Juk­ka Liuk­ko­nen

Raa­ma­tun sa­no­ma ei au­kea il­man us­koa. Sen vuok­si evan­ke­liu­mi kut­suu us­ko­maan ja si­säl­le Ju­ma­lan val­ta­kun­taan.

Las­ki­ais­sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä Jee­sus on pit­käl­lä, Ga­li­le­as­ta al­ka­neel­la va­el­luk­sel­laan (Luuk. 9:51) kul­ke­mas­sa vii­meis­tä ker­taa koh­ti pää­mää­rään­sä, Je­ru­sa­le­mia. Hän pu­hui en­sin ope­tus­lap­sil­leen tu­le­vas­ta kär­si­myk­ses­tään.

Tämä il­moi­tus ava­si Ju­ma­lan pe­las­tus­suun­ni­tel­maa, jos­sa on us­kom­me pe­rus­ta. Sii­nä nä­kyy myös se, et­tä hän teki kai­ken rak­kau­des­ta mei­hin syn­ti­siin ih­mi­siin. ”Ju­ma­la on ra­kas­ta­nut maa­il­maa niin pal­jon, et­tä an­toi ai­no­an Poi­kan­sa, jot­tei yk­si­kään, joka hä­neen us­koo, jou­tui­si ka­do­tuk­seen, vaan sai­si ian­kaik­ki­sen elä­män” (Joh. 3:16). Lut­he­rin mu­kaan ”tä­mä­kin evan­ke­liu­mi aset­taa kat­sel­ta­vak­sem­me kak­si asi­aa, ni­mit­täin us­kon ja rak­kau­den”.

On py­säyt­tä­vää, kun to­de­taan, et­tä ”ope­tus­lap­set ei­vät ym­mär­tä­neet Jee­suk­sen sa­nois­ta mi­tään”. Toi­saal­ta tämä on myös ai­ka loh­dul­lis­ta. Mei­dän­kään jär­kem­me ei sitä kä­si­tä. Raa­ma­tun sa­no­man ym­mär­tä­mi­seen tar­vi­taan ai­na us­koa. Ylös­nou­se­muk­sen­sa jäl­keen Jee­sus vah­vis­ti ope­tus­las­ten­sa us­koa ja ava­si hei­dän ym­mär­rys­tään: ”Tätä minä tar­koi­tin, kun pu­huin teil­le. Kai­ken sen tuli käy­dä to­teen, mitä Moo­sek­sen lais­sa, pro­feet­to­jen kir­jois­sa ja psal­meis­sa on mi­nus­ta kir­joi­tet­tu” (Luuk. 24:44–47).

So­ke­an mie­hen sil­mät avau­tui­vat

Teks­tin toi­ses­sa osas­sa Jee­sus ope­tus­lap­si­neen on lä­hes­ty­mäs­sä Je­ri­koa. Tien vie­res­sä is­tuu so­kea ker­jä­läi­nen, Bar­ti­mai­os (Mark. 10:46). So­kea mies oli var­maan kuul­lut Jee­suk­sen ih­me­töis­tä, kun hän pyy­si huu­ta­mal­la apua käyt­tä­en Jee­suk­ses­ta pro­feet­to­jen il­moit­ta­maa mes­si­as­ni­mi­tys­tä Daa­vi­din Poi­ka.

Täs­sä ti­lan­tees­sa kävi to­teen Raa­ma­tun lu­pauk­set: ”Jo­kai­nen, joka huu­taa avuk­si Her­ran ni­meä, pe­las­tuu” (Room. 10:13) ja ”Us­ko syn­tyy kuu­le­mi­ses­ta, mut­ta kuu­le­mi­sen syn­nyt­tää Kris­tuk­sen sana” (Room. 10:17). Kos­ket­ta­vaa on so­ke­an us­ko ja luot­ta­mus Kris­tuk­seen, sil­lä hän ei epäi­le saa­van­sa hä­nel­tä apua. On suur­ta ar­moa, jos tie­tää ja op­pii tun­te­maan so­keu­ten­sa ja ha­lu­aa sii­tä va­pau­tu­mis­ta.

Ym­pä­ril­lä oli­jat yrit­tä­vät vai­en­taa so­ke­an mie­hen. Jee­sus on kui­ten­kin huo­man­nut avun­tar­vit­si­jan ja pyy­tää hä­net luok­seen. Mies ker­too ha­lu­a­van­sa nä­kön­sä, jo­hon Jee­sus vas­ta­si: ”Saat nä­kö­si. Us­ko­si on pa­ran­ta­nut si­nut”. Ruu­miil­li­sen pa­ran­tu­mi­sen ohel­la mies pa­ra­ni myös hen­gel­li­ses­tä so­keu­des­ta. Us­kon sil­mät avau­tui­vat. Täs­sä ti­lan­tees­sa nä­kyy kau­niis­ti Kris­tuk­sen ra­kas­ta­va suh­tau­tu­mi­nen so­ke­aan ja so­ke­an us­ko Jee­suk­seen. Pa­ran­tu­mi­sen ih­mees­sä nä­kyi myös us­kon he­del­mä, kun ”hän läh­ti seu­raa­maan Jee­sus­ta ja ylis­ti hän­tä”.

Evan­ke­liu­mis­sa on ilo ja loh­tu

Se mitä ta­pah­tui Je­ri­kon tiel­lä, voi ta­pah­tua tä­nä­kin päi­vä­nä. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mis­sa kuu­luu Ju­ma­lan rak­kau­den kut­su epä­us­kon pi­mey­des­sä va­el­ta­val­le. Jee­sus, Daa­vi­din Poi­ka, sei­sah­taa ja ar­mah­taa tä­nään­kin hä­nel­tä apua ano­vaa. Hän avaa us­kos­ta osat­to­man sil­mät nä­ke­mään Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ih­mei­tä.

Kun evan­ke­liu­mis­sa saa vas­taa­not­taa syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen, Tai­vaan Isä lah­joit­taa us­kon ja ilon. Kii­tol­li­suus täyt­tää mie­len. Nä­kön­sä saa­nut mies­kin iloit­si ja kiit­ti Ju­ma­laa. Evan­ke­liu­mis­sa on ai­na loh­tu myös lan­kei­le­val­le ja epäi­le­väl­le Ju­ma­lan lap­sel­le.

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 18:31–43

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus kut­sui kak­si­tois­ta ope­tus­las­taan luok­seen ja sa­noi heil­le: ”Me me­nem­me nyt Je­ru­sa­le­miin. Siel­lä käy to­teen kaik­ki se, mitä pro­fee­tat ovat Ih­mi­sen Po­jas­ta kir­joit­ta­neet. Hä­net an­ne­taan pa­ka­noi­den kä­siin, hän­tä pil­ka­taan ja hä­päis­tään ja hä­nen pääl­leen syl­je­tään, ja he ruos­ki­vat hän­tä ja tap­pa­vat hä­net. Mut­ta kol­man­te­na päi­vä­nä hän nou­see kuol­leis­ta.” Ope­tus­lap­set ei­vät ym­mär­tä­neet Jee­suk­sen sa­nois­ta mi­tään. Asia py­syi heil­tä sa­las­sa, ei­vät­kä he kä­sit­tä­neet, mitä Jee­sus tar­koit­ti. Kun Jee­sus lä­hes­tyi Je­ri­koa, tien vie­res­sä is­tui so­kea mies ker­jää­mäs­sä. Kuul­les­saan, et­tä tiel­lä kul­ki pal­jon vä­keä, mies ky­syi, mitä oli te­keil­lä. Hä­nel­le ker­rot­tiin, et­tä Jee­sus Na­sa­re­ti­lai­nen oli me­nos­sa sii­tä ohi. Sil­loin hän huu­si: ”Jee­sus, Daa­vi­din Poi­ka, ar­mah­da mi­nua!” Etu­mai­si­na kul­ke­vat käs­ki­vät hä­nen ol­la hil­jaa, mut­ta hän vain huu­si en­tis­tä ko­vem­min: ”Daa­vi­din Poi­ka, ar­mah­da mi­nua!” Jee­sus py­säh­tyi ja käs­ki tuo­da hä­net luok­seen. Mies tuli, ja Jee­sus ky­syi hä­nel­tä: ”Mitä ha­lu­at mi­nun te­ke­vän si­nul­le?” Mies vas­ta­si: ”Her­ra, an­na mi­nul­le nä­kö­ni.” Sil­loin Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”Saat nä­kö­si. Us­ko­si on pa­ran­ta­nut si­nut.” Sii­nä sa­mas­sa mies sai nä­kön­sä, ja hän läh­ti seu­raa­maan Jee­sus­ta ylis­tä­en Ju­ma­laa. Ja kaik­ki, jot­ka nä­ki­vät tä­män, kiit­ti­vät ja ylis­ti­vät Ju­ma­laa.

Bib­lia: Ja hän ot­ti ty­kön­sä ne kak­si­tois­ta­kym­men­tä, ja sa­noi heil­le: kat­so, me me­nem­me Je­ru­sa­le­miin, ja kaik­ki pi­tää täy­tet­tä­män mit­kä prop­he­tail­ta Ih­mi­sen Po­jas­ta kir­joi­te­tut ovat. Sil­lä hän an­ne­taan ylön pa­ka­noil­le, ja pil­ka­taan, ja hä­väis­tään, ja syl­je­tään. Ja kuin he ovat hä­nen ruos­ki­neet, tap­pa­vat he hä­nen, ja kol­man­te­na päi­vä­nä on hän nou­se­va ylös. Ja ei he mi­tään näis­tä ym­mär­tä­neet. Ja tämä puhe oli heil­tä niin pei­tet­ty, et­tei he ym­mär­tä­neet, mitä sa­not­tiin. Niin ta­pah­tui, kuin hän Je­ri­koa lä­hes­tyi, et­tä yk­si so­kia is­tui tien vie­res­sä ker­jä­ten, ja kuin hän kuu­li kan­san käy­vän ohit­se, ky­syi hän, mikä se olis? He sa­noi­vat hä­nel­le: Je­sus Nat­sa­re­a­lai­nen täs­tä meni. Ja hän huu­si ja sa­noi: Je­sus, Da­vi­din Poi­ka, ar­mah­da mi­nua! Niin ne, jot­ka me­ni­vät ohit­se, to­rui­vat hän­tä vai­ke­ne­maan. Mut­ta hän huu­si sitä enem­min: Da­vi­din Poi­ka, ar­mah­da mi­nua! Niin Je­sus sei­sah­ti ja käs­ki hän­tä ta­lut­taa ty­kön­sä. Ja kuin hän lä­hes­tyi, ky­syi hän hä­nel­tä, sa­no­en: mi­täs tah­dot, et­tä mi­nun pi­tää si­nul­le te­ke­män? Hän sa­noi: Her­ra, et­tä minä nä­kö­ni jäl­leen sai­sin. Ja Je­sus sa­noi hä­nel­le: ole nä­ke­vä! Si­nun us­kos aut­ti si­nua. Ja hän sai koh­ta nä­kön­sä, ja seu­ra­si hän­tä, ja kun­ni­oit­ti Ju­ma­laa. Ja kaik­ki kan­sa, jot­ka sen nä­ki­vät, kiit­ti­vät Ju­ma­laa.