Pau­li Määt­tä

Leo ku­va­si Päi­vä­mie­hen 33/23 pa­ki­nas­saan ve­den mer­ki­tys­tä Is­ra­e­lis­sa Raa­ma­tun ai­kaan ja ny­ky­ai­ka­na. Vesi, eri­tyi­ses­ti juok­se­va vesi, oli kai­ken elä­män edel­ly­tys. En­tä­pä jos aja­tel­laan Is­ra­e­lin naa­pu­ri­maa­ta Egyp­tiä? Oli­si­ko koko kan­sa­kun­taa ole­mas­sa il­man au­ti­o­maan kes­kel­lä kul­ke­vaa Nii­lin vir­taa?

Niuk­kuus ve­des­tä ei ole ka­don­nut min­ne­kään. Kuol­leen­me­ren ve­den­pin­ta on ol­lut las­kus­sa. On vaa­ra, et­tä koko meri kui­vuu ko­ko­naan. Tek­niik­ka on tuo­nut kui­ten­kin ai­na­kin osit­tais­ta hel­po­tus­ta: jos Ge­ne­sa­re­tin jär­ven pin­ta las­kee lii­kaa, voi­daan Vä­li­me­res­tä joh­taa sin­ne puh­dis­tet­tua me­ri­vet­tä.

Ei­pä ih­me, et­tä Raa­ma­tus­sa­kin on pal­jon ve­teen liit­ty­viä ker­to­muk­sia. Ve­den­pai­su­mus hä­vit­ti sil­loi­sen maa­il­man. Erä­maa­va­el­luk­sel­la piti ylit­tää Kais­la­me­ri ja ve­den lop­pu­es­sa Moo­ses löi kal­li­oon, jos­ta al­koi vir­ra­ta vet­tä. Jee­suk­sen ajal­la ope­tus­lap­set jät­ti­vät ver­kot ja läh­ti­vät seu­raa­maan Her­raa. Ope­tus­lap­set jou­tui­vat myrs­kyn kou­riin. Pie­ta­ri kä­ve­li vet­ten pääl­lä. Vä­lil­lä tuli val­ta­va ka­lan­saa­lis. Jee­sus koh­ta­si sa­ma­ri­a­lai­sen nai­sen Sy­ka­rin kai­vol­la.

Raa­ma­tus­sa ku­va­taan mo­nin ve­teen liit­ty­vin ver­tauk­sin kris­ti­tyn va­el­lus­ta ja evan­ke­liu­min voi­maa. Esi­mer­kik­si: ”Sinä Ju­ma­la an­nat run­saat sa­teet, nään­ty­neen maa­si sinä saat jäl­leen ku­kois­ta­maan” (Ps. 68:10) tai ”Tul­kaa kaik­ki ja­noi­set! Tul­kaa ve­den ää­reen” (Jes. 55:1) tai ”Joka us­koo mi­nuun, 'hä­nen si­sim­mäs­sään kum­pu­a­vat elä­män ve­den vir­rat', niin kuin kir­joi­tuk­sis­sa sa­no­taan” (Joh. 7:38).

Ajal­li­ses­sa mie­les­sä en ole la­kan­nut ih­met­te­le­mäs­tä, mil­lai­nen ih­me­ai­ne vesi on. Sen koos­tu­mus on yk­sin­ker­tai­nen, ve­tyä ja hap­pea. Se on ha­ju­ton­ta, mau­ton­ta ja lä­pi­nä­ky­vää. Ve­si­pul­lon tuo­te­se­los­te on mel­kein tyh­jä. San­kol­li­nen vet­tä mak­saa noin kak­si sent­tiä. Ve­si­va­ro­ja ei voi omis­taa. Ja kui­ten­kin: il­man vet­tä em­me pär­jää. Ke­hos­tam­me suu­rin osa on vet­tä. Mon­taa päi­vää em­me tule toi­meen, jos ve­den saan­ti lop­puu. Luon­to tar­vit­see sa­det­ta, jot­ta elä­mä voi­si jat­kua.

Maa­pal­lon pin­ta-alas­ta 70 pro­sent­tia on ve­den pei­tos­sa. Ma­ke­aa vet­tä on vain rei­lut pari pro­sent­tia. Sii­tä­kin isoin osa on jää­ti­köis­sä ja maa­pe­räs­sä. Vain hy­vin pie­ni osa on käy­tet­tä­vis­sä juo­ma­ve­te­nä.

Ve­den kier­to on ih­meel­li­nen. Vesi haih­tuu il­maan, ja sii­tä muo­dos­tuu pil­viä. Pil­vis­tä vesi pa­laa sa­teen muo­dos­sa maan pin­nal­le. Osa imey­tyy poh­ja­ve­teen. Osa jat­kaa mat­kaa pin­ta­ve­te­nä. Pu­ro­jen, jär­vien ja jo­kien ver­kos­to pa­laut­taa ve­den taas me­rel­le, jos­ta se läh­tee uu­teen kier­toon.

Vesi on ai­noa ai­ne, joka esiin­tyy kol­mes­sa muo­dos­sa eli kaa­su­na, nes­tee­nä ja kiin­te­ä­nä ai­nee­na. Ti­heim­mil­lään vesi on plus nel­jä­as­tei­se­na. Näin poh­joi­sen ve­sis­töt ei­vät jää­dy poh­jaan as­ti ja jää­kan­si an­taa suo­jaa. Il­man tätä omi­nai­suut­ta ve­sis­töis­säm­me ei eh­kä oli­si elä­mää. Niin, ja mi­ten­hän esi-isäm­me oli­si­vat sel­viy­ty­neet, jos ei­vät oli­si pääs­seet ka­las­ta­maan?

Poh­ja­ve­des­sä vesi säi­lyy pit­kiä ai­ko­ja. Siel­lä se ei pi­laan­nu, vaan usein jopa puh­dis­tuu. Niin­pä voim­me käyt­tää poh­ja­vet­tä jos­kus sel­lai­se­naan, jos­kus tar­vi­taan pien­tä puh­dis­ta­mis­ta. En­tä ve­si­joh­dot? Niis­tä saa­daan puh­das­ta, juo­ma­kel­pois­ta vet­tä vuo­si­kym­me­nes­tä toi­seen.

Maa­pal­lol­la iso osa ku­lu­te­tus­ta ve­des­tä käy­te­tään kas­te­luun. Meil­lä usein yli puo­let käyt­tä­mäs­täm­me ve­des­tä on niin sa­not­tua pii­lo­vet­tä tai vir­tu­aa­li­vet­tä. Kun esi­mer­kik­si syöm­me kau­kaa tuo­tu­ja he­del­miä tai os­tam­me ul­ko­mail­la teh­ty­jä vaat­tei­ta, käy­täm­me sen maan ve­si­va­ro­ja. Toi­saal­ta, kun Suo­mes­sa teh­dään maa­il­mal­le pa­pe­ria tai kar­ton­kia, sii­hen käy­te­tään mei­dän ve­si­va­ro­jam­me.

Olem­me tot­tu­neet sii­hen, et­tä vesi tu­lee ha­nas­ta ja käy­tet­ty vesi me­nee put­kea pit­kin puh­dis­ta­mol­le. Puh­dis­tuk­sen jäl­keen vesi pa­laa taas kier­toon. Iso osa maa­pal­lon vä­es­tä kär­sii ve­si­pu­las­ta. Vain kym­me­nen pro­sent­tia maa­pal­lol­la syn­ty­vis­tä jä­te­ve­sis­tä puh­dis­te­taan te­hok­kaas­ti. Toi­vot­ta­vas­ti so­dat tai luon­non­mul­lis­tuk­set ei­vät es­tä ve­si­huol­lon ke­hit­tä­mis­tä eri mais­sa.

Ke­sän ai­ka­na olem­me saa­neet mo­nin ta­voin iloi­ta ajal­li­ses­ta ve­des­tä. Olem­me voi­neet ui­da, sou­taa, me­loa, on­kia, ka­las­taa tai vaik­ka­pa vain ihail­la kau­nii­ta mai­se­mia. Voim­me ol­la kii­tol­li­sia myös, kun otam­me ha­nas­ta vet­tä juo­ta­vak­si tai me­nem­me suih­kuun. Ih­me­ai­ne vesi pal­ve­lee mei­tä lu­ke­mat­to­mil­la ta­voil­la.

Syk­syn koit­ta­es­sa saam­me taas vii­koit­tain ko­koon­tua elä­vän ve­den läh­teil­le seu­roi­hin ja mui­hin rau­ha­nyh­dis­tys­ten ta­pah­tu­miin. Saam­me pyy­tää Tai­vaan Isäl­tä, ku­ten sa­ma­ri­a­lai­nen nai­nen pyy­si Jee­suk­sel­ta Sy­ka­rin kai­vol­la: an­na meil­le elä­vää vet­tä.