Ter­mi kuo­ro tar­koit­taa yk­si- tai mo­ni­ää­nis­tä lau­lu­ryh­mää, jos­sa jo­kais­ta nel­jää ään­tä – sop­raa­noa, alt­toa, te­no­ria ja bas­soa – lau­laa use­am­pi lau­la­ja.

Mu­hok­sen Päi­vä­rin­teel­lä asu­vat Hen­riik­ka Vää­nä­nen ja Kat­ri Han­nu­la oli­vat pari vuot­ta sit­ten pe­rus­ta­mas­sa ai­kuis­ten se­ka­kuo­roa ko­ti­rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­leen Lai­ta­saa­reen. Mu­kaan pyy­det­tiin lau­la­jia myös Mu­hok­sel­ta, sil­lä kuo­ron tar­koi­tus on pal­vel­la mo­lem­pien rau­ha­nyh­dis­tys­ten juh­lis­sa ja muis­sa ti­lai­suuk­sis­sa, ku­ten mu­siik­ki­kah­vi­lois­sa.

Lap­suus­ko­din por­tail­ta kuo­ro­maa­il­maan

Hen­riik­ka Vää­nä­sen kuo­ro­his­to­ria al­koi ala­kou­lui­käi­se­nä lap­suus­ko­din por­tail­ta.

– Isä opet­ti meil­le lap­sil­le erää­nä jou­lu­na yh­den jou­lu­lau­lun ne­li­ää­ni­ses­ti. Muis­tan vie­lä­kin oman stem­ma­ni ja oi­ke­as­taan kaik­ki muut­kin, hän hy­myi­lee.

– Sen jäl­keen lau­loin kuo­ros­sa har­vak­sel­taan: ry:n juh­las­sa, nuor­ten lei­ril­lä ja mu­siik­ki­lu­ki­on kuo­rois­sa. Kuo­ro­lau­lun ma­kuun pää­sin oi­kein kun­nol­la opis­to­vuon­na. Sa­moi­hin ai­koi­hin aloi­tin myös en­sim­mäi­set kuo­ron­joh­don opin­to­ni, ja mi­nul­la oli en­sim­mäi­nen oma kuo­ro, pie­ni tyt­tö­kuo­ro. Kant­to­ri­o­pin­to­jen ai­ka­na lau­loin kou­lun kuo­ros­sa ja Can­tio Lau­dis -kuo­ros­sa. Niis­sä pää­sin lau­la­maan myös iso­ja kirk­ko­mu­siik­ki­te­ok­sia, Vää­nä­nen ker­taa kuo­ro­ko­ke­muk­si­aan.

En­sim­mäi­sen lap­sen syn­ty­män jäl­keen sään­nöl­li­nen kuo­ro­har­ras­tus jäi tau­ol­le yli kym­me­nek­si vuo­dek­si, mut­ta nyt Vää­nä­nen on aloit­ta­mas­sa sitä uu­del­leen.

Kuo­ron laa­dun­val­vo­ja

Kuo­ro­lau­lus­sa ja joh­ta­mi­ses­sa Vää­näs­tä kiin­nos­taa useis­ta ih­mi­sis­tä koos­tu­va inst­ru­ment­ti ja yh­tei­nen tah­to saa­da mu­siik­ki soi­maan mah­dol­li­sim­man kau­niis­ti.

– On kieh­to­vaa, kun iso jouk­ko ih­mi­siä seu­raa, mitä joh­ta­ja näyt­tää. Myös op­pi­misp­ro­ses­si on kiin­nos­ta­va; mil­lä kei­noin kuo­ro­lai­set saa­daan kuun­te­le­maan toi­si­aan ja pyr­ki­mään omaan ja yh­tei­seen par­haa­seen.

Kuo­ron­joh­ta­ja opet­taa lau­lu­jen tai te­os­ten stem­mat, yk­si­tyis­koh­dat ja mu­sii­kil­li­sen tul­kin­nan mah­dol­li­sim­man yh­den­mu­kai­ses­ti kai­kil­le kuo­ro­lai­sil­le. Vää­nä­sen mu­kaan joh­ta­ja on kuo­ron laa­dun­val­vo­ja:

– Hä­nen teh­tä­vä­nään on ker­toa, jos joku koh­ta ei mene oi­kein, ja har­joi­tut­taa po­ruk­kaa niin pit­kään, et­tä se al­kaa toi­mi­maan. Hän pi­tää yl­lä hy­vää har­joit­te­luin­toa ja luo tur­val­li­sen har­joit­te­luil­ma­pii­rin. On tär­keä ker­toa myös, kun asi­at su­ju­vat. Lo­pul­ta joh­ta­ja on se, jon­ka mu­kaan lau­lu tul­ki­taan esi­tyk­ses­sä.

Par­haim­mil­laan kuo­ron har­joit­ta­mi­nen ko­hot­taa het­kek­si ar­jen ylä­puo­lel­le, Vää­nä­nen to­te­aa.

– Lau­lu­jen sa­nat tuo­vat us­kon sa­no­maa mo­nes­ti tosi lä­hel­le. Se kan­nat­te­lee vai­keis­sa ti­lan­teis­sa. Mi­nua pu­hut­te­lee Lut­he­rin sa­non­ta: ”Joka lau­la­en ru­koi­lee, ru­koi­lee kah­des­ti.”

So­pi­vas­ti haas­tet­ta

Myös Kat­ri Han­nu­lal­la ja hä­nen puo­li­sol­laan Hei­kil­lä on pit­kä his­to­ria kuo­ro­lau­la­mi­ses­sa. Kat­ri aloit­ti kuo­rou­ran­sa 9-vuo­ti­aa­na, Heik­ki raa­mat­tu­luok­kai­käi­se­nä. Kaik­ki kuo­rot, jois­sa he ovat vuo­si­kym­men­ten var­rel­la ol­leet mu­ka­na, ovat liit­ty­neet rau­ha­nyh­dis­tyk­sen tai seu­ra­kun­nan toi­min­taan.

– Pari vuot­ta lau­loim­me sa­mas­sa kuo­ros­sa jo en­nen tätä Lai­ta­saa­ren kuo­ro­a­kin. Oli joku isom­pi teos lau­let­ta­va­na, se oli vai­kut­ta­vaa, vuo­si­tu­han­nen vaih­teen jäl­keen pari vuot­ta lau­lu­tun­neil­la­kin käy­nyt Heik­ki muis­te­lee.

Kuo­ron­joh­ta­ja on ni­men­nyt Kat­rin in­ten­den­tik­seen, kos­ka tämä kan­taa vas­tuu­ta muus­ta­kin kuin kuo­ron alt­to­na lau­la­mi­ses­ta.

– Oh­jel­mis­ton ka­saa­mi­sen li­säk­si olen hank­ki­nut ja har­joi­tut­ta­nut soit­ta­jia ja it­se­kin ol­lut sä­es­tä­mäs­sä kuo­roa sel­lol­la.

– Sitä ei ar­vaa­kaan, mitä kaik­kea vaa­tii, et­tä saa­daan esiin­ty­mi­nen ai­kaan: yk­si osa on se har­joit­te­lu ja esiin­ty­mi­nen, mut­ta taus­tal­la on pal­jon muu­ta­kin, Heik­ki to­te­aa vai­mon­sa roo­lin hy­vin tun­tien.

Te­no­rin stem­maa lau­la­va Heik­ki tyk­kää sii­tä, et­tä Lai­ta­saa­ren kuo­ros­sa on ar­mol­li­nen il­ma­pii­ri.

– Siel­lä on ta­val­li­sia per­hee­näi­te­jä ja -isiä ja muu­ta­ma nuo­ri. Haas­teen taso on pi­det­ty so­pi­va­na: kaik­ki pyr­ki­vät sii­hen to­sis­saan, mut­ta il­ma­pii­ri on sel­lai­nen, et­tä me pys­ty­tään tä­hän. Ja vaik­ka tu­lee vir­hei­tä, men­nään po­si­tii­vi­sen kaut­ta.

Hy­vin käy­tet­ty ai­ka

Han­nu­lan pa­ris­kun­nas­ta on mu­ka­va lau­laa sa­mas­sa kuo­ros­sa.

– On mu­ka­va, kun on yh­tei­nen har­ras­tus, joka ir­rot­taa ar­jes­ta ja jos­ta voi­daan vaih­taa aja­tuk­sia, Kat­ri sa­noo mie­hen­sä nyö­ky­tel­les­sä vie­res­sä.

Myös per­heen lap­sis­ta moni lau­laa kuo­ros­sa, ja ko­to­na nä­kyy kuo­ro­kan­si­oi­ta siel­lä tääl­lä. Kat­ri to­te­aa, et­tä esiin­ty­mis­ten lä­hes­ty­es­sä omia stem­mo­ja tu­lee har­joi­tel­tua enem­män.

– Em­me juu­ri­kaan har­joit­te­le yh­des­sä. Sil­loin täl­löin ky­syn Kat­ril­ta, et­tä me­nee­kö tämä näin, Heik­ki ker­too.

– Olen­ko jos­kus huu­del­lut keit­ti­ös­tä, et­tä hei, ei­kö tuo koh­ta me­ne­kin noin? Kat­ri ky­syy nau­ra­en.

– Joo, kyl­lä, avi­o­mies vah­vis­taa suu vir­nees­sä.

Mu­sii­kin li­säk­si kuo­rol­la on Han­nu­loil­le toi­nen­kin tär­keä mer­ki­tys.

– On­han se iso osa se yh­des­sä­o­lo, Heik­ki sa­noo.

– Tuo on hyvä syy ko­koon­tua ja ol­la yh­des­sä ko­ti­sii­o­nin ih­mis­ten kans­sa. Ai­na on ol­lut sem­moi­nen olo, et­tä tämä ai­ka on käy­tet­ty hy­vin. Ja on ol­lut mu­ka­va huo­ma­ta, et­tä täs­sä­kin iäs­sä voi ke­hit­tyä, hän hy­myi­lee.

Lue täl­lä vii­kol­la il­mes­ty­nees­tä Päi­vä­mie­hes­tä li­sää jut­tu­ja Mu­siik­ki-tee­mas­ta.