JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Uskovan ei tarvitse pelätä kuolemaa

Sana sunnuntaiksi
24.9.2023 6.15

Juttua muokattu:

15.9. 11:22
2023091511220720230924061500

Lasse Kokko

Lasse Kokko

Pau­li So­ran­ta

Jee­sus so­vit­ti koko maa­il­man syn­nit, jot­ta ih­mi­set voi­si­vat saa­da kuo­le­man­sa jäl­keen ian­kaik­ki­sen elä­män.

La­sa­ruk­sen he­rät­tä­mi­nen kuol­leis­ta on yk­si evan­ke­liu­mien vai­kut­ta­vim­pia ker­to­muk­sia. Se on Jee­suk­sen maan­pääl­li­sen toi­min­nan hui­pen­nus en­nen hä­nen kär­si­mys­tie­tään ja vai­kut­ta­vin to­dis­te hä­nen ju­ma­lal­li­ses­ta voi­mas­taan.

Kuol­leis­ta he­rät­tä­mi­nen on vah­va muis­tu­tus Ju­ma­lan mah­dol­li­suuk­sis­ta elä­män pie­nis­sä ja suu­ris­sa ko­et­te­le­muk­sis­sa. Se on ih­me, jota Jee­sus ei teh­nyt ih­meen it­sen­sä vuok­si, vaan Ju­ma­lan kun­ni­ak­si ja Ju­ma­lan Po­jan kirk­kau­den jul­ki tu­le­mi­sek­si (Joh. 11:4).

Ju­ma­la kuu­lee hä­täm­me

Si­sa­ruk­set Mart­ta, Ma­ria ja ikä­to­ve­ri La­sa­rus oli­vat Jee­suk­sel­le rak­kai­ta ih­mi­siä. Nyt hän oli saa­nut sis­kok­sil­ta vies­tin, et­tä La­sa­rus on sai­raa­na.

Jee­sus ei kui­ten­kaan läh­de mat­kaan heti, vaan odot­taa kak­si päi­vää. Täl­lä vä­lin La­sa­rus kuo­lee. Jee­sus to­te­aa: ”Ys­tä­väm­me La­sa­rus nuk­kuu, mut­ta minä me­nen he­rät­tä­mään hä­net.” Ope­tus­lap­set ei­vät ym­mär­rä Jee­suk­sen sa­no­ja, ja sik­si hän jat­kaa: ”La­sa­rus on kuol­lut. Tei­dän täh­ten­ne olen iloi­nen, et­ten ol­lut siel­lä: tämä vah­vis­taa tei­dän us­ko­an­ne. Nyt läh­dem­me hä­nen luok­seen.”

Maa­il­mas­sa Ju­ma­lal­la on omat ai­kan­sa ja het­ken­sä. Jee­sus ei toi­mi­nut ih­mis­ten odo­tus­ten ja vaa­ti­mus­ten mu­kaan, vaan hä­nen toi­min­taan­sa oh­ja­si Isän tah­to.

Kun Jee­sus pää­see pe­ril­le ky­lään, Mart­ta on hän­tä vas­tas­sa. Mar­tan sa­nois­sa on us­kon­tun­nus­tus, mut­ta eh­kä myös moi­te: ”Her­ra, jos oli­sit ol­lut tääl­lä, vel­je­ni ei oli­si kuol­lut.”

Elä­män ko­et­te­le­muk­sis­sa on in­hi­mil­lis­tä et­siä syyl­li­siä ja Ju­ma­la­kin voi saa­da osan­sa kat­ke­ruu­des­ta ja vi­has­ta: mik­si Ju­ma­la ei aut­ta­nut, vaik­ka hä­nel­le on kaik­ki mah­dol­lis­ta? Ju­ma­la kyl­lä kuu­lee hä­täm­me, mut­ta hän an­taa vas­tauk­sen­sa omal­la ajal­laan ja ta­val­laan. Kaik­kea em­me ym­mär­rä eh­kä kos­kaan. Us­ko­van on tur­val­lis­ta luot­taa kai­kes­sa Ju­ma­lan tah­toon ja hä­nen kaik­ki­val­tiu­teen­sa.

Mik­si Jee­sus it­ki?

Teks­tis­sä tu­lee vah­vas­ti esil­le Jee­suk­sen in­hi­mil­li­nen puo­li, hä­nen su­run­sa ja myö­tä­e­lä­mi­sen­sä. Al­ku­kie­les­sä käy­te­tään kah­des­ti ver­biä, joka il­mai­see hy­vin voi­ma­kas­ta tun­ne­ti­laa, jopa vi­has­tu­mis­ta. Teks­tiin si­säl­tyy myös Raa­ma­tun ly­hin jae: ”Jee­sus it­ki.”

Jee­suk­sen jär­ky­tys ei ole pel­käs­tään lii­ku­tus­ta it­ke­vien vuok­si, vaan myös su­rua ih­mis­ten epä­us­kon täh­den. Hä­nel­lä­hän oli to­del­li­nen val­ta kuo­le­man­kin yli, ja ta­pah­tuu in­hi­mil­li­nen mah­dot­to­muus: Jee­suk­sen sa­no­jen voi­mas­ta jo nel­jä päi­vää kuol­lee­na ol­lees­ta La­sa­ruk­ses­ta tu­lee jäl­leen elä­vä!

La­sa­rus on vah­va Jee­suk­sen ylös­nou­se­muk­sen to­dis­ta­ja ja jou­tuu juu­ta­lais­ten vi­han vuok­si maan­pa­koon. Pe­ri­mä­tie­don mu­kaan hän elää vie­lä toi­set 30 vuot­ta ja toi­mii elä­män­sä lop­pu­vuo­det Ki­ti­o­nin kau­pun­gin piis­pa­na. La­sa­ruk­sen lo­pul­li­nen hau­ta­paik­ka on, yhä pe­ri­mä­tie­don mu­kaan, ny­kyi­ses­sä Lar­na­kas­sa, Kyp­rok­sel­la.

Evan­ke­liu­mi he­rät­tää

Kuo­le­ma on seu­raus­ta syn­tiin­lan­kee­muk­ses­ta. Sen edes­sä olem­me kaik­ki yh­tä avut­to­mia. Kos­ka kuo­le­ma kos­ket­taa mei­tä jo­kais­ta, se saat­taa es­tää iloit­se­mas­ta elä­män lah­jas­ta ja Ju­ma­lan hy­vyy­des­tä.

Us­ko­vai­sen ei kui­ten­kaan tar­vit­se pe­lä­tä kuo­le­maa, sil­lä us­ko tuo osal­li­suu­den elä­mäs­tä Jee­suk­ses­sa ja hä­nen ylös­nou­se­muk­ses­taan. Sa­noo­han Jee­sus Mar­tal­le ja meil­le: ”Minä olen ylös­nou­se­mus ja elä­mä. Joka us­koo mi­nuun, saa elää, vaik­ka kuo­lee­kin.”

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mil­la on voi­ma siir­tää hen­gel­li­ses­ti kuol­lut jäl­leen elä­väk­si Ju­ma­lan lap­sek­si. Se an­taa myös voi­man va­el­taa us­kos­sa koh­ti sitä päi­vää, jol­loin ajal­li­nen elä­mä vaih­tuu ian­kaik­ki­seen elä­mään, kirk­kau­teen Ju­ma­lan luo­na tai­vaas­sa. Ei­kö siis kan­na­ta us­koa?

Evan­ke­liu­mi: Joh. 11:21–29, (30–31) 32–45

Raa­mat­tu 1992: Mart­ta sa­noi Jee­suk­sel­le: ”Her­ra, jos oli­sit ol­lut tääl­lä, vel­je­ni ei oli­si kuol­lut. Mut­ta nyt­kin tie­dän, et­tä Ju­ma­la an­taa si­nul­le kai­ken mitä hä­nel­tä pyy­dät.” Jee­sus sa­noi: ”Vel­je­si nou­see kuol­leis­ta.” Mart­ta vas­ta­si: ”Tie­dän kyl­lä, et­tä hän nou­see vii­mei­se­nä päi­vä­nä, ylös­nou­se­muk­ses­sa.” Jee­sus sa­noi: ”Minä olen ylös­nou­se­mus ja elä­mä. Joka us­koo mi­nuun, saa elää, vaik­ka kuo­lee­kin, ei­kä yk­si­kään, joka elää ja us­koo mi­nuun, iki­nä kuo­le. Us­kot­ko tä­män?” ”Us­kon, Her­ra”, Mart­ta vas­ta­si, ”minä us­kon, et­tä sinä olet Mes­si­as, Ju­ma­lan Poi­ka, jon­ka oli mää­rä tul­la maa­il­maan.” Tä­män sa­not­tu­aan Mart­ta pa­la­si ko­tiin, kut­sui si­sar­taan Ma­ri­aa ja sa­noi hä­nel­le kah­den kes­ken: ”Opet­ta­ja on tääl­lä ja kut­suu si­nua.” Kuul­les­saan sen Ma­ria heti nou­si ja läh­ti Jee­suk­sen luo. (Jee­sus ei ol­lut vie­lä saa­pu­nut ky­lään, vaan oli yhä siel­lä, mis­sä Mart­ta oli hä­net ta­van­nut. Kun juu­ta­lai­set, jot­ka oli­vat ta­los­sa loh­dut­ta­mas­sa Ma­ri­aa, nä­ki­vät tä­män äk­kiä nou­se­van ja läh­te­vän ulos, he me­ni­vät pe­räs­sä, kos­ka ar­ve­li­vat hä­nen ole­van me­nos­sa hau­dal­le it­ke­mään.) Eh­dit­ty­ään sin­ne, mis­sä Jee­sus oli, ja näh­ty­ään hä­net Ma­ria vai­pui hä­nen jal­koi­hin­sa ja sa­noi: ”Her­ra, jos oli­sit ol­lut tääl­lä, vel­je­ni ei oli­si kuol­lut.” Kun Jee­sus näki it­ke­vän Ma­ri­an ja hä­nen kans­saan tul­leet juu­ta­lai­set, jot­ka he­kin it­ki­vät, syvä lii­ku­tus val­ta­si hä­net, ja hän ky­syi: ”Mis­sä hä­nen hau­tan­sa on?” ”Her­ra, tule kat­so­maan”, he vas­ta­si­vat. Jee­sus it­ki. Juu­ta­lai­set sa­noi­vat: ”Kat­so­kaa, kuin­ka ra­kas La­sa­rus hä­nel­le oli.” Mut­ta jot­kut heis­tä sa­noi­vat: ”Kun hän pys­tyi avaa­maan so­ke­an sil­mät, ei­kö hän myös oli­si voi­nut es­tää La­sa­ruk­sen kuo­le­man?” Jär­kyt­ty­nee­nä Jee­sus tuli hau­dal­le. Se oli luo­la, jon­ka suul­la oli kivi. ”Ot­ta­kaa kivi pois”, käs­ki Jee­sus, mut­ta Mart­ta, vai­na­jan si­sar, sa­noi hä­nel­le: ”Her­ra, hän hai­see jo. Hän on siel­lä nyt nel­jät­tä päi­vää.” Jee­sus vas­ta­si: ”En­kö sa­no­nut si­nul­le, et­tä jos us­kot, saat näh­dä Ju­ma­lan kirk­kau­den?” Kivi otet­tiin pois. Jee­sus ko­hot­ti kat­seen­sa ja sa­noi: ”Isä, minä kii­tän si­nua sii­tä, et­tä olet kuul­lut mi­nua. Minä kyl­lä tie­dän, et­tä sinä kuu­let mi­nua ai­na, mut­ta minä sa­non tä­män näi­den ym­pä­ril­lä­ni sei­so­vien ih­mis­ten täh­den, jot­ta he us­koi­si­vat si­nun lä­het­tä­neen mi­nut.” Tä­män sa­not­tu­aan Jee­sus huu­si ko­val­la ää­nel­lä: ”La­sa­rus, tule ulos!” Sil­loin kuol­lut tuli hau­das­ta, ja­lat ja kä­det si­teis­sä ja kas­vot hi­ki­lii­nan peit­tä­mi­nä. Jee­sus sa­noi: ”Pääs­tä­kää hä­net si­teis­tä ja an­ta­kaa hä­nen men­nä.” Mo­net niis­tä juu­ta­lai­sis­ta, jot­ka oli­vat tul­leet Ma­ri­an luo ja näh­neet, mitä Jee­sus teki, us­koi­vat hä­neen.

Bib­lia: Niin Mart­ta sa­noi Je­suk­sel­le: Her­ra, jos sinä oli­sit tääl­lä ol­lut, niin ei mi­nun vel­je­ni oli­si kuol­lut. Mut­ta minä tie­dän vie­lä, et­tä kaik­ki, mitä sinä anot Ju­ma­lal­ta, ne Ju­ma­la si­nul­le an­taa. Je­sus sa­noi hä­nel­le: si­nun vel­jes on nou­se­va ylös. Mart­ta sa­noi hä­nel­le: minä tie­dän hä­nen nou­se­van ylös­nou­se­mi­ses­sa vii­mei­se­nä päi­vä­nä. Sa­noi Je­sus hä­nel­le: minä olen ylös­nou­se­mus ja elä­mä: joka us­koo mi­nun pääl­le­ni, hän elää, eh­kä hän olis kuol­lut. Ja jo­kai­nen, joka elää ja us­koo mi­nun pääl­le­ni, ei hä­nen pidä kuo­le­man ijan­kaik­ki­ses­ti: us­kot­kos sen? Hän sa­noi hä­nel­le: jaa Her­ra, minä us­kon si­nun Kris­tuk­sek­si, Ju­ma­lan Po­jak­si, joka tu­le­va oli maa­il­maan. Ja kuin hän näi­tä sa­no­nut oli, meni hän pois ja kut­sui si­sa­ren­sa Ma­ri­an sa­laa, sa­no­en: Mes­ta­ri on tul­lut ja kut­suu si­nua. Kuin hän sen kuu­li, nou­si hän koh­ta ja tuli hä­nen ty­kö­sä. (Sil­lä ei Je­sus ol­lut vie­lä ky­lään tul­lut, vaan oli sii­nä pai­kas­sa, jos­sa Mart­ta oli hä­nen koh­dan­nut. Kuin siis Juu­da­lai­set, jot­ka hä­nen kans­san­sa huo­nees­sa oli­vat loh­dut­ta­mas­sa hän­tä, nä­ki­vät Ma­ri­an nou­se­van ja me­ne­vän ulos, seu­ra­si­vat he hän­tä, sa­no­en: hän me­nee hau­dal­le it­ke­mään.) Kuin Ma­ria sin­ne tuli, kus­sa Je­sus oli, ja näki hä­nen, lan­ke­si hän hä­nen jal­kain­sa juu­reen ja sa­noi hä­nel­le: Her­ra, jos oli­sit tääl­lä ol­lut, ei oli­si mi­nun vel­je­ni kuol­lut. Kuin Je­sus näki hä­nen it­ke­vän ja Juu­da­lai­set, jot­ka hä­nen kans­san­sa tul­leet oli­vat, it­ke­vän, kau­his­tui hän hen­ges­sä ja tuli san­gen mur­heel­li­sek­si, ja sa­noi: ku­hun­ka te hä­nen pa­nit­te? He sa­noi­vat hä­nel­le: Her­ra, tule ja kat­so. Ja Je­sus it­ki. Niin sa­noi­vat Juu­da­lai­set: kat­so, kuin­ka hän ra­kas­ti hän­tä. Mut­ta muu­ta­mat heis­tä sa­noi­vat: ei­kö tämä, joka so­ki­an sil­mät ava­si, tain­nut teh­dä, et­tei tä­mä­kään kuol­lut oli­si? Niin Je­sus kau­his­tui taas it­ses­sän­sä, ja tuli hau­dan tykö. Mut­ta sii­nä oli kuop­pa, ja kivi sen pääl­le pan­tu. Je­sus sa­noi: ot­ta­kaat kivi pois. Sa­noi hä­nel­le Mart­ta, sen si­sar, joka kuol­lut oli: Her­ra, jo hän hai­see, sil­lä hän on nel­jä päi­vää kuol­lee­na ol­lut. Je­sus sa­noi hä­nel­le: en­kö minä si­nul­le sa­no­nut: jos sinä us­koi­sit, niin sinä nä­ki­sit Ju­ma­lan kun­ni­an. Ja he ot­ti­vat ki­ven pois si­al­tan­sa, jo­hon kuol­lut pan­tu oli. Niin Je­sus nos­ti sil­män­sä ylös ja sa­noi: Isä, minä kii­tän si­nua, et­täs mi­nua kuu­lit. Mut­ta minä tie­dän myös, et­täs ai­na mi­nua kuu­let; vaan kan­san täh­den, joka täs­sä ym­pä­ri sei­soo, sa­non minä, et­tä he us­koi­si­vat si­nun mi­nun lä­het­tä­neek­si. Ja kuin hän nä­mät sa­no­nut oli, huu­si hän suu­rel­la ää­nel­lä: Lat­sa­rus, tule ulos. Ja se kuol­lut tuli ulos si­dot­tu­na kä­sis­tä ja ja­lois­ta kää­ri­lii­nal­la, ja hä­nen kas­von­sa oli­vat si­do­tut ym­pä­ri hi­ki­lii­nal­la. Je­sus sa­noi heil­le: pääs­tä­käät hän­tä ja an­ta­kaat hä­nen men­nä. Niin mon­ta Juu­da­lais­ta, jot­ka oli­vat Ma­ri­an tykö tul­leet, ja nä­ki­vät mitä Je­sus teki, us­koi­vat hä­nen pääl­len­sä.

16.6.2024

Jeesus sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’” Matt. 9:12–13

Viikon kysymys