Suviseurojen kuvapalvelu
Suviseurojen kuvapalvelu
Mikko Fager
Vallan ja kunnian tavoittelu on aina kiehtonut ihmistä. Jeesus tiesi ja tunsi seuraajiensa inhimilliset ajatukset ja väärät pyrkimykset.
Päivän evankeliumiteksti ei kerro isänmaasta, vaan Jeesuksen ja opetuslasten välisestä keskustelusta. Jeesus oli kertonut heille edessä olevasta kärsimystiestään ja ristinkuolemastaan.
Näitä kuunnellessaan opetuslapset olivat suuren hämmennyksen vallassa. Opetuslasten keskuudessa aiheutti suuttumusta Sepedeuksen poikien äidin toiminta. Tämä oli lähestynyt Jeesusta polvistuen anovasti hänen eteensä. Jeesuksen kysymys ”mitä haluat” paljasti äidin pyrkimykset saada pojillensa parhaat paikat Jeesuksen oikealla ja vasemmalla puolella.
Jeesus tyrmäsi vallantavoittelun todeten, ettei hän määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolella, vaan ne paikat ovat niiden, joille Isä on ne tarkoittanut.
Jeesus opetti, miten hallitsijat ovat kansojensa herroja ja pitävät niitä valtansa alla. Näemme ajassamme yhä enemmän autoritäärisiä hallitsijoita, jotka tavoittelevat valtaa ja kunniaa. Jeesus totesi oppilailleen: ”Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija.” (Matt. 20:26.)
Kiitollisuus isänmaasta
Levottoman aikamme keskellä saamme kiittää Taivaallista Isää vapaasta isänmaastamme. Virsirunoilija sanoo sen kauniisti virressä 581: ”Kiitos Jumalamme, kun annoit kauniin maan, annoit jylhät metsät, loit vedet virtaamaan. Kiitos sisukkaasta työstä isien, kiitos isänmaasta ja kohtaloista sen.” Suomen kansa on elänyt pitkään itsenäisessä ja vapaassa isänmaassa. Olemme saaneet nauttia sananvapaudesta, uskonnonvapaudesta, kokoontumisvapaudesta ja korkeasta elintasosta. Jumalan lapsina haluamme kunnioittaa esivaltaa, jonka Jumala on antanut meidän parhaaksemme. Meidän ei tarvitse elää orjuuden ikeen alla. On suurta Jumalan lahjaa, että saamme elää oikeusvaltiossa. Se ei ole itsestäänselvyys.
Orjuudesta vapauteen
Juutalaiset kiistelivät aikanaan Jeesuksen kanssa väittäen, etteivät he ole koskaan olleet kenenkään orjina. Raamatun mukaan heidän esi-isänsä olivat kuitenkin olleet raskaassa orjuudessa Egyptissä. Israelin valtakunta oli pirstoutunut ja väki oli viety pakkosiirtolaisuuteen. Näihin koettelemuksiin ja kuritukseen oli yksinkertainen syy: kansa oli tehnyt syntiä Herran edessä.
Juutalaiset odottivat Messiasta, joka löisi kaikki viholliset ja palauttaisi Israelin mahdin. Jumala lähetti heille Vapahtajan. Hän julisti: ”Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita” (Joh. 8:36).
Sanoma ei kelvannut juutalaisille, vaikka Jeesus halusi johdattaa synnin orjuudessa elävät ihmiset Jumalan lasten sisäiseen vapauteen. On huolestuttavaa, että myös aikamme ihmiset ovat menettäneet sisäisen vapautensa ja joutuneet synnin orjiksi.
Jumalan valtakunnassa on edelleenkin avoin lähde syntiä vastaan. Uskomalla omat synnit anteeksi pääsee orjuudesta vapauteen. On suurta Jumalan armoa ja lahjaa, että saamme vapaassa isänmaassamme omistaa sisäistä vapautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Kerran saavutamme taivaan kodin, joka on oikea isänmaamme.
Evankeliumi: Matt. 20:25–28
Raamattu 1992: Jeesus kutsui opetuslapsensa luokseen ja sanoi: ”Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.”
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys