Tuo­mo A. Ko­mu­lai­nen

Ih­mis­mie­len voi ol­la vai­kea kä­sit­tää, kuin­ka na­sa­re­ti­lais­tyt­tö Ma­ri­as­ta tuli Va­pah­ta­jan äi­ti. Ma­ria luot­ti osas­saan Ju­ma­lan tah­toon.

”Nuo­ri neit­syt Ma­ria häm­mäs­ty­en kuu­li: ”Tu­let Her­ran äi­dik­si, hän on Kris­tus suu­ri”, tii­vis­tää vir­ren­te­ki­jä Ma­ri­an il­mes­tys­päi­vän raa­ma­tun­teks­tin sa­no­man (VK 53:1).

Ma­ria sai Ju­ma­lan val­ta­kun­nan pal­ve­lu­teh­tä­vän vail­la ver­taa. Juu­ri hä­nen kaut­taan täyt­tyi­si Van­han tes­ta­men­tin mes­si­a­sen­nus­tus: ”Neit­syt tu­lee ras­kaak­si ja syn­nyt­tää po­jan” (Jes. 7:14). Köy­hän na­sa­re­ti­lais­ty­tön va­lin­taa täl­lai­seen teh­tä­vään voi ih­me­tel­lä Ju­ma­lan sa­lai­suu­te­na.

Ma­ri­an nöy­rä ja yk­sin­ker­tai­nen us­ko on muil­le us­ko­vil­le esi­ku­va, sii­nä mis­sä Ab­ra­ha­min ja Jo­bin­kin. Elä­vä us­ko on sy­dä­men us­koa, ei pään tie­toa. Us­ko on sen to­del­li­suut­ta, mitä toi­vo­taan, sen nä­ke­mis­tä, mitä ei näh­dä (Hepr. 11:1). Teks­ti osoit­taa sen­kin, mil­lä asen­teel­la Ju­ma­lan val­ta­kun­nan pal­ve­lu­teh­tä­viä ote­taan vas­taan, vaik­ka ne aluk­si tun­tui­si­vat­kin vai­keil­ta.

Au­tu­aak­si us­kon kaut­ta

Ma­ri­aa koh­ta­si Lut­he­rin sa­noin ”eri­koi­nen ar­mo ja kun­nia”. Ma­ria it­se­kin ylis­tys­vir­res­sään lau­suu: ”Täs­te­des kaik­ki su­ku­pol­vet ylis­tä­vät mi­nua au­tu­aak­si” (Luuk. 1:48). Ju­ma­lan Po­jan maa­il­maan syn­nyt­tä­mi­nen ei kui­ten­kaan teh­nyt Ma­ri­as­ta it­ses­tään mui­ta py­hem­pää, vaik­ka hä­net eräis­sä hen­gel­li­syyk­sis­sä on­kin nos­tet­tu syn­nit­tö­mäk­si py­hi­myk­sek­si ja tai­vaan ku­nin­gat­ta­rek­si. La­es­ta­dius to­te­aa osu­vas­ti: ”Niin kuin kaik­ki muut­kin syn­ti­set, Ma­ri­an tar­vit­si ko­kea Ju­ma­lan ar­moa.”

Ma­ria tuli au­tu­aak­si us­ko­mal­la Jee­suk­seen omien syn­tien­sä so­vit­ta­ja­na. Sa­man yk­sin­ker­tai­sen us­kon kaut­ta ke­nes­tä ta­han­sa ih­mi­ses­tä tu­lee Ju­ma­lan val­ta­kun­nan kan­sa­lai­nen. Jee­suk­seen us­ko­vat ih­mi­set ovat ”va­lit­tu suku, ku­nin­kaal­li­nen pa­pis­to ja pyhä hei­mo, mää­rät­ty ju­lis­ta­maan Ju­ma­lan suu­ria te­ko­ja” (1. Piet. 2:9).

Neit­sees­tä syn­ty­mi­nen on opil­li­nen asia

Lut­he­rin mu­kaan täs­tä teks­tis­tä tu­lee saar­na­ta seu­ra­kun­nal­le nii­tä opil­li­sia asi­oi­ta, jot­ka on mai­nit­tu van­han kir­kon tun­nus­tuk­sis­sa: Kris­tus on kol­miyh­tei­sen Ju­ma­lan toi­nen per­soo­na, hän si­ki­si Py­häs­tä Hen­ges­tä, ja hän on sa­ma­nai­kai­ses­ti tosi Ju­ma­la ja tosi ih­mi­nen, il­man syn­tiä.

Ju­ma­lan lap­sel­le nämä kaik­ki ovat luo­vut­ta­mat­to­mia opil­li­sia asi­oi­ta. Ei ole ih­me, jos neit­sees­tä syn­ty­mi­nen tun­tuu vai­ke­al­ta us­koa, kos­ka se so­tii ih­mis­jär­keä vas­taan.

Help­poa se ei ol­lut Ma­ri­as­ta it­ses­tään­kään, sil­lä hän tie­si ole­van­sa kos­ke­ma­ton. Us­kon kaut­ta hän sil­ti ym­mär­si en­ke­li Gab­rie­lin sa­no­man: Ju­ma­lal­le ei mi­kään ole mah­do­ton­ta. Epäi­lys­ten­kin kes­kel­lä saa us­koa. Ma­ri­an vas­tauk­ses­sa en­ke­lil­le on sa­mo­ja kai­ku­ja kuin Isä mei­dän -ru­kouk­ses­sa: ”Ta­pah­tu­koon si­nun tah­to­si.”

Ma­ria ris­tin juu­rel­la

Jee­suk­sen jul­ki­sen toi­min­nan päät­teek­si Ma­ria jou­tui ko­ke­maan hir­vit­tä­viä het­kiä näh­des­sään poi­kan­sa pii­nan ja ris­tin­kuo­le­man Gol­ga­tal­la. Vii­mei­sil­lä het­kil­lään Jee­sus an­toi rak­kaim­mal­le ope­tus­lap­sel­leen teh­tä­väk­si huo­leh­tia äi­dis­tään (Joh. 19:25–26).

Raa­mat­tu osoit­taa, et­tei Ma­ria kui­ten­kaan jää­nyt tus­kaan­sa. Hän sai iloi­ta Jee­suk­sen ylös­nou­se­muk­ses­ta ja tai­vaa­seen as­tu­mi­ses­ta. Hän piti yh­tä mui­den Ju­ma­lan las­ten kans­sa ja ru­koi­li lak­kaa­mat­ta. (Ap. t. 1:14.) ”Her­ran äi­ti Ma­ria rie­mas­tu­en kuu­li: ”Jee­sus elää!” Voi­ton sai Va­pah­ta­ja suu­ri.” (VK 53:5.)

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Luuk. 1:26–38

Raa­mat­tu 1992: Kun Eli­sa­bet oli kuu­den­nel­la kuu­kau­del­laan, Ju­ma­la lä­het­ti en­ke­li Gab­rie­lin Na­sa­re­tin kau­pun­kiin Ga­li­le­aan neit­sy­en luo, jon­ka nimi oli Ma­ria. Ma­ria oli kih­lat­tu Daa­vi­din su­kuun kuu­lu­val­le Joo­se­fil­le. En­ke­li tuli si­sään hä­nen luok­seen ja sa­noi: ”Ole ter­veh­dit­ty, Ma­ria, sinä ar­mon saa­nut! Her­ra kans­sa­si!” Nämä sa­nat sai­vat Ma­ri­an häm­men­nyk­siin, ja hän ih­met­te­li, mitä sel­lai­nen ter­veh­dys mah­toi mer­ki­tä. Mut­ta en­ke­li jat­koi: ”Älä pel­kää, Ma­ria, Ju­ma­la on suo­nut si­nul­le ar­mon­sa. Sinä tu­let ras­kaak­si ja syn­ny­tät po­jan, ja sinä an­nat hä­nel­le ni­mek­si Jee­sus. Hän on ole­va suu­ri, hän­tä kut­su­taan Kor­keim­man Po­jak­si, ja Her­ra Ju­ma­la an­taa hä­nel­le hä­nen isän­sä Daa­vi­din val­tais­tui­men. Hän hal­lit­see Jaa­ko­bin su­kua ikui­ses­ti, hä­nen ku­nin­kuu­del­laan ei ole lop­pua.” Ma­ria ky­syi en­ke­lil­tä: ”Mi­ten se on mah­dol­lis­ta? Mi­nä­hän olen kos­ke­ma­ton.” En­ke­li vas­ta­si: ”Pyhä Hen­ki tu­lee si­nun yl­le­si, Kor­keim­man voi­ma peit­tää si­nut var­jol­laan. Sik­si myös lap­si, joka syn­tyy, on pyhä, ja hän­tä kut­su­taan Ju­ma­lan Po­jak­si. Ja tie­dä tämä: Myös su­ku­lai­se­si Eli­sa­bet kan­taa poi­ka­las­ta, vaik­ka on jo van­ha. Hän on jo kuu­den­nel­la kuu­kau­del­la – hän, jota on pi­det­ty he­del­mät­tö­mä­nä! Ju­ma­lal­le ei mi­kään ole mah­do­ton­ta.” Sil­loin Ma­ria sa­noi: ”Minä olen Her­ran pal­ve­li­ja­tar. Ta­pah­tu­koon mi­nul­le niin kuin sa­noit.” Niin en­ke­li läh­ti hä­nen luo­taan.

Bib­lia: Mut­ta kuu­den­te­na kuu­kau­te­na lä­he­tet­tiin en­ke­li Gab­riel Ju­ma­lal­ta Ga­li­le­an kau­pun­kiin, jon­ka nimi oli Na­sa­ret, neit­seen tykö, joka oli kih­lat­tu mie­hel­le, jon­ka nimi oli Jo­seph, Da­vi­din huo­nees­ta; ja neit­seen nimi oli Ma­ria. Ja en­ke­li tuli si­säl­le hä­nen ty­kön­sä ja sa­noi: ter­ve, ar­moi­tet­tu! Her­ra on si­nun kans­sas: siu­nat­tu sinä vai­moin se­as­sa! Mut­ta kuin hän näki hä­nen, häm­mäs­tyi hän hä­nen pu­hees­tan­sa ja ajat­te­li, mil­lai­nen se ter­veh­dys oli. Ja en­ke­li sa­noi hä­nel­le: älä pel­kää, Ma­ria! Sil­lä sinä löy­sit ar­mon Ju­ma­lan ty­kö­nä. Ja kat­so, sinä sii­tät koh­dus­sas ja syn­ny­tät Po­jan, ja si­nun pi­tää kut­sua hä­nen ni­men­sä Je­sus. Sen pi­tää ole­man suu­ren ja pi­tää kut­sut­ta­man Ylim­mäi­sen Po­jak­si. Ja Her­ra Ju­ma­la an­taa hä­nel­le Da­vi­din hä­nen isän­sä is­tui­men, ja hä­nen pi­tää Ja­ko­bin huo­neen ku­nin­gas ijan­kaik­ki­ses­ti ole­man ja hä­nen val­ta­kun­nal­lan­sa ei pidä lop­pua ole­man. Niin sa­noi Ma­ria en­ke­lil­le: kuin­ka tämä tu­lee, sil­lä en minä mie­hes­tä mi­tään tie­dä? Ja en­ke­li vas­ta­si ja sa­noi hä­nel­le: Pyhä Hen­ki tu­lee si­nun pääl­les ja Ylim­mäi­sen voi­ma var­joo si­nun: sen­täh­den myös se pyhä, joka si­nus­ta syn­tyy, pi­tää kut­sut­ta­man Ju­ma­lan Po­jak­si. Ja kat­so, Eli­sa­bet si­nun lan­kos siit­ti myös po­jan van­hal­la ijäl­län­sä, ja tämä on kuu­des kuu­kau­si hä­nel­le, joka kut­sut­tiin he­del­mät­tö­mäk­si. Sil­lä ei Ju­ma­lan edes­sä ole yh­tään asi­aa mah­do­toin­ta. Niin sa­noi Ma­ria: kat­so, Her­ran pii­ka! ta­pah­tu­koon mi­nul­le si­nun sa­nas jäl­keen! Ja en­ke­li läk­si hä­nen ty­kö­än­sä.