Sii­o­nin lau­lu 138 ku­vaa us­ko­vai­sen äi­din elä­mää. Se läh­tee liik­keel­le Ju­ma­las­ta kai­ken luo­ja­na ja eri­lais­ten lah­jo­jen tuo­ja­na. Näi­hin lah­joi­hin kuu­lu­vat myös lap­set, jot­ka ovat äi­din ta­voin Ju­ma­lan suo­je­luk­ses­sa.

Pit­käl­le maal­lis­tu­nees­sa ajas­sa aja­tus las­ten vas­taa­not­ta­mi­ses­ta näyt­täy­tyy eri­koi­se­na va­lin­ta­na – jopa sel­lai­se­na, et­tä sen taus­tal­la ar­vel­laan usein ole­van pak­koa tai alis­ta­mis­ta. Il­man us­kon tuo­maa nä­kö­kul­maa täl­lai­set epäi­lyt ovat ym­mär­ret­tä­viä.

Yle et­si hil­jat­tain per­hei­tä, jot­ka voi­si­vat ker­toa, mi­ten ne ovat päät­tä­neet van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­sen liik­keen si­säl­lä poi­ke­ta liik­keen vi­ral­li­ses­ta kan­nas­ta ja ra­joit­taa per­he­ko­koa. Vas­tauk­sia tuli noin 300, jois­ta yk­si kol­man­nes ker­toi sään­te­le­vän­sä per­he­ko­koa.

Us­kon nä­kö­kul­mas­ta ky­sy­myk­se­na­set­te­lu oli ris­ti­rii­tai­nen. Sii­nä ha­et­tiin ih­mi­siä, jot­ka ko­ke­vat ole­van­sa us­ko­vai­sia, mut­ta ei­vät kui­ten­kaan pe­rus­ta va­lin­to­jaan Ju­ma­lan sa­naan. Us­kos­sa ei ole kyse kuu­li­ai­suu­des­ta ih­mis­ten te­ke­mil­le pää­tök­sil­le, vaan Ju­ma­lan sa­nan pe­rus­tal­le.

Kir­joi­tuk­sen alus­sa lai­na­tus­sa Sii­o­nin lau­lus­sa ku­va­taan: “Kun val­ta­kun­nas­sa­si suot kuul­la to­tuut­ta­si ja sa­naa kir­kas­tat, niin it­sek­kyy­den al­ta ja tiel­tä hel­poim­mal­ta tah­too­si mei­tä kas­va­tat.” Lau­lus­sa tar­koi­te­taan Ju­ma­lan sa­nan to­tuut­ta, joka ei muu­tu ajan pai­neis­sa. Se ei muun­nu ih­mis­jär­jen tai mu­ka­vuu­den­ha­lun edes­sä, jot­ka ovat hy­vin tut­tu­ja ajan pai­neis­sa kamp­pai­le­vil­le us­ko­vai­sil­le van­hem­mil­le.

Ju­ma­la sal­lii myös ti­lan­tei­ta, jois­sa uu­den elä­män syn­ty­mi­nen ei ole mah­dol­li­nen esi­mer­kik­si sai­rau­den vuok­si. Moni van­hem­pi on käy­nyt näi­den asi­oi­den ää­rel­lä sy­vän ja ras­kaan­kin poh­din­ta­vai­heen kuul­len niin ter­vey­den­huol­lon asi­an­tun­ti­joi­ta kuin lä­hei­siä us­ko­nys­tä­vi­ään. Ha­lu­tes­saan toi­mia Ju­ma­lan sa­nan mu­kai­ses­ti us­ko­vai­nen van­hem­pi saat­taa ki­puil­la esi­mer­kik­si sen ky­sy­myk­sen kans­sa, nou­see­ko pää­tös ter­vey­den­ti­las­ta vai omas­ta mu­ka­vuu­den­ha­lus­ta. Täl­löin­kin Ju­ma­la tun­tee jo­kai­sen ih­mi­sen sy­dä­men.

Ylen ju­tus­sa tuli esil­le syi­tä, joi­den vuok­si per­he­ko­koa ajas­sam­me ra­joi­te­taan: ta­lous, kas­va­tuk­sen pai­neet sekä ajan ja voi­ma­va­ro­jen riit­tä­mi­nen. Ju­tus­sa ei tuo­tu esil­le, mikä saa us­ko­vai­set van­hem­mat edel­leen ot­ta­maan vas­taan Ju­ma­lan an­ta­mat lap­set: luot­ta­mus sii­hen, et­tä Ju­ma­la kai­ken luo­ja­na ja yl­lä­pi­tä­jä­nä pi­tää niin van­hem­mis­ta kuin lap­sis­ta huo­len. Hä­nen kä­siin­sä on tur­val­lis­ta jät­tää niin ih­mi­sen syn­ty­mä kuin kuo­le­ma­kin.

Sii­o­nin lau­lu 138 tuo esil­le myös me­di­a­jul­ki­suu­des­ta lä­hes puut­tu­van, mer­kit­tä­vän nä­kö­kul­man: “Ju­ma­la, lap­sis­sam­me enen­nät ilo­am­me, kir­kas­tat ko­tim­me.” Las­ten ää­nis­sä on toi­vo ja tu­le­vai­suus.