Avioliitto on herkästi haavoittuva ihmissuhde, jonka hoitamisessa pariskunnan ei tarvitse jäädä yksin.
Aviosuhteeseen voi aika-ajoin kuulua ratkaisemattomia ristiriitoja ja puolisoiden etääntymistä toisistaan, mutta niistä voi selviytyä.
Merkityksellistä on se, miten ongelmat kyetään ratkaisemaan: opitaanko suhteessa ratkomaan erimielisyydet rakentavasti.
Vaikeudet joko yhdistävät tai erottavat puolisoita toisistaan.
Kun molemmilla on vapaus olla oma itsensä ilman velvoitteita tai pakkoa, saadaan usein hiipunutkin liekki syttymään.
Myönteisyydellä on valtava voimavara aviosuhteessa. Kestämme kumppaniltamme hyvin kaksi moitetta, mikäli saamme viisi myönteistä ja aitoa palautetta samalle päivälle.
Puhumattomuuden tuhoisuus
Aviosuhdetta kuormittavat eriasteiset kommunikaatiovaikeudet.
Koetaan, että kumppanilla ei ole minulle ja ajatuksilleni aikaa, enkä tule kuulluksi omana itsenäni.
Usein kommunikaatiovaikeuksiin liittyy taitamattomuus ratkoa erimielisyydet rakentavasti.
Tämä, aliarvostuksen kokemus tai läheisyyden puute voivat edesauttaa jopa ulkopuolisen suhteen syntymistä.
Uskottomuus rikkoo puolisoiden välisen luottamuksen ja saattaa aviosuhteen kriisiin. Tie uskottomuuden mahdollisuuteen aviosuhteessa on hiipivä ja pitkä.
Siksi aviosuhteen hoitaminen ja varhainen avun hakeminen kommunikaatiovaikeuksiin on tärkeää.
Trendit hämärtävät tärkeintä
Lastenkasvatukseen liittyvät erimielisyydet kuormittavat aviosuhdetta, jos yhteistä kasvatuslinjaa ei löydetä.
Vanhempien väliset ristiriidat heijastuvat aina lapsiin ja luovat heissä turvattomuutta.
Yhteiskunnalliset paineet yksilöllisyydestä ja tehokkuudesta voivat hämärtää asioiden tärkeysjärjestyksiä perheessä.
Mikä on perheen ajankäytössä ensisijaista tässä elämänvaiheessa, on aina aiheellinen kysymys.
Uhkana käsittelemättömät traumat
Perheissä yksilöitä kuormittavat erilaiset fyysiset tai psyykkiset sairaudet, joihin liittyy kärsimystä, surua ja häpeää.
Yksilötasolla kannamme mukanamme kasvuperheissä opittuja vuorovaikutustaitoja, sisäistettyjä kasvatusmalleja sekä miehenä ja naisena olemisen malleja.
Usein kotoa opitut mallit ovat turvallisia ja hyvin siirrettävissä omaan perheeseen.
Aina näin ei ole uskovaisissakaan perheissä. Ihmiset saattavat kantaa puhumattomia traumoja, jopa sukupolvelta toiselle siirtyneitä.
Yksilöä voi kuormittaa kokemus väkivallasta tai sen uhkasta. Tällaiset kokemukset ovat voineet heikentää ihmisen itsetuntoa.
Uudessa elämäntilanteessa, kuten ensimmäisen lapsen syntyessä, vanhat muistot saattavat nousta yllättäen kuormittamaan perheen arkea.
Henkilökohtainen kasvukriisi, jossa yksilö pohtii menneisyyttään ja tulevaisuuttaan, sitoo hänen voimavarojaan ja vaikuttaa siten aviosuhteen vuorovaikutukseen.
Apua väkivaltaan
Turvallisuuden merkitystä aviosuhteessa ei voi liikaa korostaa.
Jos perheessä esiintyy turvattomuutta minkäänlaisen väkivallan muodossa, siihen ei tule alistua.
Joskus voi olla jopa välttämätöntä muuttaa yhteisestä kodista pois, jos puoliso ei luovu väkivallasta.
Sekä väkivallan uhri että tekijä tarvitsevat aina apua, johon lähimmäisten tulee heitä ohjata. Perheissä tapahtuvat rikokset tulee sovittaa myös maallisen lain edessä.
Vertaistukea SRK:n toiminnasta
Ystävien, naapureiden, sukulaisten tai samassa elämäntilanteessa olevien vertaistuki on tärkeä voimavara. Toinen toisesta huolehtiminen on lähimmäisenrakkautta.
SRK:n järjestämät aviopuolisoleirit, opistojen lyhytkurssit sekä rauhanyhdistysten järjestämät aviopuolisoillat tarjoavat mahdollisuuden asettua miettimään omaa aviosuhdetta ja sen hoitoa.
Tietoa parisuhteen hoidosta löytyy muun muassa Väestöliitosta.
Apua neuvolasta tai yksityiseltä
Avioliiton ongelmiin voi saada ammattiapua, jota puolisoilla on oikeus ja tarvittaessa velvollisuus hakea.
On syytä korostaa, että aviosuhteen tai perheen ongelmissa varhainen avun hakeminen tuottaa usein parhaimman tuloksen.
Aviosuhteen huolissa on mahdollista hakeutua myös yksin keskustelemaan ammattilaisen kanssa. Apua voi hakea kriisikeskuksista, kunnan perheneuvolasta ja seurakunnan perheasiain neuvottelukeskuksista.
Palveluista voi kysyä muun muassa neuvolasta tai sosiaalitoimesta. Apua voi saada myös yksityisistä palveluista.
Avioliitto vaatii työtä
Avioliittoon liittyy lupaus tahtoa rakastaa puolisoa.
Molemmilla on vastuu kehittää aviosuhdetta. Se vaatii puolisoilta sitoutumista arjen työhön aviosuhteen hyväksi.
Työtä on se, että mietimme, miten asennoitua puolisoon: Mitä ajattelen hänestä? Mitä sanon hänelle ääneen?
Kunnioittava asenne on rakkaudentekoja. Hoidamme aviosuhdetta olemalla avoimia ja nöyriä omien virheidemme edessä.
”Kilvoitelkaa toinen toistenne kunnioittamisessa” -kehotukseen liittyy suuri viisaus.
Kuin kukkaa hoitaisi
Kodissa ajankäyttö muodostuu yksilölle, parisuhteelle ja perheelle käytettävästä ajasta.
Yksilötasoon kuuluvat omasta hyvinvoinnista huolehtiminen, harrastusten ja kaverisuhteiden ylläpitäminen sekä uskonelämän hoitaminen.
Aviosuhdetta tulee hoitaa kuin arvokasta kukkaa, sillä ilman sen säännöllistä huolenpitoa se lakastuu ja lopulta kuolee.
Kumppania on huomioitava ja arvostettava. On varattava tietoisesti aikaa yhdessäolemiseen, haaveilemiseen, hiljaisuudesta nauttimiseen ja yhteisten myönteisten asioiden muistelemiseen.
Aviosuhteen hoitoa ovat yhteiset arjessa tapahtuvat iltateehetket tai mukavat yllätykset kumppanille.
Suhteen kolme kehitysvaihetta
Aviosuhteen kolme kehitysvaihetta ovat symbioosi, erillistyminen ja kumppanuus.
Vaiheet toistuvat avioliitossa ja puolisot kasvavat niihin usein eri tahdissa. Aviosuhteita ei muodostuisi, jos symbioosivaihetta ei olisi.
Tällöin katselemme toista ikään kuin vaaleanpunaisten silmälasien lävitse, huomaten erityisesti ne piirteet kumppanissamme, jotka haluamme hänessä havaita. Symbioosivaiheessa olemme rakastuneita.
Rakastuminen tulee ja menee
Rakastuminen on tunne, jolla on tunteen luonne: se tulee ja menee omia aikojaan.
Siksi on tärkeää opetella rakastamista, joka on tietoa, tunnetta, tahtoa ja toimintaa.
Aviosuhteessa puolisot kasvavat ja siirtyvät erillistymisvaiheeseen.
Yksilö huomaa, ettei tule onnelliseksi vain toisen ihmisen kautta. Yhteensulautuminen ei ole mahdollista, vaan alkaa usein kipeäkin kasvu kohti erillisyyttä.
Tällöin puolisoiden omat ajatukset ja tarpeet kirkastuvat, ja he synnyttävät tervettä rajaa toisiinsa ja kasvuperheeseensä.
Oman erillisyyden löytyminen palvelee sekä omaa että puolison hyvinvointia. Erillistymisvaiheeseen sisältyy usein opiskelua, työuralla etenemistä ja perheen kasvua, jolloin haasteita arjessa riittää.
Ajanjaksoon liittyy riski korostaa liiaksi omia tarpeita, mutta myös normaalia etäisyyden ja läheisyyden vuorottelua. Erillistymisvaihe on haastavin ja kriittisin jakso aviosuhteessa.
Kumppanuuden me-henki
Kolmas aviosuhteen kehitysvaihe on kumppanuuden vaihe. Tällöin hyväksytään jo molempien puolisoiden vahvuudet ja heikkoudet.
Kumppanuusvaiheessa koetaan vahvaa me-henkeä toista arvostaen ja täydentäen, ei kilpaillen.
Aviosuhteen kehitysvaiheisiin liittyvät kriisit kuuluvat elämään ja ne luovat mahdollisuuden kasvuun ja muutokseen.
Anteeksiantamus torjuu ongelmia
Puolisot voivat luottaa Jumalaan ja hänen johdatukseensa avioliitossa. Itselleen on lupa olla armollinen, kun on yrittänyt parhaansa avioliiton hyväksi.
Avioliitto on pyhä, Jumalan siunaama ja elinikäinen liitto. Aviosuhde perustuu kunnioitukseen ja luottamukseen.
Luottamus on aviosuhteen yksi kulmakivi, jota tulee erityisesti vaalia. Jumalan tahto on, että avioliitto on siunaukseksi ja turvaksi puolisoille.
Anteeksiantamus ja sen vaaliminen on parasta ennaltaehkäisyä avioliiton ongelmiin.
Teksti: Johanna Siira, pari- ja perhepsykoterapeutti
Kuvituskuva: A.-L. S.
Julkaistu Päivämiehessä 7.3.2018
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys