Mik­ko Fa­ger

Kun pal­jon syn­tiä teh­nyt saa syn­tin­sä an­teek­si, syt­tyy rak­kaus Jee­suk­seen.

Jee­sus jou­tui jos­kus ti­lan­tei­siin, jois­sa taka-aja­tuk­se­na saat­toi ol­la jo­kin muu kuin se, et­tä ol­tai­siin kiin­nos­tu­nei­ta hä­nen ope­tuk­ses­taan ja sa­no­mas­taan: teh­kää pa­ran­nus ja us­ko­kaa evan­ke­liu­mi. Useim­mi­ten ha­lut­tiin näh­dä ih­me­te­ko­ja tai sit­ten yri­tet­tiin saa­da Jee­sus sol­mit­tua sa­nois­taan.

Evan­ke­liu­mi­teks­tit osoit­ta­vat, kuin­ka Jee­sus tais­te­li vi­hol­li­sen val­to­ja ja kiu­sauk­sia vas­taan. Ker­ran Hen­ki vei Jee­suk­sen kor­peen pa­ho­lai­sen kiu­sat­ta­vak­si (Matt. 4:1). Jee­sus tor­jui sie­lun­vi­hol­li­sen hyök­käyk­set ve­to­a­mal­la sii­hen, mitä oli en­nen kir­joi­tet­tu. Hän voit­ti kiu­sauk­set, ja en­ke­lit tu­li­vat ja pal­ve­li­vat hän­tä.

Jee­sus ha­lu­si to­teut­taa Isäl­tään saa­man­sa teh­tä­vän. Tä­hän tar­vit­tiin us­kon ja ru­kouk­sen voi­maa. Mo­nis­sa ver­tauk­sis­sa, esi­mer­kik­si Luuk­kaan evan­ke­liu­mis­sa (18:1), Jee­sus esit­ti ope­tus­lap­sil­le ver­tauk­sen opet­taak­seen, et­tä ai­na tu­lee ru­koil­la, kos­kaan lan­nis­tu­mat­ta.

Syn­ti­nen it­ki ja pal­ve­li

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti ker­too ti­lan­tees­ta, jos­sa Jee­sus oli saa­nut kut­sun ate­ri­al­le fa­ri­seus Si­mo­nin ko­tiin. Hän ei hy­län­nyt kut­sua, vaan meni ja ate­ri­oit­si hä­nen kans­saan.

Si­mon oli roh­kea ja kut­sui Jee­suk­sen ja mo­nia mui­ta­kin luok­seen jul­ki­ses­ti. Si­mon ei toi­mi­nut niin kuin Ni­ko­de­mus, joka tuli yöl­lä Jee­suk­sen luok­se kes­kus­te­le­maan uu­des­ti­syn­ty­mäs­tä ja Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta.

Myös kau­pun­gis­sa asu­va nai­nen oli saa­nut kuul­la, et­tä Jee­sus ate­ri­oit­si fa­ri­seuk­sen ko­to­na. Ate­ri­oin­ti sai yl­lät­tä­vän kään­teen, kun syn­ti­nen nai­nen ot­ti la­sin kal­lis­ta voi­det­ta, it­kien kas­te­li Jee­suk­sen ja­lat, kui­va­si ne hiuk­sil­laan ja voi­te­li tuo­mal­laan öl­jyl­lä. Hän teki kai­ken us­kon kaut­ta rak­kau­des­ta Jee­suk­seen.

Kun Si­mon miet­ti ta­pah­tu­nut­ta, hän ajat­te­li, et­tä jos Jee­sus oli­si pro­feet­ta, hän kyl­lä tie­täi­si, mil­lai­sen nai­sen hän an­toi kos­kea it­seen­sä. Si­mon näki vain nai­sen syn­ti­syy­den.

Pal­jon an­teek­si saa­nut ra­kas­taa pal­jon

Jee­sus tah­toi opet­taa Si­mo­nil­le, mitä on ar­mo ja an­teek­si­an­ta­mus. Hän ker­toi esi­mer­kin kah­des­ta mie­hes­tä, jois­ta toi­sel­la oli vel­kaa vii­si­sa­taa de­naa­ria ja toi­sel­la vii­si­kym­men­tä. Kum­mal­la­kaan ve­lal­li­sel­la ei ol­lut va­raa mak­saa vel­kaan­sa. Vel­ko­ja an­toi heil­le ve­lat an­teek­si. Jee­sus ky­syi Si­mo­nil­ta: ”Kum­pi heis­tä nyt ra­kas­taa hän­tä enem­män?” Si­mon vas­ta­si ai­van oi­kein, et­tä se joka sai enem­män an­teek­si.

Jee­sus pa­laut­taa Si­mo­nin vie­lä ti­lan­tee­seen, mi­ten hän oli vas­taa­not­ta­nut Jee­suk­sen ko­tiin­sa. Si­mon ei pes­syt Jee­suk­sen jal­ko­ja, ei suu­del­lut hän­tä ei­kä voi­del­lut hä­nen pää­tään öl­jyl­lä. Jee­sus pyy­tää Si­mo­nia kat­so­maan tätä nais­ta: ”Niin­pä sa­non­kin si­nul­le: hän sai pal­jot syn­tin­sä an­teek­si, sen vuok­si hän ra­kas­ti pal­jon.”

Kut­su kuu­luu vie­lä­kin

Kun Jee­sus sa­noi nai­sel­le ”kaik­ki si­nun syn­ti­si on an­net­tu an­teek­si”, ate­ri­al­la ole­vien kes­ken syn­tyi kes­kus­te­lua. He ih­met­te­li­vät: ”Kuka tuo mies on? Hän­hän an­taa syn­te­jä­kin an­teek­si.”

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan kut­su kuu­luu vie­lä­kin kai­kil­le, jot­ka har­hai­le­vat ek­syk­sis­sä – heil­le, jot­ka ru­koi­le­vat ja ky­se­le­vät, mitä mi­nun pi­tää teh­dä, et­tä tu­li­sin au­tu­aak­si.

Jee­suk­sen työ jat­kuu yhä Py­hän Hen­gen työ­nä. Jo­kai­nen, joka on saa­nut it­se omis­taa syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen ar­mon, on kel­vol­li­nen tuon hy­vän sa­no­man ju­lis­ta­maan hä­nel­le, joka ha­lu­aa sen vas­taa­not­taa ja us­koa.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Luuk. 7:36–50

Raa­mat­tu 1992: Eräs fa­ri­seus kut­sui Jee­suk­sen ko­tiin­sa ate­ri­al­le, ja hän meni sin­ne ja aset­tui ruo­ka­pöy­tään. Kau­pun­gis­sa asui nai­nen, joka viet­ti syn­tis­tä elä­mää. Kun hän sai tie­tää, et­tä Jee­sus oli ate­ri­al­la fa­ri­seuk­sen luo­na, hän tuli sin­ne mu­ka­naan ala­bas­te­ri­pul­lo, jos­sa oli tuok­su­öl­jyä. Hän aset­tui Jee­suk­sen taak­se tä­män jal­ko­jen luo ja it­ki. Kun Jee­suk­sen ja­lat kas­tui­vat hä­nen kyy­ne­lis­tään, hän kui­va­si ne hiuk­sil­laan, suu­te­li nii­tä ja voi­te­li ne tuok­su­öl­jyl­lä. Fa­ri­seus, joka oli kut­su­nut Jee­suk­sen, näki sen ja ajat­te­li: ”Jos tämä mies oli­si pro­feet­ta, hän kyl­lä tie­täi­si, mil­lai­nen nai­nen hä­neen kos­kee. Nai­nen­han on syn­ti­nen.” Sil­loin Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”Si­mon, mi­nul­la on si­nul­le pu­hut­ta­vaa.” ”Puhu vain, opet­ta­ja”, fa­ri­seus vas­ta­si. ”Oli kak­si mies­tä”, sa­noi Jee­sus. ”He oli­vat vel­kaa ra­han­lai­naa­jal­le, toi­nen vii­si­sa­taa, toi­nen vii­si­kym­men­tä de­naa­ria. Kun heil­lä ei ol­lut mil­lä mak­saa, ra­han­lai­naa­ja an­toi mo­lem­mil­le ve­lan an­teek­si. Mi­ten on, kum­pi heis­tä nyt ra­kas­taa hän­tä enem­män?” Si­mon vas­ta­si: ”Ei­kö­hän se, joka sai enem­män an­teek­si.” ”Ai­van oi­kein”, sa­noi Jee­sus. Hän kään­tyi nai­seen päin ja pu­hui Si­mo­nil­le: ”Kat­so tätä nais­ta. Kun tu­lin ko­tii­si, sinä et an­ta­nut vet­tä jal­ko­je­ni pe­suun, mut­ta hän kas­te­li jal­ka­ni kyy­ne­lil­lään ja kui­va­si ne hiuk­sil­laan. Sinä et ter­veh­ti­nyt mi­nua suu­del­mal­la, mut­ta hän on suu­del­lut jal­ko­ja­ni sii­tä saak­ka kun tän­ne tu­lin. Sinä et voi­del­lut pää­tä­ni öl­jyl­lä, mut­ta hän voi­te­li jal­ka­ni tuok­su­öl­jyl­lä. Niin­pä sa­non­kin si­nul­le: hän sai pal­jot syn­tin­sä an­teek­si, sen vuok­si hän ra­kas­ti pal­jon. Mut­ta joka saa an­teek­si vä­hän, se myös ra­kas­taa vä­hän.” Ja hän sa­noi nai­sel­le: ”Kaik­ki si­nun syn­ti­si on an­net­tu an­teek­si.” Pöy­tä­vie­raat al­koi­vat ih­me­tel­lä: ”Kuka tuo mies on? Hän­hän an­taa syn­te­jä­kin an­teek­si.” Mut­ta Jee­sus sa­noi nai­sel­le: ”Us­ko­si on pe­las­ta­nut si­nut. Mene rau­has­sa.”

Bib­lia: Niin yk­si Pha­ri­se­a­lai­sis­ta ru­koi­li hän­tä ruu­al­le kans­san­sa. Ja hän meni Pha­ri­seuk­sen huo­nee­seen ja ate­ri­oit­si. Ja kat­so, yk­si vai­mo oli kau­pun­gis­sa, joka oli syn­ti­nen, ja kuin hän sai kuul­la, et­tä hän ate­ri­oit­si Pha­ri­se­a­lai­sen huo­nees­sa, toi hän la­sin kal­lis­ta voi­det­ta. Ja sei­soi ta­ka­na hä­nen jal­kain­sa juu­res­sa it­kien, ja ru­pe­si kyy­ne­leil­län­sä kas­ta­maan hä­nen jal­ko­jan­sa, ja nii­tä pään­sä hiuk­sil­la kui­va­si, ja suu­ta an­toi hä­nen jal­kain­sa, ja voi­te­li ne voi­teel­la. Mut­ta kuin Pha­ri­se­a­lai­nen sen näki, joka hä­nen kut­su­nut oli, sa­noi hän it­sel­len­sä: jos tämä olis prop­he­ta, niin hän tie­täis, mikä ja mil­li­nen tämä vai­mo on, joka hä­neen ru­pee, et­tä hän on syn­ti­nen. Ja Je­sus vas­ta­ten sa­noi hä­nel­le: Si­mon, mi­nul­la on jo­ta­kin si­nul­le sa­no­mis­ta. Hän sa­noi: Mes­ta­ri, sa­nos. Kak­si val­ka­mies­tä oli yh­del­lä lai­naa­jal­la: yk­si oli vel­kaa vii­si­sa­taa pen­nin­kiä ja toi­nen vii­si­kym­men­tä. Kos­ka ei heil­lä ol­lut va­raa mak­saa, an­toi hän mo­lem­pain an­teek­si. Sano siis, kum­pi näis­tä hän­tä enem­män ra­kas­ta­man pi­tää? Si­mon vas­ta­ten sa­noi: minä luu­len, et­tä se, jol­le hän enem­män an­teek­si an­toi; hän sa­noi: oi­kein sinä tuo­mit­sit. Ja hän kään­si it­sen­sä vai­moa päin, ja sa­noi Si­mo­nil­le: nä­et­kös tä­män vai­mon? Minä tu­lin si­nun huo­nee­ses, et­kä sinä an­ta­nut vet­tä mi­nun ja­loil­le­ni; mut­ta tämä kyy­ne­lil­lä kas­ti mi­nun jal­ka­ni ja ne hiuk­sil­lan­sa kui­va­si. Et sinä mi­nun suu­ta an­ta­nut, mut­ta tämä, sit­ten­kuin hän tä­hän tuli, ei ole la­kan­nut mi­nun jal­kai­ni suu­ta an­ta­mas­ta. Et sinä mi­nun pää­tä­ni öl­jyl­lä voi­del­lut; mut­ta tämä voi­teel­la mi­nun jal­ka­ni voi­te­li. Minä sa­non si­nul­le: sen­täh­den et­tä hä­nel­le pal­jo syn­tiä an­teek­si an­net­tiin, niin hän pal­jon ra­kas­ti; mut­ta jol­le vä­hem­pi an­teek­si an­ne­taan, se vä­hem­män ra­kas­taa. Niin hän sa­noi hä­nel­le: si­nun syn­tis ovat an­teek­si an­ne­tut. Niin ru­pe­si­vat ne, jot­ka myös ate­ri­oit­si­vat, sa­no­maan kes­ke­nän­sä: kuka tämä on, joka syn­nit­kin an­teek­si an­taa? Niin hän sa­noi vai­mol­le: si­nun us­kos on si­nun va­paak­si teh­nyt: mene rau­haan.