Eve­lii­na Kan­ni­ai­nen, Ou­to­kum­pu

Vaik­ka hen­ki­syys­kin on tär­ke­ää, kes­tä­vä rau­ha löy­tyy vain Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta ar­mon ja an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­min kaut­ta.

– Tun­tuu kuin ko­tiin oli­si tul­lut, tuu­ma­si nais­te­nil­lan alus­ta­ja Juho Leh­to­la, kun saa­pui en­sim­mäis­tä ker­taa Ou­to­kum­mun Rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­le. Ko­ke­muk­sen tai­si ja­kaa il­lan use­am­pi­kin osa­not­ta­ja.

Tun­nel­ma oli to­si­aan ko­toi­sa, yh­tei­söl­li­nen ja tur­val­li­nen, kun eri­lai­set elä­män­ti­lan­teet, -ta­ri­nat ja ko­ke­muk­set koh­ta­si­vat lo­ka­kui­se­na per­jan­tai-il­ta­na.

– Mo­ni­puo­li­ses­sa kes­kus­te­lus­sa kuu­lui sekä van­hem­pien nais­ten elä­män­ko­ke­muk­set et­tä nuo­rem­pien nä­kö­kul­mia sii­hen, mitä on elää us­ko­vai­se­na nai­se­na täs­sä ajas­sa, poh­ti Juho Leh­to­la.

Us­ko tuo tar­koi­tuk­sen

Leh­to­la toi esil­le hy­vin­voin­nin nel­jä nä­kö­kul­maa: fyy­si­sen, so­si­aa­li­sen, hen­gel­li­sen ja hen­ki­sen. Hen­gel­li­syys mää­ri­tel­lään us­kon­nol­li­suu­dek­si, kun taas hen­ki­syys näh­dään kiin­nos­tuk­se­na ar­voi­hin ja mer­ki­tyk­siin elä­mäs­sä. Hen­ki­syys liit­tyy ajal­li­seen elä­mään ja maal­li­siin asi­oi­hin, hen­gel­li­syys ian­kaik­ki­suu­teen ja Ju­ma­lan läs­nä­o­loon.

Nyky-yh­teis­kun­nas­sa vai­kut­taa usein sil­tä, et­tä hen­gel­li­nen osa ih­mis­tä py­ri­tään häi­vyt­tä­mään ja mo­nia hen­gel­li­syy­teen oleel­li­ses­ti liit­ty­viä asi­oi­ta lii­te­tään so­si­aa­li­seen tai hen­ki­seen hy­vin­voin­tiin. Us­ko on kui­ten­kin se hy­vin­voin­nin pe­ru­sa­sia, joka tuo ih­mi­sen elä­mään yh­teyt­tä ja elä­män tar­koi­tus­ta, joka voi täyt­tää mo­nel­ta osin hen­ki­sen ja so­si­aa­li­sen­kin hy­vin­voin­nin tar­pei­ta.

Hen­gel­li­syy­den ti­lal­le saat­taa al­kaa hii­piä hen­ki­syys. Ajas­sam­me on vah­vas­sa nos­tees­sa uus­hen­ki­syys.

– It­sen­sä ke­hit­tä­mi­nen ja hen­ki­nen kas­vu ovat par­haim­mil­laan voi­ma­va­ro­ja esi­mer­kik­si työ­e­lä­mäs­sä, mut­ta mis­sä koh­taa hen­ki­sen kas­vun tiel­lä on vaa­ra­na ajau­tua us­kon kans­sa tör­mäys­kurs­sil­le, ky­se­li Leh­to­la.

Uus­hen­ki­syy­des­sä usein us­ko­taan jo­hon­kin kor­ke­am­paan voi­maan. Usein voi esiin­tyä myös vah­vaa us­koa omaan it­seen ja sel­viy­ty­mi­seen omal­la voi­mal­la, kun­han vain riit­tä­väs­ti tut­kii it­se­ään ja kas­vaa ih­mi­se­nä. Myös ih­mi­sen yh­teys luon­toon ja eri­lai­set my­to­lo­gi­an hah­mot voi­vat nous­ta ju­ma­lan kal­tai­seen ase­maan. Ny­ky­ai­ka­na on help­po ajau­tua so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa eri­lai­siin “kup­liin”, jois­sa sa­man­hen­ki­set ih­mi­set koh­taa­vat ja ja­ka­vat aja­tuk­sia.

Rau­ha löy­tyy evan­ke­liu­mis­ta

Alus­ta­ja muis­tut­ti, et­tä Raa­ma­tus­sa­kin ku­va­taan sa­man­lai­sia il­mi­öi­tä kuin nyt. Paa­va­li kir­joit­ti: ”Pi­tä­kää va­ran­ne, et­tei ku­kaan hou­kut­te­le tei­tä har­haan tyh­jil­lä ja pet­tä­vil­lä vii­sau­den opeil­la, jot­ka no­jau­tu­vat ih­mis­ten pe­rin­näi­siin kä­si­tyk­siin ja maa­il­man al­ku­voi­miin ei­vät­kä Kris­tuk­seen” (Kol. 2:8). Paa­va­li viit­ta­si vii­sau­den ni­mis­sä kul­ke­nee­seen uu­des­ti­syn­ty­mi­sen op­piin, gnos­ti­lai­suu­teen, jon­ka ta­voit­tee­na oli kor­ke­am­man it­sen löy­tä­mi­nen. Sii­nä kris­ti­nus­kon sa­no­maa ja pe­rin­net­tä oli yh­dis­tet­ty mys­tee­rius­kon­toi­hin ja kan­san­fi­lo­so­fi­oi­hin.

Juho Leh­to­la lai­na­si myös Erk­ki Ala­saa­re­lan alus­tus­ta:

– Uus­hen­ki­syy­den suu­rin vaa­ra on sii­nä, et­tä sen kaut­ta voi huo­maa­mat­taan omak­sua it­sel­leen vie­raan, ei-kris­til­li­sen ajat­te­lu­ta­van. Raa­ma­tus­ta vie­raan­tu­neet ha­ke­vat hen­gel­li­syy­den ti­lal­le ar­vo­ja ja maa­il­man­kat­so­mus­ta hen­ki­syy­des­tä, tie­tees­tä tai so­me­vai­kut­ta­jil­ta.

Hen­ki­syys ei kos­kaan vas­taa ih­mi­sen pe­rim­mäi­siin ky­sy­myk­siin. Vaik­ka ajal­lis­ta ja hen­kis­tä hy­vin­voin­tia voi eri ta­voin saa­vut­taa­kin, kes­tä­vä rau­ha löy­tyy vain Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta ar­mon ja an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­min kaut­ta.

Ju­ma­la aut­taa

Leh­to­la haas­toi kuu­li­joi­taan poh­ti­maan, mi­ten us­ko nä­kyy elä­män eri osa-alu­eis­sa, meis­sä hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti, työ­e­lä­mäs­sä tai lä­heis­ten kes­kel­lä.

– Mitä mer­kit­see se, et­tä us­ko an­taa tur­vaa ja toi­voa? Jak­sam­me­ko luot­taa Ju­ma­lan voi­maan?

Il­lan ai­ka­na kuu­lim­me­kin mo­nia kos­ket­ta­via elä­män­ta­ri­noi­ta, mi­ten Ju­ma­la on eri­lai­sis­sa isois­sa ja pie­nis­sä ti­lan­teis­sa aut­ta­nut ja ih­meel­li­ses­ti joh­dat­ta­nut eteen­päin. Raa­ma­tun ope­tuk­set ja su­ku­pol­vien esi­mer­kit tur­vau­tu­mi­ses­ta Ju­ma­lan voi­maan aut­ta­vat mei­tä täs­sä­kin het­kes­sä. Je­re­mi­an kir­jas­sa sa­no­taan: “Minä an­nan teil­le tu­le­vai­suu­den ja toi­von” (Jer. 29:11).