Sanan "pyhä" juuret ovat vuosituhansien takana, ja sillä on tarkoitettu jotain erityistä tai erotettua. Pyhäpäivä on siis sananmukaisesti erityinen päivä. Sen vietto perustuu Jumalan omaan esimerkkiin ja ilmoitukseen. Aivan Raamatun alkulehdillä kerrotaan, kuinka "Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstään" (1. Moos. 2:3). Sapatin vietto vahvistettiin vielä Mooseksen lain tauluissa, joiden kolmas käsky kuuluu ”muista pyhittää lepopäivä” (2. Moos. 20:8).
Käskyssä on myös vähemmän tunnettu jatko-osa: "Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi” (2. Moos. 20:9). Kehotus tehdä työtä muina päivinä on siis yhtä lailla Jumalan tahto kuin lepopäivän pyhittäminenkin. Jotta voisi olla todellista lepoa, tarvitaan ensin rasitusta. Luther kirjoittaa näin: "…on tehtävä ahkerasti työtä. Jumala on antanut sellaisen käskyn ihmiselle paratiisissa. Joka tahtoo syödä, hänen pitää myös tehdä työtä."
Jumalan sanan mukaiseen elämään kätkeytyy myös ajallinen siunaus. Jumala tuntee luomansa ihmisen ja tietää, että tarvitsemme myös lepoa. Siksi Jumala ikään kuin haluaa nostaa ikeen hartioiltamme kerran viikossa. Monen kokemus on, että raataminen vuorotta on tullut nopeastikin tiensä päähän, ja uupumisen myötä työnteko ei ole lakannut vain sunnuntaisin, vaan myös kaikkina muina viikonpäivinä. "Pyhätyöllä ei ole siunausta", tiesi vanha kansa sanoa.
Jumala ei kuitenkaan käskenyt lepäämään pyhäpäivää, vaan pyhittämään lepopäivän. Käskyn mukaan sunnuntaina lepääminen on normi, oletusarvo, ja päivän pyhittäminen käskyn varsinainen sisältö. Selittäessään kolmatta käskyä Luther lähtee liikkeelle juuri tästä näkökulmasta: "Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa niin, että emme väheksy Jumalan sanaa ja sen saarnaa, vaan pidämme sen pyhänä, kuuntelemme ja opimme sitä mielellämme." Pyhäpäivä tulee pyhäksi vain Jumalan sanalla, ja niinpä sunnuntai ilman Jumalan sanaa ei ole Jumalan tarkoittamaa pyhäpäivän viettoa.
Jeesus kiisteli sapatin vietosta toistuvasti isien perinnäissääntöihin hirttäytyneiden fariseusten kanssa. Avain asiaan suhtautumiseen löytyy Jeesuksen sanoista heille: "Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten" (Mark. 2:27). Sapatti on Jumalan lahja, ei taakka. Hänen tahtonsa on, että silloin ruumiimme, mielemme ja sielumme saavat levätä ja virkistyä.
Ei ole väärin rentoutua, joskus turhanpäiväisenkin sisällön parissa. Sohvalla makaava, kännykkää tylsistyneenä selaava ihminen kuitenkaan tuskin siinsi Jumalan silmissä hänen asettaessaan sapatin. Viihteen alttarille polvistuminen sunnuntaisin sillä perusteella, ettei se ole työtä, on pahimmillaan suoranaista epäjumalanpalvelusta. "Kun sinun pitäisi mennä kirkkoon, sinä vain venyt laiskotellen vuoteessasi", kirjoittaa Luther. Samoin sunnuntain käyttäminen henkisen työn tekemiseen sillä perusteella, ettei se ole fyysistä työtä, on itsepetosta.
Kolmannen käskyn muotoilu eroaa muista käskyistä. Varsinaisena käskysanana on ”muista”, joka pehmentää käskyn ilmettä. On kuin Jumala haluaisi sanoa, että hän tietää, miten huonomuistisia olemme, ja siksi hän kehottaa meitä ponnistelemaan asian pitämiseksi mielessä. Yleinen maallistumiskehitys tempaisee uskovaisenkin helposti mukaansa, jolloin sunnuntait voivat alkaa muistuttaa arkipäiviä.
”Varjele sinä tapaa, niin tapa varjelee sinua”, kehottaa kansanviisaus. On hyödyksi luoda pyhäpäivän viettoon itselleen tapoja, jotka ohjaavat huonomuististakin mieltä oikeaan, Jumalan tarkoittamaan suuntaan. Jeesuksesta kerrotaan, miten hän ”meni sapattina tapansa mukaan synagogaan” (Luuk. 4:16).
Sunnuntai heijastelee yhtä uskon peruselementtiä: lepoa Jumalassa ja hänen pojassaan. Sunnuntain vietostakin voi tulla suorite, siis työtä hengellisessä mielessä. Jumalan tarkoitus on juuri päinvastainen: ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon” (Matt. 11:28). Uskomme mitta ei ole tunnollisuudessamme. Toisaalta kylvämätön siemen ei voi kasvaa, ja jos teemme ajankäytössämme valintoja, joiden myötä emme anna Jumalan sanalle mahdollisuutta itää sydämissämme, se ei voi myöskään kantaa hedelmää.
Elämäntilanteet ja kulttuuriympäristöt ovat monet, ja siksi ei ole mielekästä takertua yksityiskohtiin siinä, missä kohden "oikean" pyhäpäivän vieton rajat menevät. Sapatti ei muutu pyhäksi sillä, että orjallisesti vältämme fyysisiä suoritteita, eikä se ole oikeaa Jumalan palvelemista. Monin verroin tärkeämpää ja Jumalan tahdon mukaista on muistaa pyhittää lepopäivä Jumalan sanalla, eli yksinkertaisesti noudattaa Jumalan antamaa käskyä.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys