Juha Kaa­ri­vaa­ra

Jee­sus teki ih­me­te­ko­ja, joil­la en­si­si­jai­ses­ti kut­sui Ju­ma­lan val­ta­kun­taan us­ko­maan evan­ke­liu­mia.

Jee­sus pa­ran­si jul­ki­sen toi­min­tan­sa ai­ka­na sai­rai­ta, he­rät­ti kuol­lei­ta ja hal­lit­si luon­non­voi­mia. Näil­lä te­oil­la Jee­sus osoit­ti ju­ma­lal­li­sen voi­man­sa. Tär­kein­tä oli kui­ten­kin kut­sua epä­us­koi­nen ih­mi­nen suu­rim­man ih­meen eli evan­ke­liu­min ilo­sa­no­man us­ko­jak­si.

Täs­tä Jee­sus pu­hui ke­hot­ta­es­saan ope­tus­lap­sia vie­mään Jo­han­nes Kas­ta­jal­le ter­vei­set ko­ke­muk­sis­taan: ”Men­kää ja ker­to­kaa Jo­han­nek­sel­le, mitä olet­te näh­neet ja kuul­leet: So­ke­at saa­vat nä­kön­sä ja ram­mat kä­ve­le­vät, spi­taa­li­set puh­dis­tu­vat ja kuu­rot kuu­le­vat, kuol­leet he­rä­te­tään hen­kiin ja köy­hil­le ju­lis­te­taan ilo­sa­no­ma. Au­tu­as se, joka ei mi­nua tor­ju.” (Luuk. 7:22–23.)

Us­ko ja epä­us­ko tais­te­le­vat

Evan­ke­liu­mi­teks­ti ker­too syn­ty­mäs­tään saak­ka so­ke­as­ta mie­hes­tä, jon­ka mat­kal­laan ol­lut Jee­sus näki tien si­vus­sa. Hän tah­toi aut­taa tuo­ta mies­tä ja sa­mal­la osoit­taa, kuin­ka Ju­ma­lal­le on kaik­ki mah­dol­lis­ta. Jee­sus si­ve­li mie­hen sil­mät tah­nal­la ja neu­voi hän­tä pe­sey­ty­mään Si­lo­an al­taas­sa. Mies oli val­mis toi­mi­maan Jee­suk­sen oh­jeen mu­kai­ses­ti. Pe­sey­dyt­ty­ään hän pa­la­si nä­ke­vä­nä. So­ke­a­na syn­ty­nyt sai ko­kea val­ta­van ajal­li­sen lah­jan saa­des­saan nä­kö­ky­vyn.

Ih­me­työs­tä kuul­tu­aan fa­ri­seuk­set väit­te­li­vät sii­tä, oli­ko Jee­sus Ju­ma­lan mies. Pa­ra­ne­mi­sih­meen vuok­si he oli­vat hä­mil­lään ja tah­toi­vat kuu­mei­ses­ti löy­tää sil­le se­li­tyk­sen. Hei­dän sy­dä­mis­sään käy­tiin us­kon ja epä­us­kon tais­te­lua. Ih­mi­sen on vai­kea oman tur­mel­tu­neen luon­ton­sa vuok­si nöyr­tyä tun­nus­ta­maan Ju­ma­lan voi­ma ja vas­taa­not­taa us­ko lah­ja­na il­man omia an­si­oi­ta. Hän tah­toi­si aset­taa eh­to­ja ja mää­ri­tel­lä it­se sen, mitä on val­mis us­ko­maan.

Us­ko on lah­ja

Kos­ka ih­me­työ teh­tiin sa­pat­ti­na, osa fa­ri­seuk­sis­ta sa­noi, et­tei Jee­sus voi­nut ol­la Ju­ma­lan mies. Väit­te­li­jät ky­syi­vät so­ke­a­na syn­ty­neen mie­li­pi­det­tä Jee­suk­ses­ta. Hän vas­ta­si, et­tä Jee­sus on pro­feet­ta. Asi­aa ky­syt­tiin myös mie­hen van­hem­mil­ta. He tun­nus­ti­vat, et­tä tämä on hei­dän so­ke­a­na syn­ty­nyt poi­kan­sa, joka on saa­nut nä­kö­ky­vyn. Ih­mis­ten pe­lon täh­den he ei­vät ha­lun­neet ot­taa mi­tään kan­taa sii­hen, mi­ten ja ke­nen kaut­ta poi­ka on saa­nut nä­kön­sä. He käs­ki­vät ky­syä asi­aa po­jal­ta it­sel­tään. Nä­kön­sä saa­nut mies kut­sut­tiin uu­del­leen kuu­lus­tel­ta­vak­si.

Fa­ri­seuk­set ei­vät näh­neet Jee­suk­ses­sa ih­mis­kun­nan Va­pah­ta­jaa, vaan he pi­ti­vät hän­tä syn­ti­se­nä ih­mi­se­nä. Kui­ten­kin osa heis­tä ih­met­te­li, voi­si­ko syn­ti­nen ih­mi­nen teh­dä täl­lai­sia ih­mei­tä. So­keu­des­ta pa­ran­net­tu tun­nus­ti saa­neen­sa avun Ju­ma­lal­ta to­de­tes­saan: ”Jos hän ei oli­si Ju­ma­lan mies, hän ei oli­si pys­ty­nyt sel­lai­seen.” Ju­ma­la lä­hes­tyi hän­tä näin elä­män­koh­ta­loi­den kaut­ta.

Pa­ran­net­tu us­koi

Kun kuu­lus­te­li­jat ajoi­vat mie­hen ulos, Jee­sus tuli hä­nen luok­seen. Jee­sus aloit­ti kes­kus­te­lun ky­sy­mäl­lä hy­vin hen­ki­lö­koh­tai­sen ky­sy­myk­sen: ”Us­kot­ko Ih­mi­sen Poi­kaan?” Kes­kus­te­lun päät­teek­si pa­ran­net­tu vas­ta­si: ”Her­ra, minä us­kon.”

Jee­sus teki mo­nia ih­me­te­ko­ja, mut­ta en­si­si­jais­ta oli ju­lis­taa kut­sua Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Tuos­sa koh­taa­mi­ses­sa ajal­li­sen avun saa­nut mies koki elä­män­sä suu­rim­man löy­dön. Hän sai omak­seen lah­ja­van­hurs­kau­den us­ko­es­saan epä­us­kon ja kaik­ki syn­nit an­teek­si Jee­suk­sen so­vi­tus­työn täh­den.

Evan­ke­liu­mi: Joh. 9:24–38

Raa­mat­tu 1992: Mies, joka oli ol­lut so­kea, kut­sut­tiin nyt uu­des­taan kuul­ta­vak­si. Fa­ri­seuk­set sa­noi­vat hä­nel­le: ”An­na kun­nia Ju­ma­lal­le! Me tie­däm­me, et­tä se mies on syn­ti­nen.” Mies vas­ta­si: ”On­ko hän syn­ti­nen, sitä en tie­dä. Mut­ta sen tie­dän, et­tä minä, joka olin so­kea, nyt näen.” He ky­se­li­vät: ”Mitä hän si­nul­le teki? Mil­lä ta­voin hän ava­si sil­mä­si?” Mies vas­ta­si: ”Jo­han minä sen teil­le sa­noin, te vain et­te kuun­nel­leet. Mik­si te taas tah­dot­te sen kuul­la? Te­kee­kö tei­dän­kin mie­li hä­nen ope­tus­lap­sik­seen?” He vas­ta­si­vat hä­nel­le pil­kal­li­ses­ti: ”Sinä hä­nen ope­tus­lap­sen­sa olet, me olem­me Moo­sek­sen ope­tus­lap­sia. Me tie­däm­me, et­tä Ju­ma­la pu­hui Moo­sek­sel­le, mut­ta mis­tä tuo mies on pe­räi­sin, sitä em­me tie­dä.” ”Mer­kil­lis­tä”, mies vas­ta­si, ”et­tä te et­te tie­dä, mis­tä hän on – ja kui­ten­kin hän on an­ta­nut mi­nul­le nä­kö­ni. Kaik­ki­han me tie­däm­me, et­tä Ju­ma­la ei kuun­te­le syn­ti­siä, mut­ta sel­lais­ta hän kuu­lee, joka kun­ni­oit­taa hän­tä ja elää hä­nen tah­ton­sa mu­kai­ses­ti. Iki­päi­vä­nä ei ole kuul­tu, et­tä joku oli­si avan­nut so­ke­a­na syn­ty­neen sil­mät. Jos hän ei oli­si Ju­ma­lan mies, hän ei oli­si pys­ty­nyt sel­lai­seen.” Sil­loin fa­ri­seuk­set sa­noi­vat: ”Sinä olet syn­ty­mäs­tä­si syn­ti­nen, syn­tiä täyn­nä koko mies – ja sinä ru­pe­at opet­ta­maan mei­tä!” He ajoi­vat mie­hen ulos. Jee­sus sai kuul­la, et­tä mies oli ajet­tu ulos, ja ta­va­tes­saan tä­män hän ky­syi: ”Us­kot­ko Ih­mi­sen Poi­kaan?” ”Her­ra, kuka hän on?” mies ky­syi. ”Sano, jot­ta voi­sin us­koa.” Jee­sus sa­noi: ”Sinä olet näh­nyt hä­net. Hän on täs­sä ja pu­huu kans­sa­si.” ”Minä us­kon, Her­ra”, mies sa­noi ja lan­ke­si maa­han hä­nen eteen­sä.