JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Jeesus rukoilee omiensa puolesta

Sana sunnuntaiksi
12.5.2024 7.00

Juttua muokattu:

10.5. 14:12
2024051014123320240512070000

Päivi Martikainen

Päivi Martikainen

Esa Käh­kö­nen

Jee­sus on py­hit­tä­nyt it­sen­sä uh­rik­si. Hän on uh­ran­nut it­sen­sä syn­ti­sen ih­mis­kun­nan pe­las­ta­mi­sek­si.

Vii­mei­se­nä il­ta­na Jee­sus pi­tää ope­tus­lap­sil­leen jää­hy­väis­pu­heen. Pu­heen­sa lo­pus­sa hän nos­taa kat­seen­sa koh­ti tai­vas­ta ja pi­tää ru­kouk­sen, jota on myö­hem­min kut­sut­tu ylim­mäis­pa­pil­li­sek­si ru­kouk­sek­si.

Jee­sus pu­huu ylim­mäis­pa­pil­li­ses­sa ru­kouk­ses­sa py­hit­tä­mi­ses­tä. Hän sa­noo py­hit­tä­vän­sä it­sen­sä uh­rik­si omien­sa puo­les­ta, jot­ta heis­tä­kin tu­li­si to­tuu­den py­hit­tä­miä (Joh. 17:19). Jee­sus tar­koit­taa so­vin­to­kuo­le­maan­sa, jos­sa hän uh­raa it­sen­sä koko syn­ti­sen ih­mis­kun­nan pe­las­ta­mi­sek­si.

Jee­sus pu­huu myös ope­tus­las­ten­sa py­hit­tä­mi­ses­tä. Hep­re­a­lais­kir­jeen mu­kaan ”mei­dät on py­hi­tet­ty ai­nut­ker­tai­sel­la uh­ril­la, kun Jee­sus Kris­tus uh­ra­si oman ruu­miin­sa” (Hepr. 10:10). Jee­suk­seen us­ko­vat ovat py­hiä Kris­tuk­ses­sa, sil­lä he saa­vat us­kon kaut­ta omak­seen Jee­suk­sen py­hyy­den ja täy­del­li­syy­den. Näin he ovat to­tuu­den py­hit­tä­miä.

Yh­tä Kris­tuk­ses­sa

Jee­sus ru­koi­lee omien­sa puo­les­ta: ”Minä ru­koi­len, et­tä he kaik­ki oli­si­vat yh­tä, niin kuin sinä, Isä, olet mi­nus­sa ja minä si­nus­sa” (Joh. 17:21). Jee­sus opet­taa, et­tä us­ko­vien yh­teys to­teu­tuu yh­tey­des­sä Kris­tuk­seen: ”Kun minä olen heis­sä ja sinä olet mi­nus­sa, he ovat täy­del­li­ses­ti yh­tä” (Joh. 17:23).

Us­ko­vien yh­teyt­tä ha­vain­nol­lis­taa Jee­suk­sen vii­ni­puu­ver­taus: ”Py­sy­kää mi­nus­sa, niin minä py­syn teis­sä. Ei­hän ok­sa pys­ty tuot­ta­maan he­del­mää, el­lei se pysy puus­sa, ja sa­moin et­te pys­ty te­kään, el­let­te pysy mi­nus­sa. Minä olen vii­ni­puu, te olet­te ok­sat. Se, joka py­syy mi­nus­sa ja jos­sa minä py­syn, tuot­taa pal­jon he­del­mää. Il­man mi­nua te et­te saa ai­kaan mi­tään.” (Joh. 15:4–5.)

Raa­mat­tu ku­vaa mo­nin ta­voin us­ko­vien yh­teyt­tä. Jee­suk­sen seu­raa­jat ovat jä­se­niä Kris­tuk­sen ruu­miis­sa, jos­sa Kris­tus on pää. Kris­tus liit­tää yh­teen koko ruu­miin ja pi­tää sitä koos­sa. Us­ko­vat ovat myös elä­viä ki­viä Ju­ma­lan temp­pe­lis­sä, jos­sa kul­ma­ki­ve­nä on it­se Jee­sus Kris­tus. Hän liit­tää koko ra­ken­nuk­sen yh­teen, niin et­tä se kas­vaa Her­ran py­häk­si temp­pe­lik­si. Kris­ti­tyt pyr­ki­vät rau­han si­tein säi­lyt­tä­mään Hen­gen luo­man yk­sey­den.

Pyhä Hen­ki kut­suu

Niin kuin Isä on lä­het­tä­nyt Poi­kan­sa maa­il­maan, niin on Jee­sus­kin lä­het­tä­nyt ope­tus­lap­sen­sa. Apos­to­li Pie­ta­ri kir­joit­taa Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan ole­muk­ses­ta ja teh­tä­väs­tä: ”Mut­ta te olet­te va­lit­tu suku, ku­nin­kaal­li­nen pa­pis­to, pyhä hei­mo, Ju­ma­lan oma kan­sa, mää­rät­ty ju­lis­ta­maan hä­nen suu­ria te­ko­jaan, joka tei­dät on pi­mey­des­tä kut­su­nut ih­meel­li­seen va­loon­sa” (1. Piet. 2:9).

Us­kon­puh­dis­ta­ja Mart­ti Lut­her ker­too, mi­ten hän it­se on saa­nut liit­tyä py­hien yh­tey­teen: ”Pyhä Hen­ki on ve­tä­nyt mi­nut sii­hen ja liit­tä­nyt sen jä­se­nek­si an­ta­mal­la mi­nun kuul­la Ju­ma­lan sa­naa, jota edel­leen­kin saan kuul­la. Sa­nan kuu­le­mi­ses­ta al­kaa pää­sy py­hien yh­tei­söön.” (Lut­her, Iso Ka­te­kis­mus)

Ju­ma­lan kan­sa ju­lis­taa Ju­ma­lan suu­ria te­ko­ja, jot­ta kaik­ki us­koi­si­vat, et­tä Ju­ma­la on lä­het­tä­nyt Poi­kan­sa maa­il­maan koko maa­il­man syn­tien so­vi­tuk­sek­si. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan saar­na on evan­ke­liu­mia Kris­tuk­ses­ta. Se on Ju­ma­lan voi­ma ja se tuo pe­las­tuk­sen kai­kil­le, jot­ka sen us­ko­vat (Room. 1:16).

Evan­ke­liu­mi: Joh. 17:18–23

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus ru­koi­li ja sa­noi: ”Isä, niin kuin sinä lä­he­tit mi­nut maa­il­maan, niin olen mi­nä­kin lä­het­tä­nyt hei­dät. Minä py­hi­tän it­se­ni uh­rik­si hei­dän täh­ten­sä, et­tä heis­tä­kin tu­li­si to­tuu­den py­hit­tä­miä. Minä en ru­koi­le vain hei­dän puo­les­taan, vaan myös nii­den puo­les­ta, jot­ka hei­dän to­dis­tuk­sen­sa täh­den us­ko­vat mi­nuun. Minä ru­koi­len, et­tä he kaik­ki oli­si­vat yh­tä, niin kuin sinä, Isä, olet mi­nus­sa ja minä si­nus­sa. Niin tu­lee hei­dän­kin ol­la yh­tä mei­dän kans­sam­me, jot­ta maa­il­ma us­koi­si si­nun lä­het­tä­neen mi­nut. Sen kirk­kau­den, jon­ka sinä olet an­ta­nut mi­nul­le, olen minä an­ta­nut heil­le, jot­ta he oli­si­vat yh­tä, niin kuin me olem­me yh­tä. Kun minä olen heis­sä ja sinä olet mi­nus­sa, he ovat täy­del­li­ses­ti yh­tä, ja sil­loin maa­il­ma ym­mär­tää, et­tä sinä olet lä­het­tä­nyt mi­nut ja et­tä olet ra­kas­ta­nut hei­tä niin kuin olet ra­kas­ta­nut mi­nua.”

14.6.2024

Nöyrät sinä pelastat, mutta ylpeiden katseen painat alas. Sinä, Herra, sytytät minun lamppuni, sinä, Jumala, tuot pimeyteeni valon. Ps. 18:28–29

Viikon kysymys