Har­ri Kor­te­nie­mi

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mi pa­ran­taa yhä syn­ti­sai­rai­ta. Elä­män ko­et­te­le­mus­ten kes­kel­le kuu­luu sa­no­ma syn­tien so­vi­tuk­ses­ta ja pa­ran­nuk­sen tar­peel­li­suu­des­ta.

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti vie ti­lan­tee­seen, jos­sa Jee­suk­sen mat­ka koh­ti Je­ru­sa­le­mia oli al­ka­nut. Ju­ma­lan po­jan vii­mei­set het­ket oli­vat lä­hel­lä (Luuk. 9:51).

Jee­sus oli jät­tä­nyt asuin­kau­pun­kin­sa Ka­per­nau­min taak­seen. Hän oli teh­nyt siel­lä mo­nia tun­nus­te­ko­ja, ja osa ih­mi­sis­tä oli us­ko­nut hä­nen ole­van Ju­ma­lan poi­ka (Luuk. 4:31–42). Suu­rim­mal­ta osin siel­lä­kin oli lo­pul­ta to­teu­tu­nut se, mis­tä Jo­han­nes evan­ke­liu­mis­saan kir­joit­ti: ”Hän tuli omaan maa­il­maan­sa, mut­ta hä­nen oman­sa ei­vät ot­ta­neet hän­tä vas­taan.” (Joh. 1:11)

Us­ko tuo kii­tol­li­suut­ta

Mat­kal­la koh­ti Je­ru­sa­le­mia Jee­sus­ta vas­taan tuli kym­me­nen spi­taa­lis­ta mies­tä. Mie­het pi­ti­vät vaa­di­tun etäi­syy­den Jee­suk­sen seu­ru­ee­seen. He huu­si­vat: ”Jee­sus opet­ta­ja, ar­mah­da mei­tä!”

On mah­dol­lis­ta, et­tä he ei­vät koh­dan­neet sat­tu­mal­ta, vaan spi­taa­li­set oli­vat var­ta vas­ten läh­te­neet liik­keel­le löy­tääk­seen opet­ta­jan ja pa­ran­ta­jan. Jee­sus käs­ki hei­dän men­nä näyt­tä­mään it­sen­sä pa­peil­le, oli­han jo Moo­sek­sen lais­sa vaa­dit­tu, et­tä spi­taa­li­tau­tia sai­ras­ta­vien tuli käy­dä näyt­tä­mäs­sä it­sen­sä pa­pil­le ja an­taa Moo­sek­sen mää­rää­mä uh­ri­lah­ja to­dis­teek­si pa­ran­tu­mi­ses­ta (Matt. 8:4).

Spi­taa­li­set mie­het us­koi­vat Jee­suk­sen sa­nat ja läh­ti­vät mat­kal­le. Vaa­ti us­koa toi­mia noin, sil­lä mie­het oli­vat Jee­suk­sen luo­ta läh­ties­sään edel­leen sai­rai­ta. Mat­kal­la he huo­ma­si­vat kui­ten­kin ih­meen ta­pah­tu­neen, he oli­vat tul­leet ter­veik­si! Yk­si heis­tä, sa­ma­ri­a­lai­nen, Ju­ma­laa ylis­tä­en kään­tyi jo kes­ken mat­kaa ta­kai­sin Jee­suk­sen luo ja pol­vis­tui kiit­tä­mään.

Us­ko oli syn­nyt­tä­nyt suu­ren kii­tol­li­suu­den pa­ran­ta­jaan­sa koh­taan. Ju­ma­la oli an­ta­nut mie­hel­le ym­mär­ryk­sen, et­tä luon­nol­li­ses­ta sai­rau­des­ta pa­ra­ne­mis­ta vie­lä tär­ke­äm­pää oli pa­ran­tua syn­ti­sai­rau­des­ta, jon­ka ver­taus­ku­va spi­taa­li Raa­ma­tus­sa on. Jee­sus to­te­si mie­hel­le: ”Us­ko­si on pe­las­ta­nut si­nut.”

Epä­us­ko vei kii­tok­sen

Muut yh­dek­sän pa­ran­tu­nut­ta jat­koi­vat mat­kaan­sa pap­pien luo ky­lään. He­kin iloit­si­vat, ai­na­kin fyy­si­ses­tä sai­rau­des­ta pa­ran­tu­mi­ses­ta. Eh­kä he muut­kin oli­vat tun­te­neet aluk­si kii­tol­li­suut­ta Jee­sus­ta koh­taan. Us­kon sie­men ei kui­ten­kaan läh­te­nyt kas­va­maan hei­dän sy­dä­mes­sään.

Oli­ko pap­pien luo­na ta­pah­tu­nut jo­tain, mikä oli tul­lut lo­pul­ta oras­ta­van us­kon es­teek­si? Pa­pit oli­vat kai­ke­ti ky­sel­leet, mi­ten tai kuka hei­dät pa­ran­si, tai mie­het oli­vat it­se in­nois­saan ker­to­neet. Tus­kin­pa pa­pit oli­vat ol­leet mie­lis­sään tuon kuul­les­saan. Oli­vat­ko he ken­ties mus­ta­maa­lan­neet Jee­sus­ta ja saa­neet spi­taa­lis­ta pa­ran­tu­nei­den mies­ten sil­mis­sä Jee­suk­sen näyt­tä­mään hal­pa-ar­voi­sel­ta ja hyl­jek­si­tyl­tä (Jes. 53:3)? Epä­us­ko es­ti yh­dek­sää mies­tä pa­laa­mas­ta kiit­tä­mään Jee­sus­ta.

On tär­keä kuul­la kut­su

Jee­sus oli tul­lut maa­il­maan syn­tis­ten ja sai­rai­den ih­mis­ten vuok­si (Mark. 2:17). Elä­män ko­et­te­le­mus­ten kes­kel­le kuu­luu vie­lä­kin Ju­ma­lan val­ta­kun­nan sa­no­ma syn­tien so­vi­tuk­ses­ta ja pa­ran­nuk­sen tar­peel­li­suu­des­ta.

On tär­ke­ää, et­tä Ju­ma­lan kut­sun kuul­les­saan ih­mi­nen ei ar­vi­oi in­hi­mil­li­sin sil­min kut­sun tuo­jaa tai ih­mis­ryh­mää, jon­ka kes­kel­tä tuo kut­su kuu­luu. Ru­kous on, et­tä Ju­ma­la sai­si ava­ta kor­vat kuu­le­maan Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta kuu­lu­van Hy­vän Pai­me­nen kut­sun.

Ih­mi­sen elä­mäs­sä on pal­jon kii­tok­sen ai­hei­ta (VK 341). Suu­rin kii­tok­sen ai­he on oma­koh­tai­nen sy­dä­men us­ko. Ju­ma­la on lu­van­nut pi­tää meis­tä huol­ta vai­keuk­sien­kin kes­kel­lä. Ju­ma­la kut­suu luok­sen­sa kaik­kia työn ja kuor­mien uu­vut­ta­mia ja on lu­van­nut an­taa ian­kaik­ki­sen le­von (Matt. 11:25–30).

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Luuk. 17:11–19

Raa­mat­tu 1992: Mat­kal­laan koh­ti Je­ru­sa­le­mia Jee­sus kul­ki Sa­ma­ri­an ja Ga­li­le­an ra­ja­seu­dul­la. Kun hän oli tu­los­sa erää­seen ky­lään, hän­tä vas­taan tuli kym­me­nen spi­taa­lis­ta mies­tä. Nämä py­säh­tyi­vät mat­kan pää­hän ja huu­si­vat: ”Jee­sus, opet­ta­ja, ar­mah­da mei­tä!” Näh­des­sään mie­het Jee­sus sa­noi heil­le: ”Men­kää näyt­tä­mään it­sen­ne pa­peil­le.” Men­nes­sään he puh­dis­tui­vat. Huo­mat­tu­aan pa­ran­tu­neen­sa yk­si heis­tä kään­tyi ta­kai­sin. Hän ylis­ti Ju­ma­laa suu­reen ää­neen, lan­ke­si maa­han Jee­suk­sen jal­ko­jen juu­reen ja kiit­ti hän­tä. Tämä mies oli sa­ma­ri­a­lai­nen. Jee­sus ky­syi: ”Ei­vät­kö kaik­ki kym­me­nen puh­dis­tu­neet? Mis­sä ne yh­dek­sän muu­ta ovat? Tämä muu­ka­lai­nen­ko on heis­tä ai­noa, joka pa­la­si ylis­tä­mään Ju­ma­laa?” Ja hän sa­noi mie­hel­le: ”Nou­se ja mene. Us­ko­si on pe­las­ta­nut si­nut."