Juha Sep­pä­lä

Pa­ho­lai­nen pii­rit­tää us­ko­vai­sia ih­mi­siä yhä sa­moin kuin se kiu­sa­si Jee­sus­ta. Jee­sus on kui­ten­kin so­vit­ta­nut syn­tim­me ja an­sain­nut meil­le ikui­sen elä­män.

En­nen Jee­suk­sen erä­maa­ko­ke­mus­ta Jo­han­nes Kas­ta­ja kas­toi hä­net Jor­dan-vir­ras­sa. Tai­vaat avau­tui­vat ja Hen­ki las­keu­tui kyyh­ky­sen muo­dos­sa Jee­suk­sen pääl­le. Tai­vaas­ta kuu­lui ää­ni: ”Sinä olet mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, si­nuun minä olen miel­ty­nyt” (Mark. 1:10–11).

Jee­sus val­mis­tau­tui jul­ki­seen teh­tä­vään­sä ru­koil­len ja paas­to­ten Juu­de­an au­ti­o­maas­sa, jo­hon hän Jor­da­nil­ta kul­kun­sa suun­ta­si.

Paas­to­nai­ka­na tär­keim­män ää­rel­lä

Erä­maas­sa Jee­suk­sen voi­ma­va­ra­na oli tai­vaal­li­sen Isän rak­kaus omaa Poi­kaan­sa koh­taan. Mar­kuk­sen evan­ke­liu­mi ku­vaa, kuin­ka Tai­vaan Isä on lä­het­tä­nyt en­ke­lin­sä suo­je­le­maan ja var­je­le­maan Poi­kaan­sa. Raa­ma­tun ku­vaus pal­ve­le­vis­ta en­ke­leis­tä on läs­nä jo Van­han tes­ta­men­tin kir­joi­tuk­sis­sa. Mo­nil­le on tut­tu Psal­mi 91: ”Hän an­taa en­ke­leil­leen käs­kyn var­jel­la si­nua, mis­sä iki­nä kul­jet” (Ps. 91:11). En­ke­lin var­je­lus kos­ket­taa kaik­kia Ju­ma­lan omia.

Jee­sus oli vi­hol­li­sen kiu­sat­ta­va­na 40 päi­vän ajan. Näl­kä, aa­vi­kon kui­vuus ja an­ka­ra il­mas­to ku­lut­ti­vat fyy­si­siä voi­ma­va­ro­ja ää­rim­mil­leen. Tais­te­lu vi­hol­lis­ta vas­taan oli tais­te­lua Hen­gen an­ta­min voi­ma­va­roin.

Luuk­kaan evan­ke­liu­mi ker­too, mi­ten vi­hol­li­nen ko­et­te­lee Jee­sus­ta vii­mei­sel­lä, tu­ka­lim­mal­la het­kel­lä: ”Jos ker­ran olet Ju­ma­lan Poi­ka, niin käs­ke tä­män ki­ven muut­tua lei­väk­si” (Luuk. 4:3). Sit­ten pa­ho­lai­nen vie Jee­suk­sen kor­ke­al­le pai­kal­le ja näyt­tää maa­il­man val­ta­kun­nat: ”Kai­ken tä­män, koko maa­il­man ja sen lois­ton minä an­nan si­nun val­taa­si – – jos ku­mar­rat mi­nua” (Luuk. 4:6–7).

Pa­ho­lai­nen vie vie­lä Jee­suk­sen temp­pe­lin­har­jal­le ja to­te­aa: ”Jos ker­ran olet Ju­ma­lan Poi­ka, niin heit­täy­dy täs­tä
alas” (Luuk. 4:9). Pa­ho­lai­nen ve­to­aa kir­joi­tuk­siin en­ke­lin var­je­luk­ses­ta. Jee­sus voit­taa kaik­ki nämä kiu­sauk­set. Sa­mal­la ta­voin pa­ho­lai­nen pii­rit­tää yhä us­ko­vai­sia ih­mi­siä.

Myös paas­to­nai­ka, jota vie­täm­me en­nen pää­si­äi­sen juh­laa kes­tää 40 päi­vää. Jee­suk­sen ai­ka erä­maas­sa on pi­tuu­den suh­teen paas­to­na­jal­le esi­ku­va. Se on tar­koi­tet­tu pait­si oman si­sim­päm­me tut­ki­mi­sel­le ja ka­tu­muk­sel­le, myös ajak­si, jol­loin saam­me tur­vau­tua Ju­ma­lan lu­pauk­siin ja hä­nen ar­mon­sa ja an­teek­si­an­ton­sa voi­maan.

Ih­mi­nen, mut­ta syn­ni­tön

Jee­sus oli ih­mi­nen ja tun­si sa­mal­la ta­val­la kuin muut­kin ih­mi­set. Jee­suk­sen lä­heis­ten ko­dis­ta La­sa­ruk­sen kuol­tua on sel­keä vies­ti: ”Jee­sus it­ki” (Joh. 11:35). Erä­maas­sa hän tun­si näl­kää ja ja­noa (Luuk. 4:2).

Jee­sus ero­aa kui­ten­kin yh­del­lä ta­val­la meis­tä muis­ta. Hän oli syn­ni­tön ja puh­das. Me muut ih­mi­set olem­me syn­tiin lan­ke­a­via. Hän saat­toi puh­taa­na Ju­ma­lan uh­ri­ka­rit­sa­na aut­taa mei­tä: ”Hän­tä on ko­e­tel­tu kai­kes­sa sa­mal­la ta­voin kuin mei­tä­kin ko­e­tel­laan; hän vain ei lan­gen­nut syn­tiin” (Hepr. 4:15).

Jee­sus lä­het­ti oman­sa tais­te­le­maan Hen­gen asein: ”Ot­ta­kaa Pyhä Hen­ki. Jol­le te an­nat­te syn­nit an­teek­si, hä­nel­le ne ovat an­teek­si an­ne­tut.” (Joh. 20:22–23.)

Is­ra­e­lin kan­sa va­el­si erä­mai­den hal­ki 40 vuot­ta koh­ti lu­vat­tua maa­ta Ju­ma­lan huo­len­pi­to tur­va­naan. Niin on yhä Ju­ma­lan kan­san mat­ka­saa­tos­sa, jos­sa on mää­rän­pää­nä tai­vas.

Evan­ke­liu­mi: Mark. 1:12–13

Raa­mat­tu 1992: Heti sen jäl­keen Hen­ki ajoi hä­net au­ti­o­maa­han. Nel­jä­kym­men­tä päi­vää hän oli au­ti­o­maas­sa Saa­ta­nan kiu­sat­ta­va­na. Hän eli vil­lie­läin­ten jou­kos­sa, ja en­ke­lit pi­ti­vät hä­nes­tä huol­ta.

Bib­lia: Ja Hen­ki ajoi hä­nen koh­ta kor­peen. Ja hän oli siel­lä kor­ves­sa nel­jä­kym­men­tä päi­vää, ja kiu­sat­tiin per­ke­leel­tä, ja oli pe­toin se­as­sa; ja en­ke­lit pal­ve­li­vat hän­tä.