Heikki Ollila on kokenut luonnossa liikkuja. Kuvassa hän esittelee Haapajärven luontoreitin paikkoja huhtikuussa, kun metsässä oli vielä reilusti lunta.
Päiviö Karttunen
Heikki Ollila on kokenut luonnossa liikkuja. Kuvassa hän esittelee Haapajärven luontoreitin paikkoja huhtikuussa, kun metsässä oli vielä reilusti lunta.
Päiviö Karttunen
Viljelyn ja varjelun periaatteella kaikki voivat hyödyntää Jumalan antamaa rikasta Suomen luontoa.
Haapajärvinen Heikki Ollila on eläkkeellä metsätalousinsinöörin tehtävistä, mutta aktiivisena luontoihmisenä seurailee luontoa ja siellä tapahtuvia muutoksia.
– Kun 1970-luvulla opiskelin ja aloitin työuraani, ei puhuttu luonnon monimuotoisuuden huomioimisesta eikä kestävästä kehityksestä. Metsätalous oli aika kaavamaista hakkuineen, ojituksineen ja hoitotöineen, Ollila kertoo.
Hänellä on jäänyt mieleen erään metsäyhtiön iso valaistu tienvarsimainos vuonna 1988: ”Katkaisuhoitoa metsälle”.
– Nykyisin tuollainen lähestymistapa ei tulisi mieleenkään.
Eläinkantoja vahvistetaan
– Olin aikanaan rakentamassa maakotkille pesiä soidensuojelualueilla. Linnut tulivat niihin kahdesta kymmeneen vuoden viiveellä. Paras oli Piippolassa, jossa kahden vuoden kuluttua kotka pesi, sai poikaset, ja ne saatiin rengastettua, Ollila muistelee.
Hän mainitsee, kuinka heikko ruokatilanne vaikuttaa kotkien poikastuottoon. Pahimmillaan poikasia ei synny useisiin vuosiin.
– Kotka on paikkalintu ja voi asua samassa pesässä koko elämänsä. Kotka munii yleensä kaksi munaa. Hautominen alkaa helmi-maaliskuun vaihteessa. Uros hankkii ruuat, eli jänikset, linnut ja myyrät sillä aikaa. Naaras käy syömässä noin sadan metrin päässä niin sanotussa syömäpuussa.
Ollila on nähnyt, kuinka soiden ennallistamisalueilla on ojia tukittu ja metsiköitä poistettu. Näin esimerkiksi riekkokanta on siirtynyt etelämmäksi. Riekko viihtyy rämeillä. Pohjanmaalla nähdään taas riekkoparvia.
– Monet ovat ihastelleet metsäpeuralaumoja. Ne siirtoistutettiin tänne aikanaan Kuhmosta ja ne ovat viihtyneet hyvin. Luonnon monimuotoisuuteen satsaaminen näkyy aika pienillä korjauksilla täällä.
Järkevää hakkuuta
Suomessa puhutaan paljon hiilinieluista. Vuosikymmenien työ metsäpuolella on vakuuttanut Ollilan siitä, että metsähakkuut eivät ole koskaan ylittäneet metsien vuosittaista kasvua. Metsäammattilaiset ovat hänen mukaansa huolehtineet järkevästi alastaan.
– Sellaistakin on kokeiltu, että viedään mehiläispesiä soiden ja kankaiden reunoille. Mehiläiset pölyttävät tehokkaasti marjojen kukat ja noilla alueilla metsäkanalintumäärät ovat lisääntyneet parantuneen ruokatilanteen ansiosta.
Muutos 1990-luvulla
Ollila muistaa, kuinka muutoksia talousmetsien käsittelyyn ja hoitoon alkoi tulla 1990-luvun alussa.
– Meille vanhan koulukunnan ihmisille tuli opastusta ja koulutusta uudesta kulttuurista. Luonnon monimuotoisuus korostui, hakkuut ja metsänhoitotyöt saivat uusia ohjeita.
Metsäojituksiin tuli vesiensuojeluohjeet. Ojia ei vedetty suoraan vesistöihin ja selkeytysaltaat sekä pintavalutuskentät tulivat keinovalikoimaan.
Avohakkuualueille jätetään säästöpuuryhmiä. Nykyinen metsälaki mahdollistaa myös jatkuvan kasvatuksen eli korjataan puustosta aina korjuukypsää metsää, jotta alla oleva nuorempi puusto pääsee hyvin kasvamaan.
– Kansalliset suojeluohjelmat täydennyksineen hyväksyttiin vuosina 1978–1996 ja niihin sisällytettiin muu muassa lehtojen, rantojen, soiden ja vanhojen metsien suojelut. Lappiin perustettiin 12 erillistä erämaa-aluetta. Lisäyksiä tuli vielä EU:n taholta, kuten monien tuntema Natura-ohjelma, luettelee Ollila.
Yksityismailla suojelua edistetään METSO- ja Helmi -ohjelmilla*. Suomen metsäpinta-alasta on suojeltu noin kymmenen prosenttia.
Luontoon liikkumaan
Suomessa jokaisella henkilöllä on vapaa oikeus liikkua luonnossa niin suojelualueilla kuin talousmetsissä. Luonnossa liikkuminen ja sen hyödyntäminen esimerkiksi kävellen, hiihtäen tai pyöräillen ovat lisääntyneet. Korona-aika lisäsi kotimaan retkeilyä merkittävästi.
– Lähiretkeilyä on helppo harrastaa omalla asuinseudulla. Maastosta löytyy mielenkiintoista nähtävää ja hienoja elämyksiä eri vuodenaikoina, Ollilla vinkkaa.
Jokaisen luonnossa liikkuvan pitäisi mieltää kuitenkin, että kaikilla on velvollisuus huolehtia omat roskat pois ja liikkua siten, että luontoon jää mahdollisimman vähän jälkiä.
– Retkeily on kyllä hyvä harrastus. Luonnossa saa hiljentyä ja ihastella Luojan töitä, toteaa Ollila.
*Lisätietoa: https://mmm.fi/luonto-ja-ilmasto/luonnon-monimuotoisuus
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys