mutta kun Jumala on armahtanut ja kääntänyt katseensa puoleemme, olemme löytäneet ilon ja rauhan. Kuolemankin kohdatessa voimme turvautua häneen, joka on voittanut synnin ja kuoleman vallan.
Saamme muistella poisnukkuneita rakkaitamme ja katsella uskossa rajan tuolle puolen. Siionin laulun sanojen mukaisesti voimme uskoa ja luottaa: ”Toisensa rakkaat siellä kohtaa, kun alkaa juhlat Karitsan” (SL 220:5).
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys