Satu Timlin Jokitalo
Satu Timlin Jokitalo
Susanna: Toukokuussa on peräkkäin kaksi erityistä päivää. Toinen on juhlapäivä, jota vietetään jollain tapaa lähes joka kodissa. Siihen valmistaudutaan päiväkodeissa ja kouluissa, ja sitä juhlistetaan lahjoin, kukin ja presidentin myöntämin kunniamerkein. Kaikki tietävät, että toukokuun toisena sunnuntaina on äitienpäivä, mutta sitä edeltävä päivä, lapsettomien lauantai, on monille tuntemattomampi. Se on yleinen muistopäivä, mutta monelle sitä viettävälle se on yksityinen surun, menetyksen, kivun ja vaille jäämisen päivä. Toukokuun toisena viikonloppuna läsnä ovat monenlaiset tunteet: ilo, suru, kiitollisuus, kaipaus, tyytyväisyys ja tyytyminen.
Satu: "En ole enää koskaan yksin", ajattelin onnellisena ja tuijotin sylissäni tuhisevaa vastasyntynyttä. Yritin etsiä tämän nupulla olevan pienen ihmisen kasvoilta tuttuja piirteitä ja päädyin toteamaan, että hän näyttää enemmän isältään kuin minulta. Minusta oli tullut äiti. Olisin osa sukupolvien ketjua, joka jatkuisi myös minun jälkeeni. Äitiys oli minulle luontevaa ensi hetkistä lähtien. Se syntyi yhdessä lapsen kanssa ja kasvoi minussa yhtäaikaisesti esikoiseni kanssa.
Satu: Tulin raskaaksi pian uudestaan. Raskaus oli ensi viikoista lähtien hankala: lääkärien sanoin se oli vaikea riskiraskaus. Toinen lapseni syntyi sairaana pikkukeskosena sinniteltyään 10 viikkoa vedettömässä kohdussa. Tunsin olevani tuuliajolla äitiydessäni, itsessäni. Kaikki se onni, jota olin tuntenut, hautautui huolien alle, vaikka kaikki menikin ajan saatossa hyvin. Muutaman vuoden jälkeen sain kolmannen lapseni. Kolmas raskauteni korjasi minussa kaiken sen, mitä toinen raskaus oli hajottanut. Tiesin, että äitiys oli elämäni tärkein ja suurin tehtävä. Ihme, joka minulle oli annettu koettavaksi ja kasvuksi. Myöhemmin lapsia on syntynyt vielä kolme lisää. Koen, että jokainen lapsi on synnyttänyt minut ihmisenä uudelleen. Tulen lopun ikäni kaipaamaan vastasyntyneen painoa sydämeni päällä. Pienten haparoivien käsien kurkottelua, hiljalleen kasvavan jalan tepastelua paljaalla lattialla.
Susanna: Lapsettomuuden kokemuksia on yhtä monenlaisia kuin on kokijoitakin. Lapsettomuus voi olla biologista, sosiaalista tai sekundääristä: Biologinen lapsettomuus tulee usein äkillisenä järkytyksenä esimerkiksi sairauden kautta; sosiaalinen lapsettomuus taas vääjäämättä lähemmäs hiipivänä todellisuutena ajan ja mahdollisuuden kulkiessa armottomasti ohitse, kun kumppania ei löydykään. Sekundäärinen lapsettomuus tarkoittaa, että on jo saanut lapsia, mutta lasten saaminen ei enää toiveista huolimatta onnistu. Suru lapsettomuudesta on vaikea jakaa, koska sille ei aina ole selkeää alkua, joskus se alkaa pienestä ja voi kasvaa musertavaksi. Se ei useinkaan ole menetys, jota muistetaan, eikä se ole surua, johon otetaan osaa. Se on monesti yksinäistä ja eristävää kipua, oman tarpeellisuuden ja merkityksellisyyden kyseenalaistamista. Siihen voi liittyä valtavasti epäonnistumisen ja häpeän tunnetta mutta myös syyllisyyttä, jos toisten vauvauutiset herättävät ilon sijaan kateutta ja katkeruutta.
Lapsettomuuden mukanaan tuoma suru on pahimmillaan verrattavissa läheisen kuoleman tuottamaan suruun, ja sitä on vaikea selittää ihmisille, jotka eivät ole sitä kokeneet. Omaan lapsettomaan tulevaisuuteen katsominen on joskus yhtä pelottavaa ja ahdistavaa kuin isäni avoimeen arkkuun katsominen kalmistossa. Näkymä tuntuu hetkittäin aivan samalta: tuskaista toivottomuutta, menetystä ja koko loppuelämän kestävä surutyö.
Satu: Äitiyteni on tänä vuonna täysi-ikäinen. Näihin vuosiin on mahtunut monenlaisia vaiheita perhe-elämässämme. Samalla olen alkanut pohtia oman äitini elämää. Arvostukseni ja ihmetykseni omaa äitiäni kohtaan on noussut - kuinka hän on kaikkien elämänvaiheiden läpi jaksanut uskoa aina vain parempaan tulevaisuuteen. Ennen kaikkea hän on aina uskonut ja luottanut meihin lapsiinsa. Musertavien vaikeuksien keskellä hän ei ikinä ole luovuttanut, vaan on luonut toivon ja luopunut omasta osastaan antaakseen meille tarvitsemamme. Äidillä oli myös vahva usko meidän lasten älykkyyteen ja kykyyn oppia. Tunnen syvää kiitollisuutta siitä, että olen voinut ammentaa oman äitini esimerkistä voimia omaan äitiyteeni.
Susanna: Joskus minusta tuntuu, että lapsettomuuteni on väärinkäsitys ja että Jumala erehtyi kohdallani. Olen aina olettanut tulevani äidiksi, odottanut sen käyvän toteen. Olen rakastanut lapsia ja saanut muidenkin lapsista valtavasti iloa ja merkitystä. Näin vapaa elämä mahdollistaisi seikkailut, mutta minä en ole vähimmässäkään määrin seikkailija. Pidän kotona olemisesta ja ennustettavuudesta, en spontaaneista hypyistä tuntemattomaan. Lapsettomaksi jääminen on herättänyt hämmennystä ja epätietoisuutta: millainen elämä näistä annetuista palasista on tarkoitus rakentaa?
Lapsettomuus ei kuitenkaan ole pelkästään vaillinaisuutta ja menetettyä iloa. Lapsettomuus on vapautta ja vaivattomuutta, se on keskeytyksettömiä yöunia ja mahdollisuus tutkailla, millaista arkea ja juhlaa todella haluaa elää. Lapsettomana ei tarvitse jatkuvasti laittaa muiden tarpeita omien edelle, aistikuorman säätely on suhteellisen helppoa ja kotitöitä on hyvin maltillinen määrä. Lapsettomuus tuo mukanaan valtavan hyviä puolia, ja tunnen niistä usein vilpitöntä iloa ja kiitollisuutta.
Satu: Äitienpäivän lähestyessä huomaan ajattelevani yhä useammin myös heitä, jotka kulkevat rinnallamme näkymättömiä polkuja pitkin. Äitiyden ilo ja lapsettomuuden kipu elävät samassa maailmassa, joskus jopa saman ihmisen sisällä. Olen oppinut, ettei äitiyden kokemus tee minusta yhtään täydempää eikä lapsettomuus tee toisesta vajavaista. Meidän tarinamme ovat vain erilaisia. Kun katson sisarustani, näen hänessä saman rakkauden, lempeyden ja viisauden, jotka tekevät äidistä äidin – vaikka elämä ei olekaan antanut hänelle lasta syliin asti. Tänä viikonloppuna haluan pysähtyä molempien päivien äärelle: kiittämään omasta äitiydestäni, äidistäni ja kunnioittamaan niitä, joiden äitiyden kaipuu on jäänyt vastaamatta. Rakkaus ei mittaa itseään syntyneissä lapsissa, vaan siinä, miten me kannamme toisiamme.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Värityskirja kukkien ja perhosten ystäville. Värityskirjan paperi on hieman paksumpaa, joten väritystä voi kokeilla erilaisilla tekniikoilla.