Har­ri Kor­te­nie­mi

Tär­kein­tä elä­mäs­sä on us­koa syn­tin­sä an­teek­si ja seu­ra­ta Jee­sus­ta ja Ju­ma­lan val­ta­kun­taa.

En­nen tai­vaa­seen as­tu­mis­taan Jee­sus oli ope­tus­lap­si­neen mat­kal­la koh­ti Je­ru­sa­le­mia. Jee­suk­sen lä­het­tä­mät sa­nan­vie­jät sai­vat tor­ju­van vas­taa­no­ton sa­ma­ri­a­lai­ses­ta ky­läs­tä, jos­ta Jee­sus seu­ru­ei­neen oli­si ha­lun­nut saa­da yö­pai­kan. (Luuk. 9:51–54.)

Jee­sus oli hyl­jek­sit­ty

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­koh­das­sa mat­ka jat­kui toi­seen ky­lään, jol­loin eräs mies sa­noi Jee­suk­sel­le seu­raa­van­sa hän­tä, min­ne iki­nä Jee­sus me­ni­si­kään. Jee­suk­sen sa­nat mie­hel­le oli­vat ar­voi­tuk­sel­li­set: ”Ke­tuil­la on luo­lan­sa ja tai­vaan lin­nuil­la pe­sän­sä, mut­ta Ih­mi­sen Po­jal­la ei ole, mi­hin pään­sä kal­lis­tai­si.”

Oli­ko mies omin voi­min al­ka­mas­sa Jee­suk­sen seu­raa­jak­si vai oli­ko mies vai­kut­tu­nut Jee­suk­sen te­ke­mis­tä ih­me­te­ois­ta ja las­kel­moi­nut, et­tä hä­nen kan­nat­tai­si ol­la Jee­suk­sen seu­ras­sa? Vai ko­et­te­li­ko Jee­sus, oli­ko mies val­mis nou­dat­ta­maan hä­nen ope­tus­taan: ”Jos joku tah­too kul­kea mi­nun jäl­jes­sä­ni, hän kiel­tä­köön it­sen­sä, ot­ta­koon ris­tin­sä ja seu­rat­koon mi­nua” (Mark. 8:34).

Saat­toi­ko sa­ma­ri­a­lai­sen ky­län tor­ju­va suh­tau­tu­mi­nen vai­kut­taa Jee­suk­sen sa­no­mi­seen omas­ta ko­dit­to­muu­des­taan? To­sin pro­feet­ta­kin oli en­nus­ta­nut ai­ka­nan­sa: ”Hyl­jek­sit­ty hän oli, ih­mis­ten tor­ju­ma, ki­pu­jen mies, sai­rau­den tut­ta­va, jos­ta kaik­ki kään­si­vät kat­seen­sa pois” (Jes. 53:3).

Us­ko on tär­kein

Teks­tis­sä Jee­sus koh­ta­si myös toi­sen ih­mi­sen ja kut­sui hän­tä seu­raa­jak­seen, mut­ta kut­sut­tu ha­lu­si käy­dä en­sin hau­taa­mas­sa isän­sä. Jee­sus pyy­si hän­tä ju­lis­ta­maan Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja to­te­si: ”An­na kuol­lei­den hau­da­ta kuol­leen­sa.”

Jee­sus ei var­mas­ti­kaan ha­lun­nut vä­hek­syä lä­hei­sen pois­me­non ja hau­ta­jais­ten mer­ki­tys­tä, mut­ta hän ha­lu­si kui­ten­kin osoit­taa tär­keys­jär­jes­tyk­sen. Oli­han Jee­sus opet­ta­nut: ”Joka ra­kas­taa isään­sä tai äi­ti­än­sä enem­män kuin mi­nua, ei kel­paa mi­nul­le” (Matt. 10:36). Li­säk­si hän oli ke­hot­ta­nut et­si­mään en­nen kaik­kea Ju­ma­lan val­ta­kun­taa (Matt. 6:33) sekä muis­tut­ta­nut sen tär­keyt­tä, et­tä nimi on tai­vaan kir­jas­sa (Luuk. 10:20). Mi­ten siu­nat­tua oli­si­kaan tuon ih­mi­sen ol­lut men­nä isän­sä hau­ta­jai­siin Jee­suk­sen seu­raa­ja­na, kun hä­nel­lä oli­si ol­lut myös Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ilo­sa­no­ma ker­rot­ta­va­na!

Jee­sus koh­ta­si vie­lä kol­man­nen ih­mi­sen, joka sa­noi seu­raa­van­sa Jee­sus­ta, kun­han en­sin kä­vi­si hy­väs­te­le­mäs­sä ko­ti­vä­ken­sä. Tun­tui­ko­han hy­väs­te­ly­reis­su Jee­suk­ses­ta te­ko­syyl­tä? Mo­nel­la on ol­lut ve­ruk­kei­ta kuul­les­saan kut­sun Ju­ma­lan val­ta­kun­taan (Matt. 14:18–20), ja on edel­leen­kin.

Oli­ko hen­ki­löl­lä jo­tain sel­lais­ta, jos­ta hän ei ha­lun­nut­kaan us­kon vuok­si luo­pua? Tai oli­si­ko hän ha­lun­nut käy­dä ky­se­le­mäs­sä ko­ti­vä­ken­sä mie­li­pi­det­tä pa­ran­nuk­sen te­os­ta. Moni ky­sy­jä on jää­nyt hy­väs­te­li­jän tiel­le, kos­ka va­roit­te­li­joi­ta ja vas­tus­ta­jia on löy­ty­nyt lä­hi­pii­ris­tä. ”Joka tart­tuu au­raan ja kat­soo taak­seen, ei ole so­pi­va Ju­ma­lan val­ta­kun­taan”, sa­noi Jee­sus ja tar­koit­ti ih­mis­tä, jon­ka sy­dän on kiin­ty­nyt en­ti­seen elä­mään.

Teh­kää pa­ran­nus!

Jee­suk­sen ju­lis­tuk­sen kes­kei­nen sa­no­ma oli kut­su­va: ”Ai­ka on täy­tet­ty, ja Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on lä­hes­ty­nyt: teh­käät pa­ran­nus ja us­ko­kaat evan­ke­liu­mi” (Mark. 1:15). Hep­re­a­lais­kir­jeen kir­joit­ta­ja muis­tut­taa: ”Jos te tänä päi­vä­nä kuu­let­te hä­nen ää­nen­sä, äl­kää paa­dut­ta­ko sy­dän­tän­ne” (Hepr. 4:7).

Ru­kouk­sem­me on, et­tä jo­kai­nen Su­vi­seu­roi­hin tu­le­va tai nii­tä kuun­te­le­va sai­si hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti ot­taa vas­taan syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­min ja pääs­tä si­säl­le Ju­ma­lan val­ta­kun­taan.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Luuk. 9:57–62

Raa­mat­tu 1992: Kun he te­ki­vät tai­val­ta, muu­an mies sa­noi Jee­suk­sel­le: ”Minä seu­raan si­nua, min­ne iki­nä me­net­kin.” Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”Ke­tuil­la on luo­lan­sa ja tai­vaan lin­nuil­la pe­sän­sä, mut­ta Ih­mi­sen Po­jal­la ei ole, mi­hin pään­sä kal­lis­tai­si.” Erääl­le toi­sel­le Jee­sus sa­noi: ”Seu­raa mi­nua!” Tämä vas­ta­si: ”Her­ra, an­na mi­nun en­sin käy­dä hau­taa­mas­sa isä­ni.” Mut­ta Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”An­na kuol­lei­den hau­da­ta kuol­leen­sa. Läh­de sinä ju­lis­ta­maan Ju­ma­lan val­ta­kun­taa.” Vie­lä eräs toi­nen sa­noi: ”Her­ra, minä seu­raan si­nua, mut­ta an­na mi­nun en­sin käy­dä hy­väs­te­le­mäs­sä ko­ti­vä­ke­ni.” Hä­nel­le Jee­sus vas­ta­si: ”Joka tart­tuu au­raan ja kat­soo taak­seen, ei ole so­pi­va Ju­ma­lan val­ta­kun­taan.”

Bib­lia: Ja ta­pah­tui hei­dän va­el­tais­san­sa, et­tä yk­si tiel­lä sa­noi: minä seu­raan si­nua, ku­hun­kas ikä­nä me­net, Her­ra. Ja Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ke­tuil­la ovat luo­lat ja tai­vaan lin­nuil­la pe­sät; mut­ta ei ih­mi­sen Po­jal­la ole, ku­hun­ka hän pään­sä kal­lis­taa. Mut­ta hän sa­noi toi­sel­le: seu­raa mi­nua! Niin se sa­noi: Her­ra, sal­li mi­nun en­sin men­nä hau­taa­maan isää­ni. Niin Jee­sus sa­noi hä­nel­le: an­na kuol­leet hau­da­ta kuol­lei­tan­sa; mut­ta mene sinä ja ju­lis­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­taa. Ja toi­nen myös sa­noi: Her­ra, minä seu­raan si­nua, mut­ta sal­li mi­nun en­sin men­nä hy­väs­ti jät­tä­mään nii­tä, jot­ka ko­to­na­ni ovat. Mut­ta Jee­sus sa­noi hä­nel­le: kuka ikä­nä kä­ten­sä au­raan las­kee ja taak­sen­sa kat­soo, ei se ole so­ve­li­as Ju­ma­lan val­ta­kun­taan.