Ris­to Kos­ki­mä­ki

Jee­sus osoit­ti, et­tä on tär­ke­äm­pää et­siä hen­gel­lis­tä kuin ajal­lis­ta lei­pää. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan, elä­män lei­pä­kau­pan, ovet ovat ai­na au­ki.

Jee­sus oli kä­vel­lyt ve­den pääl­lä ja ruok­ki­nut suu­ren vä­ki­jou­kon vii­del­lä oh­ra­lei­väl­lä ja kah­del­la ka­lal­la. Ruok­ki­mi­sih­me teki kan­saan suu­ren vai­ku­tuk­sen. Kan­san­jou­kot kii­reh­ti­vät Jee­suk­sen ja ope­tus­las­ten pe­räs­sä Gen­ne­sa­re­tin­jär­ven toi­sel­le puo­lel­le Ka­per­nau­miin. Kan­sa ajat­te­li, et­tä Moo­sek­sen en­nus­ta­ma lu­paus Moo­sek­sen kal­tai­ses­ta pro­fee­tas­ta on to­teu­tu­nut (5. Moos. 18:15). Nyt ih­mi­set ha­lu­si­vat teh­dä Jee­suk­ses­ta ku­nin­kaan. Mut­ta Jee­sus opet­ti, et­tä hä­nen ku­nin­kuu­ten­sa ei ole täs­tä maa­il­mas­ta.

Myös tuol­loin ajal­li­ses­ta lei­väs­tä ja ta­va­ras­ta saat­toi tul­la lii­an tär­ke­ää. Mo­net kul­ki­vat Jee­suk­sen pe­räs­sä vain ruu­an ja ih­mei­den täh­den. Asi­oi­den tär­keys­jär­jes­tys ei ol­lut oi­kea. Jee­suk­sen ih­me­te­ko­jen tar­koi­tus oli he­rät­tää us­koa Ju­ma­laan. Sil­ti moni ylen­kat­soi Jee­suk­sen. Ha­lut­tiin vain näh­dä uu­sia ih­mei­tä. Jee­sus osoit­ti, et­tä on tär­ke­äm­pää et­siä hen­gel­lis­tä kuin ajal­lis­ta lei­pää. ”Vaan et­si­käät en­sin Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja hä­nen van­hurs­kaut­tan­sa, ja niin kaik­ki nämä teil­le an­ne­taan” (Matt. 6:33).

Us­ko on luja pe­rus­ta

Juu­ta­lai­set ky­syi­vät Jee­suk­sel­ta, mitä hei­dän pi­täi­si teh­dä, et­tä he te­ki­si­vät Ju­ma­lan töi­tä (Joh. 6:28). Näin he pal­jas­ti­vat, kuin­ka he te­ko­jen­sa avul­la pyr­ki­vät le­pyt­tä­mään py­hän ja van­hurs­kaan Ju­ma­lan. Vie­lä­kin ih­mi­set ky­se­le­vät, mitä hy­vää hei­dän pi­tää teh­dä pe­las­tu­ak­seen. Us­kon­puh­dis­ta­ja Mart­ti Lut­he­ril­le avau­tui Ju­ma­lan val­ta­kun­ta, kun hä­nel­le ju­lis­tet­tiin yk­sin­ker­tai­ses­ti apos­to­li­sen us­kon­tun­nus­tuk­sen ope­tuk­seen poh­jau­tu­en ”us­kon syn­tien an­teek­si­an­ta­mi­sen”.

Sii­o­nis­ta saar­nat­tu evan­ke­liu­mi roh­kai­see us­ko­maan. Tä­nä­kin päi­vä­nä Jee­suk­sen sa­nat: ”Älä pel­kää, ai­no­as­taan us­ko”, osoit­taa lu­jan pe­rus­tan, joka kes­tää elä­män huo­lis­sa ja mur­heis­sa (Mark. 5:36). Ju­ma­lan sana ke­hot­taa seu­raa­maan Jee­sus­ta opis­sa, elä­mäs­sä ja kär­si­myk­sis­sä (2. Joh. 1:9).

Ovet ovat ai­na au­ki

Jee­sus sa­noi, et­tä hän on elä­män lei­pä. Jee­suk­sen so­vi­tus­työ on niin suu­ri, et­tä hän so­vit­ti koko maa­il­man syn­nit. Tätä lei­pää tar­jo­taan vie­lä ”Bet­le­he­mis­tä”, lei­pä­huo­nees­ta. Jo­kai­nen, joka tä­män us­koo, ei Jee­suk­sen sa­no­jen mu­kaan ole enää kos­kaan nä­lis­sään. Tämä lei­pä tyyn­nyt­tää sie­lun nä­län ja ja­non ian­kaik­ki­ses­ti. Tätä ar­mo­lei­pää Jee­sus ja­kaa tä­nä­kin päi­vä­nä os­to­lau­man­sa kes­kel­lä. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan, elä­män lei­pä­kau­pan, ovet ovat ai­na au­ki.

Her­ran työ jat­kuu

Jee­sus lä­het­ti oman­sa ju­lis­ta­maan evan­ke­liu­min hy­vää sa­no­maa kai­kil­le kan­soil­le. Kris­tuk­sen työ jat­kuu Py­hän Hen­gen työ­nä. Ju­ma­la kut­suu näl­käi­siä vie­lä ruo­ka­pöy­dän ää­rel­le. Vie­lä on ar­mon ai­ka, jol­loin Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä an­ne­taan ka­tu­val­le kaik­ki syn­nit an­teek­si.

Kun Jee­sus oli ylös­nous­sut kuol­leis­ta, tun­si­vat ope­tus­lap­set hä­net lei­vän mur­ta­mi­ses­ta. Ju­ma­lan sa­nan kuu­los­sa meil­le mur­re­taan elä­män lei­pää. Se lei­pä on ai­na yh­tä tuo­re ja se ra­vit­see mei­tä niin, et­tä jak­sam­me teh­dä mat­kaa Ju­ma­lan ar­mon va­ras­sa. Niin kuin van­has­taan on sa­not­tu: ”Ar­mon voi­ma mei­tä kan­taa, kun­nes pää­sem­me tai­vaa­seen.”

Evan­ke­liu­mi Joh. 6:24–35

Raa­mat­tu 1992: Ih­mi­set nou­si­vat ve­nei­siin ja läh­ti­vät Ka­per­nau­miin et­si­mään Jee­sus­ta. He löy­si­vät Jee­suk­sen jär­ven toi­sel­ta puo­lel­ta ja ky­syi­vät hä­nel­tä: ”Rab­bi, mil­loin sinä olet tul­lut tän­ne?” Jee­sus vas­ta­si: ”To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: et­te te mi­nua sen täh­den et­si, et­tä olet­te näh­neet tun­nus­te­ko­ja, vaan sik­si, et­tä sait­te lei­pää ja söit­te it­sen­ne kyl­läi­sik­si. Äl­kää ta­voi­tel­ko ka­to­a­vaa ruo­kaa, vaan ka­to­a­ma­ton­ta, sitä, joka an­taa ikui­sen elä­män. Sitä teil­le an­taa Ih­mi­sen Poi­ka, sil­lä Isä, Ju­ma­la it­se, on mer­kin­nyt hä­net si­ne­til­lään.” He ky­syi­vät: ”Mitä mei­dän tu­lee teh­dä, et­tä te­kom­me oli­si­vat Ju­ma­lan te­ko­ja?” Jee­sus vas­ta­si: ”Us­ko­kaa hä­neen, jon­ka Ju­ma­la on lä­het­tä­nyt. Se on Ju­ma­lan teko.” He sa­noi­vat Jee­suk­sel­le: ”Min­kä tun­nus­te­on teet, et­tä me sen näh­ty­äm­me us­kom­me si­nuun? Mitä sinä teet? Mei­dän isäm­me söi­vät au­ti­o­maas­sa man­naa, niin kuin kir­joi­tuk­sis­sa sa­no­taan: ’Hän an­toi tai­vaas­ta lei­pää heil­le syö­tä­väk­si.’” Tä­hän Jee­sus vas­ta­si: ”To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: ei Moo­ses teil­le an­ta­nut tai­vaas­ta lei­pää, vaan to­del­lis­ta tai­vaan lei­pää teil­le an­taa mi­nun Isä­ni. Ju­ma­lan lei­pä on se, joka tu­lee tai­vaas­ta ja an­taa maa­il­mal­le elä­män.” He sa­noi­vat: ”An­na meil­le ai­na sitä lei­pää.” Jee­sus sa­noi: ”Minä olen elä­män lei­pä. Joka tu­lee mi­nun luok­se­ni, ei kos­kaan ole nä­lis­sään, ja joka us­koo mi­nuun, ei enää kos­kaan ole ja­nois­saan.”

Bib­lia: Kos­ka kan­sa sen näki, et­tei Je­sus siel­lä ol­lut ei­kä hä­nen ope­tus­lap­sen­sa, asu­ti­vat he myös haak­siin ja me­ni­vät Ka­per­nau­miin et­sein Je­sus­ta. Ja kuin he hä­nen sil­tä puo­len mer­ta löy­si­vät, sa­noi­vat he hä­nel­le: Rab­bi, kos­kas tän­ne tu­lit? Je­sus vas­ta­si hei­tä ja sa­noi: to­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: et­te et­si mi­nua, et­tä te näit­te ih­meen, vaan et­tä te sait­te lei­pää syö­dä ja olet­te ra­vi­tut. Äl­käät teh­kö sitä ruo­kaa, joka on ka­too­vai­nen, vaan sitä ruo­kaa, joka py­syy ijan­kaik­ki­seen elä­mään, jon­ka Ih­mi­sen Poi­ka teil­le an­ta­va on; sil­lä Isä Ju­ma­la on sen vah­vis­ta­nut. Niin he sa­noi­vat hä­nel­le: mitä mei­dän pi­tää te­ke­män, et­tä me tai­tai­sim­me Ju­ma­lan töi­tä teh­dä? Je­sus vas­ta­si ja sa­noi heil­le: se on Ju­ma­lan työ, et­tä te us­kot­te sen pääl­le, jon­ka hän lä­het­ti. Niin he sa­noi­vat hä­nel­le: mitä ih­met­tä siis sinä teet, et­tä me nä­ki­sim­me ja us­koi­sim­me si­nun pääl­les? Mitä työ­tä sinä teet? Mei­dän isäm­me söi­vät man­naa kor­ves­sa, niin­kuin kir­joi­tet­tu on: hän an­toi heil­le lei­pää tai­vaas­ta syö­däk­sen­sä. Niin Je­sus sa­noi heil­le: to­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: ei Mo­ses sitä lei­pää an­ta­nut teil­le tai­vaas­ta; mut­ta mi­nun Isä­ni an­taa to­ti­sen lei­vän tai­vaas­ta. Sil­lä Ju­ma­lan lei­pä on se, joka tai­vaas­ta tu­lee alas ja an­taa maa­il­mal­le elä­män. Niin he sa­noi­vat hä­nel­le: Her­ra, an­na meil­le ai­na sitä lei­pää. Je­sus sa­noi heil­le: minä olen elä­män lei­pä: joka tu­lee mi­nun ty­kö­ni, ei hän suin­kaan isoo, ja joka us­koo mi­nun pääl­le­ni, ei hän kos­kaan ja­noo.