Reet­ta Sa­ra­jär­vi

Lap­suu­den ko­ti­kir­kos­ta on jää­nyt Lau­ra Sa­ra­jär­vel­le kau­niit muis­tot. Tur­val­li­nen ja läm­min tun­nel­ma on läs­nä edel­leen: kir­kos­sa pi­det­tä­viin seu­roi­hin voi men­nä mök­ki­vaat­teis­sa kump­pa­rit ja­las­sa.

Kes­kel­lä män­ty­jen hu­mi­naa ja pik­ku­lin­tu­jen lau­le­loa sei­soo pie­ni ja ko­di­kas Käy­län ra­ja­seu­tu­kirk­ko. Kirk­ko si­jait­see noin 40 ki­lo­met­riä Kuu­sa­mos­ta poh­joi­seen, Sal­lan­tien var­rel­la.

Lau­ra Sa­ra­jär­vel­lä on poik­keuk­sel­li­sen pal­jon muis­to­ja ja aja­tuk­sia juu­ri täs­tä pai­kas­ta, sil­lä se on hä­nen ko­ti­kirk­kon­sa. Hän ku­vai­lee kirk­koa:

– Yl­hääl­lä on kirk­ko-osa ja ala­ker­ras­sa keit­tiö, ruo­ka­sa­li ja ves­sat. Si­säl­lä kat­to ko­ho­aa kor­ke­al­le. Lap­se­na pui­sia kat­to­lau­to­ja oli mu­ka­va las­kea ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen tai seu­ra­pu­heen ai­ka­na.

Kir­kon toi­nen si­vu­sei­nä on mel­kein täyn­nä ik­ku­noi­ta, jois­ta oli lap­se­na mu­ka­va kat­sel­la ul­ko­na ko­ho­a­via van­ho­ja män­ty­pui­ta. Sa­ra­jär­ven mie­les­tä myös kel­lo­ta­pu­li on tosi kau­nis. Kir­kon ta­ka­na si­jait­see van­ha hau­taus­maa­kin.

Kirk­ko juh­la­paik­ka­na

Ra­ja­seu­tu­kirk­ko si­jait­si en­nen Paa­na­jär­vel­lä, Käy­läs­tä noin 40 ki­lo­met­riä itään. Siel­lä si­jain­nut kirk­ko oli vaa­ti­ma­ton hir­si­ra­ken­nus, joka jäi so­dan jäl­keen Ve­nä­jän puo­lel­le. Uu­si kirk­ko ra­ken­net­tiin Käy­lään vuon­na 1958.

Kirk­ko poik­ke­aa ta­va­no­mai­ses­ta kir­kos­ta, sil­lä ala­ker­ras­sa on ruo­ka­sa­li, joka on mah­dol­lis­ta­nut mo­nien eri­lais­ten juh­lien pi­don. Sa­ra­jär­ven omat van­hem­mat juh­li­vat siel­lä häi­tään. Yh­des­sä on juh­lit­tu myös ve­li­po­jan häi­tä, sekä koko su­vun voi­min äi­din syn­ty­mä­päi­viä.

Lap­suu­den seu­ra­paik­ka

Käy­läs­sä on oma rau­ha­nyh­dis­tys, mut­ta yh­dis­tyk­sel­lä ei ole kos­kaan ol­lut omaa toi­mi­ta­loa, jo­ten seu­ro­ja on ai­na pi­det­ty kir­kos­sa. Sa­ra­jär­ven lap­suu­den muis­tot ko­ti­kir­kos­ta liit­ty­vät­kin eni­ten juu­ri seu­ra­muis­toi­hin.

– Ala­ker­taan me­nee jyr­kät por­taat alas ja por­tai­den reu­nal­la on ka­pea ta­san­ne, mis­sä lap­se­na vä­li­a­jal­la is­tut­tiin niin pit­käl­lä kuin us­kal­let­tiin, ja sii­nä oli sit­ten haus­ka hei­lu­tel­la jal­ko­ja.

Kir­kos­sa oli tur­val­li­nen ja läm­min tun­nel­ma.

– Väki is­tui lä­hek­käin ja pu­hu­ja oli myös ihan lä­hel­lä, hän ker­too.

Seu­rois­sa sä­es­tä­mis­tä­kin sai ko­keil­la jo ai­ka nuo­re­na, jos vain oli roh­keut­ta.

Kir­kos­sa on moni nuo­ri käy­nyt rip­pi­lei­rin­sä, ja äi­dit ovat ren­tou­tu­neet äi­ti­lei­reil­lä.

Siel­lä sai myös käy­dä soit­ta­mas­sa ur­ku­ja va­paa-ajal­la ja rau­hoit­tu­mas­sa yk­si­nään­kin nuo­ruu­den vuo­sien ai­ka­na.

Juh­lal­li­sia ti­lai­suuk­sia

Kun Sa­ra­jär­vi oli lap­si, Käy­län kir­kos­sa pi­det­tiin ke­säi­sin iso­ja­seu­ro­ja, joi­hin tuli vä­keä lin­ja-au­toil­la­kin.

– Seu­rat oli­vat niin iha­nat. Kah­via tar­jot­tiin myös ul­ko­na ja myyn­nis­sä oli pie­niä li­muk­ka­pul­lo­ja­kin. Jos­kus saa­tiin lupa käy­dä os­ta­mas­sa kark­kia lä­hel­lä ole­val­ta pie­nel­tä huol­to­a­se­mal­ta, hän muis­te­lee.

Kir­kos­sa jär­jes­te­tyt ju­ma­lan­pal­ve­luk­set tun­tui­vat juh­lal­li­sil­ta ja kirk­koon oli yleen­sä ko­koon­tu­nut hy­vin vä­keä.

Sa­ra­jär­vi ker­too hy­mys­sä suin, et­tä lap­suu­den ko­ti­kir­kos­ta muis­tot ovat osin hy­vin jän­nit­tä­vi­ä­kin.

– Käy­läs­sä on ol­lut pie­ni sii­o­ni ja esi­mer­kik­si jou­lu­juh­lia jär­jes­tet­tiin kaik­ki yh­des­sä. Jo pie­ne­nä tyt­tö­nä sain ol­la lau­la­mas­sa jou­lu­juh­las­sa, jän­nit­tää kir­kon edes­sä ole­val­la ma­ta­lal­la ko­rok­keel­la.

Tä­män pie­nen ty­tön jän­ni­tys­tä li­sä­si myös odo­tus sii­tä, et­tä oma Lei­la-kum­mi an­toi mo­nes­ti jou­lu­muis­ta­mi­sen kum­mi­ty­töl­leen juh­lan jäl­keen.

– Sit­ten, kun vä­hän kas­voin, sain ol­la nuo­re­na tyt­tö­nä lei­kit­tä­mäs­sä tont­tu­leik­ke­jä naa­pu­rin lap­sil­le ja omil­le pie­nem­mil­le si­sa­ruk­sil­le.

Van­hem­pien en­si­koh­taa­mi­nen

Lau­ra Sa­ra­jär­ven kau­nein ko­ti­kirk­koon liit­ty­vä muis­to on ta­ri­na hä­nen omien van­hem­pien­sa en­si­koh­taa­mi­ses­ta, jon­ka hän on kuul­lut van­hem­mil­taan.

– Äi­ti tuli nuo­re­na tyt­tö­nä Käy­lään ra­ja­seu­tu­si­sa­rek­si. Jo van­han­po­jan iäs­sä ol­lut isä­ni oli is­tu­nut kir­kon ala­ker­ras­sa. Kun hän näki äi­din en­si ker­taa, las­keu­tu­van por­tai­ta pit­kin alas seu­ro­jen vä­li­a­jal­la, isäl­le oli heti nous­sut tun­ne, et­tä tuos­sa mi­nun oma­ni on.

Syk­syl­lä 1962 soi­vat Käy­län kir­kon kel­lot kau­niis­ti. Kirk­ko oli ko­ris­tel­tu rus­kan kau­neim­mil­la leh­dil­lä, kun Sa­ra­jär­ven van­hem­mat vi­hit­tiin avi­o­liit­toon.

Van­hem­mat asui­vat kir­kon pi­has­sa ole­vas­sa ri­vi­ta­los­sa avi­o­lii­ton en­sim­mäi­set vuo­det. Van­him­mat lap­set vart­tui­vat pi­ha­pii­ris­sä, ja hei­dän pik­ku­lap­si­ku­van­sa otet­tiin pal­jol­ti kir­kon por­tail­la tai si­säl­lä.

Ai­na tosi tär­keä

Ko­ti­kirk­koon on ol­lut ai­na iha­na men­nä. Tu­tut sei­nät, alt­ta­ri ja ur­ku­jen sä­ve­let toi­vot­ta­vat kaik­ki kul­ki­jat läm­pi­mäs­tä ter­ve­tul­leek­si.

Ker­ran­kin mök­ki­reis­sun ko­ti­mat­kal­la Sa­ra­jär­ven per­he kaar­si kir­kon pi­haan. Mök­ki­vaat­teil­la, kump­pa­rit ja­las­sa, lomp­sit­tiin kir­kon penk­kiin, sun­nun­tai-il­lan seu­roi­hin. Sel­lai­nen on pie­ni ja ko­toi­sa Käy­län ko­ti­seu­tu­kirk­ko, niin mo­net ilot ja su­rut näh­nyt. Mo­net hää­kel­lot ovat saa­neet saat­taa tuo­reet avi­o­pa­rit yh­tei­sen elä­män tiel­le ja mo­net hau­ta­jais­kel­lot saa­tel­leet vai­na­jat le­poon.

– Nyt kun olen asu­nut jo pit­kään eri paik­ka­kun­nal­la, ko­ti­kir­kos­sa ei ole tul­lut käy­tyä enää niin pal­jon. Sil­ti ko­ti­kir­kon mer­ki­tys on säi­ly­nyt sy­dä­mes­sä ai­na tosi tär­ke­ä­nä. Ja tu­lee säi­ly­mään­kin. Sin­ne liit­tyy niin läm­pi­miä ja rak­kai­ta muis­to­ja. Jo kir­kon si­säl­lä ole­va tut­tu tuok­su­kin on niin ra­kas.