Haapajärvinen Eino Syrjäniemi täytti sata vuotta viime keskiviikkona 25. huhtikuuta. Kun Syrjäniemen äiti oli odottanut Einoa vuonna 1917 syystalvella, oli ruoka ollut tiukassa. Jauhoihin oli jouduttu laittamaan pettuakin.
– Ravinnon puutteen vuoksi olin syntynyt hyvin heiveröisen näköisenä ja kokoisena. Lääkäri oli arvioinut, että voisin elää korkeintaan päivän tai kaksi. Jumala antoi kuitenkin pitkän elämän, Syrjäniemi kertoilee.
Hän toteaa, että erityisiä sairauksia tai vaivoja ei ole ollut.
– Olen tehnyt aina kovasti töitä ja elänyt terveesti. Syön kaikkea ruokaa ja olen ihmisten kanssa. Käyn seuroissa ja torstaikerhossa ja ajelen pyörällä kylällä.
Pieni, mutta sitkeä
Syrjäniemi kuvailee, kuinka maatalossa kaikkien piti tehdä kovasti töitä jo 7–8 vuoden iässä.
– Meillä oli Kuonalla Musulan niityt, ja sieltä hankimme heinää karjalle. Yövyimme niittyladossa. Minulle oli tehty lyhytteräinen viikate, jolla jaksoin niittää. Lopulta isä osti hevosvetoisen niittokoneen vuonna 1929.
Sotaan Syrjäniemi joutui vuoden 1940 puolella pienikokoisena ja hintelänä.
– Sotavuosien aikana nähtiin kuitenkin, että rankoissa olosuhteissa pienet miehet olivat sitkaimpia. Jouduin rajajääkäripataljoonaan ja myös kaukopartioihin. Muurmannin radalle tehty isku oli lähes 100 kilometrin päässä, ja sinne käveltiin aseiden ja muiden kantamusten kanssa.
Hän näki monien kaatumiset ja vaikeat haavoittumiset.
– Minulla oli ihmeellinen varjelus matkassa ja selvisin terveenä kotiin.
Opistolla talonmiehenä
1960-luvulla Syrjäniemi avioitui Katri Ylikosken kanssa, ja he saivat seitsemän lasta. Syrjäniemi oli pitkään Reisjärven opistolla talonmiehenä.
– Tein siellä kaikkea: soitin urkuja ja tein remonttia. Opistoaikana sain ystäviä ympäri Suomea.
Iankaikkisuus mielessä
Syrjäniemi pohtii kauniisti ja levollisesti kuolemaa.
– On ollut turvallista elää sata vuotta Jumalan lapsena, mutta on turvallista myös nukahtaa pois ajasta. Tiedän, että levon aika lähestyy. Tämä on lapsen uskoa, mutta suurella järjellä näitä ei auta selittääkään.
Hän toteaa, että ihminen on näkyvän ruumiinsa puolesta maata.
– Kuoltuamme ruumis maatuu. Sisällämme on sielu. Taivaan Isä ottaa henkemme talteen ja kuljettaa taivaaseen. Hän antaa kirkkaan ruumiin ja pukee meidät juhlapukuun, Syrjäniemi sanoo.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys