Mik­ko Y. Kin­nu­nen

Jee­sus an­toi seu­raa­jil­leen val­tuu­den saar­na­ta syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta. Tämä teh­tä­vä kos­kee myös tä­män päi­vän Ju­ma­lan las­ta.

Toi­sen pää­si­äis­päi­vän ai­hee­na on Ylös­nous­seen koh­taa­mi­nen. Päi­vän evan­ke­liu­mi ker­too kuol­leis­ta nous­seen Jee­suk­sen ja Mag­da­lan Ma­ri­an koh­taa­mi­sen. Kun sa­pat­ti oli päät­ty­nyt, Ma­ria oli jo aa­mu­hä­mä­ris­sä saa­pu­nut Jee­suk­sen hau­dal­le. Hau­dan suu­auk­ko oli ol­lut au­ki. Ma­ria oli kii­rees­ti läh­te­nyt vie­mään tie­toa ope­tus­lap­sil­le.

Nyt Ma­ria oli jäl­leen hau­dal­la. Hän oli yk­sin ja ää­neen it­kien kur­kis­ti hau­taan. Hän näki kak­si en­ke­liä pai­kas­sa, jos­sa Jee­suk­sen ruu­mis oli maan­nut. Ju­ma­lan sa­nan­saat­ta­jat pu­hut­te­li­vat Ma­ri­aa: ”Mitä it­ket, nai­nen?” Ma­ria vas­ta­si: ”Mi­nun Her­ra­ni on vie­ty pois, en­kä tie­dä, min­ne hä­net on pan­tu.” Muu­ta­maa päi­vää ai­em­min Ma­ria oli seis­syt Jee­suk­sen ris­tin juu­rel­la ja omin sil­min näh­nyt, kuin­ka tämä sa­noi: ”Se on täy­tet­ty”. Jee­sus oli an­ta­nut hen­ken­sä. (Joh. 19:30.)

Rak­kaus täyt­ti sy­dä­men

Kun Ma­ria oli vas­tan­nut en­ke­leil­le, hän kään­tyi ja näki Jee­suk­sen. Hän ei aluk­si ym­mär­tä­nyt, et­tä ky­sees­sä oli Jee­sus. Tämä ky­syi Ma­ri­al­ta: ”Mitä it­ket, nai­nen? Ketä sinä et­sit?” Ma­ria luu­li Jee­sus­ta puu­tar­hu­rik­si ja pyy­si, et­tä jos tämä on vie­nyt Jee­suk­sen pois, niin sa­noi­si min­ne, jot­ta hän voi­si käy­dä nou­ta­mas­sa ruu­miin.

Se, mitä seu­raa­vak­si ta­pah­tui, täyt­ti var­mas­ti Ma­ri­an sy­dä­men val­ta­val­la rak­kau­del­la. Jee­sus sa­noi: ”Ma­ria”. Ma­ria kään­tyi ja sa­noi: ”Rab­buu­ni!” Se on hep­re­aa ja mer­kit­see ”Mes­ta­ri­ni, opet­ta­ja­ni”. Rab­bi oli pu­hut­te­lu­ni­mi hen­ki­löl­le, jota koh­taan ko­et­tiin eri­tyis­tä kun­ni­oi­tus­ta. Rab­buu­ni oli vie­lä kun­ni­oit­ta­vam­pi sa­na­muo­to, jota käy­tet­tiin Ju­ma­las­ta pu­hut­ta­es­sa. Näin Ma­ria il­mai­si, mil­lai­nen oli Jee­suk­sen mer­ki­tys hä­nel­le.

Ma­ria oli saa­nut pa­ran­nuk­sen ar­mon

Evan­ke­lis­ta Luu­kas ker­too, mis­tä Ma­ri­an suu­ri rak­kaus Jee­sus­ta koh­taan oli läh­töi­sin. Jee­sus oli ai­em­min aja­nut Ma­ri­as­ta ulos seit­se­män pa­haa hen­keä. Tuol­loin tämä oli Ju­ma­lan ar­mos­ta saa­nut syn­nit an­teek­si. Hä­nen sy­dä­mes­sä oli syt­ty­nyt elä­vä us­ko, ja hän oli pääs­syt Jee­suk­sen seu­raa­jak­si. Ma­ria oli saa­nut kul­kea Jee­suk­sen ja ope­tus­las­ten mu­ka­na hei­dän ju­lis­ta­es­saan ilo­sa­no­maa Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta (Luuk. 8:2).

Nyt pää­si­äi­saa­mu­na Jee­suk­sen ja Ma­ri­an kes­kus­tel­les­sa hau­dan edes­sä Jee­sus an­toi Ma­ri­al­le tär­ke­än vies­tin vie­tä­väk­si us­ko­vai­sil­le: ”Minä nou­sen oman Isä­ni ja tei­dän Isän­ne luo, oman Ju­ma­la­ni ja tei­dän Ju­ma­lan­ne luo.” Sen jäl­keen Ma­ria läh­ti ope­tus­las­ten luo ja il­moit­ti: ”Minä olen näh­nyt Her­ran!” ja ker­toi, mitä tämä oli hä­nel­le sa­no­nut.

Teh­tä­vä­nä evan­ke­liu­min ju­lis­ta­mi­nen

Ma­ria sai en­sim­mäi­se­nä koh­da­ta kuol­leis­ta nous­seen Her­ran. Hä­nel­lä oli ar­vo­kas teh­tä­vä vie­dä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ilo­sa­no­maa toi­sil­le Ju­ma­lan lap­sil­le.

Sa­ma­na päi­vä­nä Jee­sus il­mes­tyi myös ope­tus­lap­sil­leen, jot­ka oli­vat lu­kit­tu­jen ovien ta­ka­na. Jee­sus toi­vot­ti heil­le rau­haa, näyt­ti haa­van­sa ja sa­noi: ”Niin kuin Isä on lä­het­tä­nyt mi­nut, niin lä­he­tän minä tei­dät.” Jee­sus pu­hal­si hei­tä päin ja jat­koi: ”Ot­ta­kaa Pyhä Hen­ki. Jol­le te an­nat­te syn­nit an­teek­si, hä­nel­le ne ovat an­teek­si an­ne­tut. Jol­ta te kiel­lät­te an­teek­si­an­non, hän ei saa syn­te­jään an­teek­si.” (Joh. 20:19–23.) An­teek­si­an­ta­muk­sen ju­lis­ta­mi­nen on yhä Ju­ma­lan las­ten teh­tä­vä maa­il­mas­sa.

Evan­ke­liu­mi Joh. 20:11–18

Raa­mat­tu 1992: Ma­ria sei­soi hau­dan ovel­la ja it­ki. Sii­nä it­kies­sään hän kur­kis­ti hau­taan ja näki, et­tä sii­nä, mis­sä Jee­suk­sen ruu­mis oli ol­lut, is­tui kak­si val­ko­pu­kuis­ta en­ke­liä, toi­nen pää­puo­les­sa ja toi­nen jal­ko­pääs­sä. En­ke­lit sa­noi­vat hä­nel­le: ”Mitä it­ket, nai­nen?” Hän vas­ta­si: ”Mi­nun Her­ra­ni on vie­ty pois, en­kä tie­dä, min­ne hä­net on pan­tu.” Tä­män sa­not­tu­aan hän kään­tyi ja näki Jee­suk­sen sei­so­van ta­ka­naan, mut­ta ei ta­jun­nut, et­tä se oli Jee­sus. Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”Mitä it­ket, nai­nen? Ketä sinä et­sit?” Ma­ria luu­li Jee­sus­ta puu­tar­hu­rik­si ja sa­noi: ”Her­ra, jos sinä olet vie­nyt hä­net tääl­tä, niin sano, min­ne olet hä­net pan­nut. Minä haen hä­net pois.” Sil­loin Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”Ma­ria.” Ma­ria kään­tyi ja sa­noi: ”Rab­buu­ni!” - se on hep­re­aa ja mer­kit­see: opet­ta­ja­ni. Jee­sus sa­noi: ”Älä kos­ke mi­nuun. Minä en vie­lä ole nous­sut Isän luo. Mene sinä vie­mään sa­naa vel­jil­le­ni ja sano heil­le, et­tä minä nou­sen oman Isä­ni ja tei­dän Isän­ne luo, oman Ju­ma­la­ni ja tei­dän Ju­ma­lan­ne luo.” Mag­da­lan Ma­ria rien­si ope­tus­las­ten luo ja il­moit­ti: ”Minä olen näh­nyt Her­ran!” Sit­ten hän ker­toi, mitä Her­ra oli hä­nel­le sa­no­nut.