Juha Luok­ka­la

Py­hän Hen­gen avul­la ju­lis­te­taan evan­ke­liu­mia, ja sen voi­ma var­je­lee oi­ke­as­sa us­kos­sa.

Hel­lun­tai on kir­kos­sam­me suu­ri juh­la­päi­vä. Jou­lu­jak­son ja pää­si­äis­jak­son li­säk­si kirk­ko­vuo­des­sa on hel­lun­tai­jak­so. Tämä al­kaa hel­lun­tais­ta ja päät­tyy tuo­mi­o­sun­nun­tai­hin.

Jee­sus lu­pa­si Puo­lus­ta­jan

En­sim­mäi­se­nä hel­lun­tai­na Pyhä Hen­ki vuo­da­tet­tiin nä­ky­väl­lä ta­val­la ope­tus­las­ten pääl­le ja he al­koi­vat saar­na­ta eri kie­lil­lä Ju­ma­lan suu­ris­ta te­ois­ta (Ap. t. 2:1–13). Jee­sus oli jää­hy­väis­pu­hees­saan lu­van­nut lä­het­tää omil­len­sa Puo­lus­ta­jan, Py­hän Hen­gen (Joh. 14:16, 17). Näin myös ta­pah­tui ja en­nus­tuk­set to­teu­tui­vat (Joel. 3:1–5). Jee­suk­sen kas­te- ja lä­he­tys­käs­kyn to­teut­ta­mi­nen al­koi tuol­loin voi­mak­kaas­ti.

Pyhä Hen­gen teh­tä­väs­tä Mart­ti Lut­her sa­noo Vähä Ka­te­kis­muk­ses­sa: ”Pyhä Hen­ki on kut­su­nut mi­nua evan­ke­liu­min kaut­ta, va­lis­ta­nut mi­nua lah­joil­laan, py­hit­tä­nyt ja var­jel­lut oi­ke­as­sa us­kos­sa.” Ju­ma­lan kol­mas per­soo­na, Pyhä Hen­ki, vai­kut­taa eri­tyi­ses­ti seu­ra­kun­nan kes­kel­lä. Sen voi­mas­ta ju­lis­te­taan evan­ke­liu­mia. Py­hän Hen­gen voi­ma var­je­lee us­ko­vai­sia py­sy­mään oi­ke­as­sa us­kos­sa, Ju­ma­lan lap­si­na.

Ni­ko­dee­mus kai­pa­si vas­tauk­sia

Evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä Jee­sus pu­huu Ni­ko­dee­muk­sel­le, joka oli fa­ri­seus. Ni­ko­dee­mus oli ar­vos­tet­tu hen­gen­mies juu­ta­lai­ses­sa yh­tei­sös­sä. Hän tuli yöl­lä Jee­suk­sen luo pu­hu­maan, jot­ta sai rau­has­sa ju­tel­la – eh­kä hän myös ei mai­neen­sa me­net­tä­mi­sen vuok­si ha­lun­nut ju­tel­la päi­väl­lä Jee­suk­sen kans­sa. Hä­nel­lä oli kui­ten­kin ai­to halu saa­da vas­tauk­sia Jee­suk­sel­ta. Hän us­koi, et­tä Ju­ma­la oli lä­het­tä­nyt Jee­suk­sen opet­ta­maan ih­mi­siä. (Joh. 3:2.)

Jee­sus ker­toi aluk­si Ni­ko­dee­muk­sel­le, et­tä vain us­ko­vai­set voi­vat näh­dä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan (Joh. 3:3). Tätä Ni­ko­dee­mus ei ym­mär­tä­nyt. Jee­suk­sen sa­nat ve­des­tä ja Hen­ges­tä sekä uu­des­ti­syn­ty­mi­ses­tä oli­vat hä­nel­le kä­sit­tä­mä­tön­tä pu­het­ta. Jee­suk­sen puhe Ni­ko­dee­muk­sel­le täh­tä­si koko ajan us­kon mer­ki­tyk­seen pe­las­tuk­ses­sa.

”Ju­ma­la on ra­kas­ta­nut maa­il­maa niin pal­jon, et­tä an­toi ai­no­an Poi­kan­sa, jot­tei yk­si­kään, joka hä­neen us­koo, jou­tui­si ka­do­tuk­seen, vaan sai­si ian­kaik­ki­sen elä­män” (Joh. 3:16). Sa­no­taan, et­tä tämä jae tii­vis­tää koko Raa­ma­tun sa­no­man. Sitä kut­su­taan pie­noi­se­van­ke­liu­mik­si. Me em­me tie­dä, us­koi­ko Ni­ko­dee­mus. Jo­ta­kin hä­nel­le kui­ten­kin ta­pah­tui, kos­ka hän us­kal­si puo­lus­taa Jee­sus­ta myö­hem­min jul­ki­ses­ti (Joh. 7:50, 51) ja hän ha­lu­si ol­la hau­taa­mas­sa hän­tä (Joh. 19:39).

Us­ko vie pe­ril­le tai­vaa­seen

Kris­tuk­sen työ jat­kuu Py­hän Hen­gen työ­nä hä­nen seu­ra­kun­nas­saan (KO 44). Jo­kai­nen voi luot­taa kas­te- ja lä­he­tys­käs­kyn to­teut­ta­mi­ses­sa sii­hen, et­tä Ju­ma­la an­taa kas­vun ja voi­man teh­dyl­le työl­le. Paa­va­lil­le­kin to­det­tiin: “Tyy­dy mi­nun ar­moo­ni; sil­lä mi­nun voi­ma­ni on hei­kois­sa vä­ke­vä” (2. Kor.12:9).

Us­ko­vai­set te­ke­vät Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­tä Ju­ma­lal­ta saa­mil­laan lah­joil­la. Joku on hyvä opet­ta­maan suu­ril­le jou­koil­le, toi­nen taas osaa lä­hes­tyä yk­sit­täis­tä ih­mis­tä. “Lah­jat ovat mo­ni­nai­set, mut­ta yk­si on Hen­ki” (1. Kor. 12:4).

Ih­mi­nen pää­see tai­vaa­seen yk­sin us­kos­ta, yk­sin ar­mos­ta, yk­sin Kris­tuk­sen an­si­on täh­den. Tä­nään­kin Kris­tuk­sen seu­ra­kun­ta ju­lis­taa Py­hän Hen­gen voi­mas­ta kut­sua Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Evan­ke­liu­mis­sa on Ju­ma­lan voi­ma, ja sen us­ko­mal­la pää­see pe­ril­le tai­vaa­seen.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Joh. 3:16–21

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus sa­noi Ni­ko­de­mok­sel­le: ”Ju­ma­la on ra­kas­ta­nut maa­il­maa niin pal­jon, et­tä an­toi ai­no­an Poi­kan­sa, jot­tei yk­si­kään, joka hä­neen us­koo, jou­tui­si ka­do­tuk­seen, vaan sai­si ian­kaik­ki­sen elä­män. Ei Ju­ma­la lä­het­tä­nyt Poi­kaan­sa maa­il­maan sitä tuo­mit­se­maan, vaan pe­las­ta­maan sen. Sitä, joka us­koo hä­neen, ei tuo­mi­ta, mut­ta se, joka ei us­ko, on jo tuo­mit­tu, kos­ka hän ei us­ko­nut Ju­ma­lan ai­no­aan Poi­kaan. Ja tuo­mio on tämä: valo on tul­lut maa­il­maan, mut­ta pa­ho­jen te­ko­jen­sa täh­den ih­mi­set ovat va­lin­neet sen ase­mes­ta pi­mey­den. Se, joka te­kee pa­haa, kaih­taa va­loa; hän ei tule va­loon, et­tei­vät hä­nen te­kon­sa pal­jas­tui­si. Mut­ta se, joka nou­dat­taa to­tuut­ta, tu­lee va­loon, jot­ta kä­vi­si il­mi, et­tä hä­nen te­kon­sa ovat läh­töi­sin Ju­ma­las­ta.”

Bib­lia: Sil­lä niin on Ju­ma­la maa­il­maa ra­kas­ta­nut, et­tä hän an­toi ai­no­an Poi­kan­sa, et­tä jo­kai­nen, joka us­koo hä­nen pääl­len­sä, ei pidä huk­ku­man, mut­ta ijan­kaik­ki­sen elä­män saa­man. Sil­lä ei Ju­ma­la lä­het­tä­nyt Poi­kaan­sa maa­il­maan, tuo­mit­se­maan maa­il­maa, mut­ta et­tä maa­il­ma pi­tää hä­nen kaut­tan­sa va­pah­det­ta­man. Joka hä­nen pääl­len­sä us­koo, ei hän­tä tuo­mi­ta; mut­ta joka ei us­ko, se on jo tuo­mit­tu; sil­lä ei hän us­ko­nut Ju­ma­lan ai­no­an Po­jan ni­men pääl­le. Mut­ta tämä on tuo­mio: et­tä val­keus tuli maa­il­maan, ja ih­mi­set ra­kas­ti­vat enem­min pi­meyt­tä kuin val­keut­ta; sil­lä hei­dän työn­sä oli­vat pa­hat. Sil­lä jo­kai­nen, joka pa­haa te­kee, se vi­haa val­keut­ta ei­kä tule val­keu­teen, et­tei hä­nen töi­tän­sä pi­täi­si lai­tet­ta­man. Mut­ta joka to­tuu­den te­kee, se tu­lee val­keu­teen, et­tä hä­nen työn­sä näh­täi­siin; sil­lä ne ovat Ju­ma­las­sa teh­dyt.