Opis­to­seu­ra­vies­tin­tä

En­si ke­sän Jäm­sän opis­to­seu­ro­jen tun­nus­lau­see­na on ”Ol­kaa rait­tiit ja val­vo­kaa” (1. Piet. 5:8). Opis­to­seu­ro­jen seu­ra­mer­kin on suun­ni­tel­lut por­voo­lai­nen Mai­ja Hy­tö­nen, joka käy vies­tin­nän lin­jaa Jäm­sän kris­til­li­sel­lä kan­sa­no­pis­tol­la. Hän ker­too tai­teil­leen­sa ai­na jon­kin ver­ran. Luon­te­vin­ta hä­nel­le on piir­tää tai sit­ten maa­la­ta ak­ryy­li­vä­reil­lä mai­se­mia ja ih­mis­hah­mo­ja, vaik­ka enem­män Hy­tö­nen ker­too ole­van­sa pi­a­non­soi­ton ja ur­hei­lun har­ras­ta­ja.

Hy­tö­nen muis­taa, mi­ten erääs­sä opis­ton päi­vä­har­tau­des­sa pari opis­to­lais­ta ker­toi tu­le­van ke­sän opis­to­seu­ra­mer­kin suun­nit­te­lu­kil­pai­lus­ta. Eh­do­tuk­sia opis­to­seu­ro­jen seu­ra­mer­kis­tä pyy­det­tiin sekä Jäm­sän et­tä Mai­tois­ten kam­puk­sil­la.

Kaik­kia kan­nus­tet­tiin osal­lis­tu­maan.

– Aloin miet­ti­mään tun­nus­lau­set­ta “Ol­kaa rait­tiit ja val­vo­kaa” ja poh­din, min­kä­lai­sen työn te­ki­sin sii­hen liit­ty­en. Yri­tin kyl­lä ai­ka pal­jon pyö­ri­tel­lä sitä, mi­ten oman työn ide­as­sa ja maa­lauk­ses­sa lau­se tu­li­si esiin, Mai­ja Hy­tö­nen poh­dis­ke­lee.

– Mie­tin sitä, mi­ten ru­koi­lu on tosi tär­ke­ää. Kan­nat­taa ru­koil­la, et­tä jak­sai­si val­voa ja hoi­taa us­koa, hän jat­kaa.

Hy­tö­sen työs­sä yh­den ih­mi­sen kä­det ku­vaa­vat us­kon oma­koh­tai­suut­ta, mut­ta myös sitä, mi­ten voim­me ru­kouk­sin muis­taa mui­ta­kin:

– Voim­me ru­koil­la, et­tä epä­us­koi­set sai­si­vat pa­laa­mi­sen ar­mon ja et­tä it­se säi­lym­me us­ko­mas­sa elä­mäm­me lop­puun as­ti. Ru­koi­le­vat kä­det voi­vat myös ku­vas­taa luot­ta­mus­ta Ju­ma­lan huo­len­pi­toon, Hy­tö­nen ker­too.

Hy­tö­nen ku­vaa seu­ra­mer­kin­te­koa:

– Oli aluk­si vä­hän vai­kea kek­siä, mitä teen. Sit­ten kun sain ide­an, aloin hah­mo­tel­la kä­siä en­sik­si piir­tä­en. Sit­ten aloin maa­laa­maan.

Hän myös ker­too aloit­ta­neen­sa työn pari ker­taa ko­ko­naan alus­ta.

– Ryh­dyin te­ke­mään merk­kiä ko­to­na mo­nel­la eri ker­ral­la, ja kyl­lä­hän tä­hän lo­pul­li­sen­kin ver­si­on vii­meis­te­lyyn meni use­am­pi tun­ti. Lo­pul­li­seen työ­hön olen kyl­lä ihan tyy­ty­väi­nen, hän ker­taa työp­ro­ses­si­aan.

Kun Hy­tö­nen kuu­li oman maa­lauk­sen­sa tul­leen va­li­tuk­si pa­rin­kym­me­nen työn jou­kos­ta, hän oli yl­lät­ty­nyt ja iloi­nen.