JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Erityisen herkkä omatunto

26.8.2020 13.35

Juttua muokattu:

2.1. 15:02
2025010215022920200826133500

Kir­joi­tan ai­hees­ta, jos­ta minä ja muut kal­tai­se­ni ei­vät luul­ta­vas­ti mie­lel­lään puhu muil­le. Ajat­te­len, et­tä se voi toi­mia ver­tais­tu­ke­na niil­le, joi­ta sa­man­lai­set ah­dis­tuk­set pii­naa­vat.

Mi­nua vai­vaa eri­tyi­sen herk­kä oma­tun­to. On­gel­ma il­me­nee muun mu­as­sa si­ten, et­tä tun­nen tar­vet­ta ri­pit­täy­tyä sel­lai­sis­ta asi­ois­ta, jot­ka ei­vät yleen­sä vai­vaa ih­mi­siä. Kun täl­lai­nen ah­dis­tus on voi­ma­kas, tun­nen ole­va­ni kier­tees­sä. Jo­kin asia pii­naa miel­tä­ni. Koen niin, et­tä jos saan tuon asi­an pu­hu­tuk­si pois, ti­lal­le lau­ke­aa jo­kin toi­nen – ja sama tun­tui­si jat­ku­van lo­put­to­mas­ti. Va­pau­den tun­ne on ta­voit­ta­mat­to­mis­sa.

Us­kon edel­lä ku­va­tun liit­ty­vän erään­lai­seen pak­ko-oi­reyh­ty­mään, joka il­me­nee mi­nul­la myös pa­ko­no­mai­se­na tar­kis­te­lu­na. Läh­ties­sä­ni ko­toa tun­nen voi­ma­kas­ta tar­vet­ta var­mis­taa, et­tä levy ei ole jää­nyt pääl­le ei­kä hana vuo­ta­maan. Näi­den tar­kis­ta­mi­nen on nor­maa­lia, mut­ta muut­tuu sil­loin on­gel­mak­si, kun sa­mat asi­at jou­tuu tar­kis­ta­maan uu­des­taan ja uu­des­taan.

Luu­lin nuo­re­na isä­nä, et­tä vai­va on vain oma on­gel­ma­ni. Ny­ky­ään tie­dän, et­tä oi­reh­ti­mi­se­ni on kiu­san­nut myös lä­hei­si­ä­ni. Vai­mo­a­ni voi her­mos­tut­taa, kun alan jan­ka­ta jo­ta­kin asi­aa. On­nek­si hän myös ym­mär­tää mi­nua ja jak­saa tu­kea, kun olen ah­dis­tu­nut.

Koen, et­tä mi­nul­ta puut­tuu tun­tu­ma asi­oi­den mit­ta­suh­tei­siin. Mi­nua saat­taa vai­va­ta sel­lai­nen asia, jota muut ei­vät edes huo­maa. Pa­him­mil­laan saa­tan huo­les­tua, et­tä syyl­lis­tyn va­ras­ta­mi­seen, jos ken­kii­ni tart­tuu hiek­kaa.

Mi­nul­la on kuin kak­si ta­hoa mie­les­sä­ni. Toi­nen niis­tä ah­dis­tuu jos­ta­kin asi­as­ta, ja sa­ma­nai­kai­ses­ti toi­nen tie­tää on­gel­man mie­let­tö­myy­den. On kum­mal­lis­ta, et­tä ah­dis­tus tun­tuu jär­keä vah­vem­mal­ta. 

Yri­tän aja­tel­la, et­tä ah­dis­tus on kuin hyvä ys­tä­vä­ni, joka il­moit­taa mi­nul­le, et­tä olen hy­vin vä­sy­nyt. On ai­ka le­vä­tä.

Neu­root­ti­nen tai­pu­mus hä­vet­tää. Sik­si yri­tän toi­mia niin, et­tä muut ei­vät huo­maa tätä elä­mää han­ka­loit­ta­vaa omi­nai­suut­ta­ni.

Ky­sy­mys on tur­val­li­suu­den tun­tees­ta. Mi­nus­ta tun­tuu, et­tä jos en toi­mi aja­tuk­sie­ni osoit­ta­mal­la ta­val­la, ta­pah­tuu jo­ta­kin kau­he­aa. Näin yri­tän eh­kä saa­da elä­mää hal­lin­taa­ni.

Ym­mär­rän hy­vin, et­tä toi­min­ta­ni on muil­le ih­mi­sel­le täy­sin kä­sit­tä­mä­tön­tä. Sitä ei voi­kaan pe­rus­tel­la jär­jel­lä. Pak­ko­miel­le ei us­ko jär­ke­viä pe­rus­te­lu­ja.

Mie­leen vai­kut­ta­va häi­riö voi vai­kut­taa myös us­ko­ne­lä­män alu­eel­la. Pu­hu­jat usein ker­to­vat ar­mon run­sau­des­ta ja li­sää­vät, et­tä us­ko­vai­sel­la on myös ri­pit­täy­ty­mi­sen mah­dol­li­suus eri­tyi­se­nä ar­mo­e­tu­na. Ym­mär­rän pu­hu­jan viit­taa­van täl­lä sel­ke­ään ti­lan­tee­seen, jos­sa joku tiet­ty asia oli­si hyvä hoi­taa pois. Mi­nul­le asia voi ai­heut­taa sel­lais­ta ah­dis­tus­ta, jota pu­hu­ja ei tar­koi­ta. Saa­tan pe­lä­tä, et­tä ri­pit­täy­ty­mi­nen aloit­taa lo­put­to­man kai­va­mi­sen ket­jun. Ha­lu­an kui­ten­kin us­koa, et­tä pe­las­tus ei rii­pu ri­pit­täy­ty­mi­sen täy­del­li­syy­des­tä.

Yri­tän loh­dut­taa it­se­ä­ni sil­lä, et­tä elä­mä on epä­täy­del­lis­tä. Useim­mil­la ih­mi­sil­lä on yk­si tai use­am­pi taak­ka, joi­den kans­sa he ki­pui­le­vat. En tie­dä, on­ko Luo­ja an­ta­nut nii­tä meil­le muis­tu­tuk­sek­si sii­tä, et­tä ker­ran saam­me jät­tää tä­män puut­tu­vai­sen elä­män.

On­nek­si lää­ke­tie­de ja psy­ko­lo­gia tun­nis­ta­vat myös pak­ko-oi­reyh­ty­män, ja on­gel­maan on saa­ta­vis­sa apua, mis­tä joh­tu­en voin viet­tää lä­hes nor­maa­lia elä­mää.

Ajat­te­len, et­tä Luo­ja on sal­li­nut mi­nul­le täl­lai­sen taa­kan. Vaik­ka va­paa us­ko­mi­nen on toi­si­naan hy­vin vai­ke­aa, hän pi­tää mi­nus­ta­kin huol­ta. Hän ot­taa mi­nut luok­seen tai­vaa­seen rik­ki­näi­se­nä, jos jak­san us­koa.

HeikkiHonkala
Olen tuore turkulainen. Muutimme vaimoni kanssa tänne Helsingistä, kun jäin eläkkeelle kauppaopettajan työstä. Geenini ovat länsirannikolta ja Laatokan liepeiltä, olen syntynyt pohjoisessa, mutta asunut suurimman osan elämääni etelässä. Viime vuosiani ovat leimanneet kaksi sairastamaani syöpää. Olen kiinnostunut liian monista asioista. Maalaan ja kirjoitan. heikki.honkala@icloud.com