Riit­ta-Lii­sa Lyy­ti­käi­nen

Mi­käs mul­la täs­sä, kun syn­nit ovat an­teek­si ja rau­ha Ju­ma­lan kans­sa. Kas­te­len kuk­kia, pää toi­mii ja puu­hai­len ko­to­na, Pirk­ko Kois­ti­nen vas­taa ky­sy­es­sä­ni voin­tia ja lu­paa haas­tat­te­luun.

Na­se­va tii­vis­tys ku­vaa hy­vin hä­nen ti­lan­net­taan Li­pe­rin Pu­ro­mä­el­lä oma­ko­ti­ta­los­sa yk­sin asu­va­na. Kois­ti­nen teki elä­män­työn­sä maa­ti­lan emän­tä­nä. Poi­ka per­hei­neen hoi­taa nyt lä­hel­lä si­jait­se­vaa ti­laa.

– Ei oi­kein re­hel­li­ses­ti tun­nu sil­tä, et­tä oi­sin van­ha, kun pää toi­mii ja Ju­ma­la on tuo­ta toi­min­ta­kyk­kyy an­ta­nut. On kyl­lä päi­viä, jol­loin ki­pu­jen vuok­si mis­tään ei tuu mit­tään, Kois­ti­nen vas­taa ky­sy­myk­seen sii­tä, ko­kee­ko ole­van­sa 87-vuo­ti­aa­na van­huu­den elä­män­vai­hees­sa.

Van­huut­ta voi­daan mää­ri­tel­lä iän pe­rus­teel­la, toi­min­ta­ky­vyn pe­rus­teel­la, su­ku­pol­vit­tain tai yk­si­löl­li­sen ko­ke­muk­sen pe­rus­teel­la. Kois­ti­sen vas­taus tu­kee tut­ki­mus­ten tu­lok­sia toi­min­ta­ky­vyn ja oman ko­ke­muk­sen vah­vas­ta vai­ku­tuk­ses­ta.

Van­huus ja­e­taan toi­min­ta­ky­vyn nä­kö­kul­mas­ta kol­man­teen, nel­jän­teen ja vii­den­teen ikään. Haas­ta­tel­ta­va ko­kee me­non hi­das­tu­neen nel­jän­nen iän ku­vauk­sen mu­kaan. Pol­vien ki­vut ja hal­lin­ta­on­gel­mat vai­keut­ta­vat liik­ku­mis­ta.

– Oon lait­ta­nu kep­pe­jä joka nurk­kaan, saa­nu ter­veys­kes­kuk­ses­ta rol­laat­to­rin pos­ti­laa­ti­kol­la käy­mi­seen ja pyy­tä­ny lap­sen­las­ta tu­ke­maan asi­oil­la ja seu­rois­sa, kun en oo var­ma ja­lois­ta­ni, Kois­ti­nen lu­et­te­lee so­peu­tu­mis­kei­no­ja.

Keit­ti­ös­sä tar­vik­keet ovat so­pi­val­la kor­keu­del­la, et­tei tar­vit­se kyy­kis­tyä. Poi­ka on hank­ki­nut äi­dil­leen A-tik­kaan tur­vak­si. Li­säk­si Kois­ti­nen täh­den­tää, et­tä voi it­se va­li­ta te­ke­mi­sen­sä ja sen mää­rän. Va­li­koin­ti, kom­pen­soin­ti ja op­ti­moin­ti ovat kei­no­ja so­peu­tua toi­min­ta­ky­vyn ale­ne­mi­seen.

Pirk­ko Kois­ti­nen ko­kee ele­tyn elä­män ja van­huu­den hy­vä­nä, sel­lai­se­na kuin Ju­ma­la on ne an­ta­nut. Hän miet­ti edun­val­von­ta­val­tuu­tuk­sen te­ke­mis­tä ja tu­le­vai­suut­ta toi­min­ta­ky­vyn hei­ken­ty­es­sä.

– Täs­sä olis hyvä as­suu ja seu­ra­ta luon­non elä­mää. Oon ruk­koil­lu, et­tä pää­sis pois ”saap­paat ja­las­sa” niin kuin puo­li­so 32 vuot­ta sit­ten. Kaik­ki­val­ti­as on an­ta­nut pit­kän elä­män ja an­taa päi­vän ker­ral­laan, sen muk­kaan men­nään.

Psy­ko­so­si­aa­li­sis­sa ke­hi­tys­te­o­ri­ois­sa mi­nä­ku­van ke­hit­ty­mi­nen on elä­män pi­tui­nen. Erik Erik­son on ku­van­nut elä­mää kah­dek­san vai­heen kaut­ta. Hän pi­tää van­huut­ta ele­tyn elä­män ar­vi­oi­mi­sen ja kuo­le­maan val­mis­tau­tu­mi­sen ai­ka­na. Lä­hes­ty­vä kuo­le­ma hy­väk­sy­tään, mut­ta sa­mal­la voi jat­kaa elä­mää ute­li­aa­na.

– Miks en ot­tais vas­taan vas­toin­käy­mi­siä, kun hy­vä­kin ote­taan vas­taan. Kuo­le­maa­kaan ei tar­vii etu­kät­teen pe­lä­tä. Ju­ma­la sii­hen­kin ai­ka­naan val­mis­taa, haas­ta­tel­ta­va muis­te­lee elä­män­sä ras­kai­ta ai­ko­ja. Hän luot­taa Ju­ma­lan lu­pauk­siin.

Kois­ti­nen on kii­tol­li­nen sii­tä, et­tä Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut val­ta­kun­taan­sa ja lu­van­nut vie­dä pe­ril­le. Ju­ma­lan sana seu­rois­sa ja us­ko­vai­set ys­tä­vät ovat kan­na­tel­leet kai­kis­sa vai­heis­sa.

Evan­ke­liu­min loh­du­tus kiu­sauk­sis­sa on aut­ta­nut ko­to­na­kin kuun­nel­les­sa. Kois­ti­nen on kir­joit­ta­nut pu­heis­ta kos­ket­ta­via raa­ma­tun­koh­tia pa­pe­ril­le voi­mak­si ar­keen.

Iso­mum­mon roo­li on roo­lien nä­kö­kul­mas­ta ajan­koh­tai­nen elä­mäs­sä.

– Joka pai­kas­ta löy­tyy las­ten­las­ten­las­ten te­ke­miä sy­dä­men­ku­via ja pii­rus­tuk­sia. Ei­kö se tar­ko­ta rak­kaut­ta, mitä oon pal­jon saa­nu, Kois­ti­nen rie­muit­see.

Lä­hei­nen vuo­ro­vai­ku­tus eri su­ku­pol­vien kans­sa on hä­nel­le tär­keä voi­ma­va­ra. Pe­rin­teen siir­tä­mi­nen seu­raa­vil­le su­ku­pol­vil­le on Ju­ma­lan sa­nan mu­kaan edel­lis­ten su­ku­pol­vien teh­tä­vä, min­kä Kois­ti­nen ko­kee mer­ki­tyk­sel­li­sek­si it­sel­leen.

– Mum­mo, ker­ro uu­vel­leen se Ket­tu-satu, naa­pu­rin pik­ku­po­jat pyy­si­vät usein.

Mum­mo on ker­to­nut heil­le van­han ajan sa­tu­ja, elä­mäs­tä en­nen ja sota-ajas­ta. Van­hem­pien las­ten­las­ten kans­sa on ol­lut iha­na kes­kus­tel­la us­ko­mi­ses­ta.

– Ei oo mit­tään moit­ti­mis­ta elä­mäs­tä, kun kaik­ki on näin hy­vin. Hy­vin kaik­ki oli en­nen­kin, kun vet­tä ei tul­lu sis­sään ja kou­luun pääs vain reen jäl­kiä pit­kin, Kois­ti­nen on va­kuut­ta­nut.

Näin hän on luo­nut toi­von nä­kö­kul­maa tä­män ajan ti­lan­tees­ta huo­les­tu­neil­le nuo­ril­le.