JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Pöpelikön käärijä

Nykyiset blogit
21.1.2025 15.10

Juttua muokattu:

21.1. 15:05
2025012115052320250121151000

Näin tal­vel­la on se ai­ka, kun uu­den mu­sii­kin te­ki­jät tais­te­le­vat tie­tään Eu­ro­vii­sui­hin. Ei­pä asia si­nän­sä it­se­ä­ni kiin­nos­ta, mut­ta kak­si vuot­ta sit­ten oli­vat kier­rok­set kyl­lä niin ko­vil­la. Ei mah­da tä­män­kään ju­tun lu­ki­jois­sa ol­la ke­tään sel­lais­ta, joka ei sil­loin oli­si il­mi­öön tör­män­nyt: maam­me tou­kan­vih­re­ään son­nus­tau­tu­nut edus­ta­ja val­mis­tui suu­reen koi­tok­seen, ja jos uu­ti­sia edes vä­hän­kään seu­ra­si, niin hän tun­tui ole­van joka pai­kas­sa – kuin eläin­ten ää­net Piip­po­lan vaa­rin lau­lus­sa kon­sa­naan:

Kää­ri­jä siel­lä ja Kää­ri­jä tääl­lä,

siel­lä Kää­ri­jä, tääl­lä Kää­ri­jä,

joka puo­lel­la Kää­ri­jä Kää­ri­jä,

hii­a­la hii­a­la hei!

Tätä kir­joit­ta­es­sa mie­le­ni kum­min­kin kään­tyy ihai­le­maan var­sin toi­sen­lai­sia kää­ri­jöi­tä. Ne ovat pie­niä pö­pe­li­kön si­su­pus­se­ja, jot­ka pär­jäi­le­vät pus­kan var­teen kiin­nit­ty­nei­nä erit­täin vaa­ti­vis­sa olo­suh­teis­sa juu­ri täl­lä­kin sy­dän­tal­ven het­kel­lä. Jo tuo ötö­kän mat­ka yläil­moi­hin on ai­van äl­lis­tyt­tä­vä ih­mi­sen mit­ta­kaa­vaan muu­tet­tu­na! Mo­nel­la meis­tä jäi­si kii­pe­ä­mät­tä 30-met­ri­sen har­va­ok­sai­sen män­nyn ylä­o­siin, vai mitä? Toki tuol­la otuk­sel­la on enem­pi jal­ko­ja, vaik­ka ei­pä nii­tä oi­kein voi ja­loik­si edes sa­noa – tyn­gät vain.

Seu­raa­va kum­mal­li­suus on se, et­tä tuo touk­ka osaa kää­riä it­sen­sä, tai oi­ke­as­taan si­sus­ka­lun­sa, pus­kan var­teen kiin­ni ja vie­lä­pä koko tal­vek­si. Jos koet it­se­si hy­väk­si lah­ja­pa­ke­tin te­ki­jäk­si, niin koi­ta­pa kää­räis­tä vaik­ka­pa ru­si­na ohu­el­la lan­gal­la pus­kaan nö­köt­tä­mään. Jos olet to­si­kää­ri­jä, pa­ket­ti­si on py­sy­nyt pai­kal­laan syk­syn sa­teet ja myrs­kyt, pak­kas­ten ja lau­ho­jen vaih­te­lut, lu­men ja jään pai­non. Tu­li­ko epäi­lyk­siä?

No mi­ten asi­an hoi­taa pö­pe­li­kön to­del­li­nen ih­me? Kat­so­pas tääl­tä.

Tuos­sa Erk­ki Ala­saa­re­lan ku­vaa­mas­sa vi­de­os­sa ri­ta­ri­per­ho­sen touk­ka kiin­nit­tyy pen­saan var­teen. Tar­koi­tus oli­si py­syä sii­nä läpi syk­syn ja tal­ven. Jos hom­ma ei toi­mi­si, oli­si­ko ke­säl­lä per­ho­sia?

Niin­pä!

Jos nuo tou­kan tou­hut sai­vat si­nut­kin ihan ym­mäl­leen, niin älä­hän mi­tään, tuos­sa oli vas­ta al­ku­soit­to. Kan­nat­taa nyt ot­taa tuo­lis­sa hyvä asen­to. Voi al­kaa pään ylä­puo­lel­la koh­ta su­hi­na käy­dä – ai­na­kin oman hil­see­ni yli nämä me­nee ja kor­ke­al­ta. Mie­ti­pä vaik­ka sem­mois­ta, et­tä mis­tä tuo kää­ri­jän­vi­her­tä­vä touk­ka ja hä­nen mo­net mil­jar­dit la­ji­to­ve­rin­sa tie­tä­vät, et­tä mil­loin on ai­ka hau­ta­jais­se­re­mo­ni­oi­den? Et­tä nyt on elet­ty riit­tä­väs­ti, kul­jet­tu tar­peek­si ja kas­vet­tu kyl­lin isok­si, jot­ta vii­mei­sen ker­ran on nous­ta­va kor­keuk­siin ja kuol­ta­va sii­hen? Kun em­me­hän me ih­mi­set­kään oi­kein osaa ker­toa kuo­lin­päi­vääm­me tai mo­nes­ti edes vuo­si­kym­men­tä, saa­tik­ka vii­meis­tä hen­gen­ve­toa.

Kun tuon Er­kin ku­vaa­man vi­de­on kat­soi, niin jo­tain san­gen suur­ta ta­pah­tuu tuos­sa per­ho­sen ko­te­loi­tu­mi­ses­sa. Mie­ti­pä, et­tä käm­me­nel­lä­si oli­si per­ho­sen­touk­ka. Ras­kaa­no­loi­ses­ti se sii­nä mön­ki­si eteen­päin saa­vut­taak­seen käm­me­nen reu­nan, ja sit­ten sa­maan ai­kaan sil­mie­si eteen le­hah­tai­si sa­man la­jin vii­mei­nen ver­sio – ri­ta­ri­per­ho­nen täyn­nä vä­riä ja ke­veyt­tä, jon­ka rä­pis­te­lyn se­as­ta vai­voin hah­mo­tat tar­kas­ti hal­li­tut, hiuk­sen­hie­not tun­to­sar­vet ja kin­tut, jot­ka ovat lan­gan­lai­hat.

No huh! Kuin­ka mi­kään in­si­nöö­ri­lau­ma tai te­ko­ä­ly­par­vi voi tuon kai­ken muo­don­muu­tok­sen se­lit­tää au­ki? Siis mis­tä touk­ka saa älyn kiin­nit­tyä run­koon? Mi­ten se voi re­ve­tä se­läs­tään hal­ki ja si­säl­tä kuo­riu­tu­nut ko­te­lo on­kin kur­tus­sa ole­va per­ho­nen tai siis joku sen esi­as­te tai jo­tain. Vä­hän niin­kuin au­to oli­si ha­jon­nut syk­syl­lä (meil­lä nii­tä ha­jo­si puo­les­sa vuo­des­sa kol­me) ja sii­tä ir­ro­tet­tu moot­to­ri oli­si otet­tu han­keen nö­köt­tä­mään tal­ven yli ja ke­vääl­lä pai­kal­ta löy­tyi­si­kin toi­mi­va he­li­kop­te­ri. Wau! (Meil­lä ei ole muu­ten kop­te­rei­ta nä­ky­nyt…)

On se tuo per­ho­sen elä­mä kyl­lä mie­le­tön ih­me! Mi­ten ko­te­lo voi pär­jä­tä kei­nu­vas­sa keh­dos­saan kuu­kau­si­tol­kul­la läpi an­ka­rien­kin sää­vaih­te­lui­den? Kuin­ka tuos­sa kuo­le­man kät­ky­es­sä yleen­sä­kään säi­lyy mi­tään elä­mää? Ja niin isos­ti säi­lyy­kin, et­tä ke­väi­sen läm­mön ym­pä­röi­mä­nä ark­ku ra­sah­taa au­ki ja il­mie­lä­vä per­ho­nen kat­se­lee ih­meis­sään en­sim­mäis­tä päi­vään­sä. Sii­nä se, yk­si kuo­le­man voit­ta­nut ta­paus oi­koo jä­se­ni­ään, kään­tyy va­loa koh­ti.

Jo­kai­sen vas­taan­tu­le­van per­ho­sen sii­vis­sä kuu­luu vah­vas­ti Raa­ma­tun leh­tien ää­ni. Muis­ta­net, et­tä Jee­sus pu­hui veh­nän­jy­väs­tä, jon­ka on pu­dot­ta­va maa­han ja kuol­ta­va, jol­loin se tuot­taa run­saan sa­don. Ei­kö tämä per­ho­sen­tou­kan kuo­le­ma tois­ta tuo­ta sa­maa ih­met­tä? Älä jätä kuu­le­mat­ta sii­pien sa­no­maa! Ne tuo­vat iloa ja vah­vuut­ta mat­kal­lem­me. Ne ker­to­vat vah­vaa vies­tiä sii­tä, et­tä Ju­ma­la on ih­mei­tä luo­nut ja näi­tä edel­leen­kin ta­pah­tuu lä­hel­läm­me. Ei tar­vit­se epäil­lä, on Ju­ma­la var­mas­ti kans­sam­me, olem­me­han hä­nen ku­vi­aan!

Ei­kö ole häm­mäs­tyt­tä­vää, mi­ten mo­nin eri kei­noin Raa­mat­tu tois­taa sa­no­maan­sa vuo­si­tu­han­sien­kin pää­hän, sil­lä ei­kös nuo per­ho­sen elä­män­vai­heet tois­ta vies­tiä Jee­suk­sen kuo­le­mas­ta ja ylös­nou­se­muk­ses­ta? On häm­mäs­tyt­tä­vää se­kin, et­tä vie­lä tä­nä­kin ai­ka­na kuol­lut saa yhä mah­dol­li­suu­den elää, kun syn­nin ja kuo­le­man pe­los­sa riu­tu­nut on et­si­nyt Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja löy­tä­nyt sen.

Jos sinä, ra­kas lu­ki­ja, koet syn­nin pai­noa, kuo­le­man hä­tää ja tah­toi­sit löy­tää Ju­ma­lan val­ta­kun­nan, on se mah­dol­lis­ta vie­lä tä­nä­kin ai­ka­na. Pa­ran­nuk­sen kaut­ta si­nun­kin on mah­dol­li­suus kään­tyä va­loon päin ja tun­tea Ju­ma­lan ar­mah­ta­vais­ten kas­vo­jen läm­pö. Älä jää kuun­te­le­maan kuo­le­man kuis­kauk­sia, se pyy­tää vain odot­ta­maan ja odot­ta­maan. Tule seu­roi­hin heti kun pää­set! Jo tä­nään lä­hel­lä­si saat­taa ol­la sel­lai­set, ja juu­ri näi­tä kir­jai­mia lu­kies­sa­si saat­taa ne­tis­tä kuu­lua seu­rat osoit­tees­sa https://www.net­ti­seu­rat.in­fo/. Ko­kei­le­pa!

Nyt tal­ven kes­kel­tä on iha­na tä­hyil­lä ke­sää koh­ti. Per­ho­set odot­te­le­vat ko­te­lois­saan, val­mis­tau­tu­vat ilah­dut­ta­maan mei­tä. Jos­kus tu­lee kesä, jol­loin yk­si­kään per­ho­nen ei enää ra­pis­te­le kää­ry­let­tään. Tu­lee ai­ka, jol­loin se edel­li­nen oli­kin vii­mei­nen. Ai­ka, jol­loin ku­kaan ei näe enää uut­ta ke­sää. Ei ku­kaan. Lop­puu ai­ka Ju­ma­lan kel­los­sa. Al­kaa iha­na iki­su­vi heil­le, jot­ka tääl­lä ajas­sa tun­si­vat, et­tei­vät omin an­si­oin voi­neet täyt­tää Ju­ma­lan tah­toa. Ar­moon he mat­kal­la oli­vat kää­riy­ty­neet us­ko­en yk­sin­ker­tai­seen saar­naan ja kul­ke­neet syn­tiä pois lait­ta­en.

Heik­ko oli hei­dän us­kon­sa. Niin he sen tun­si­vat; ai­van per­ho­sen­sii­ven­hau­ras.

Tai­vaas­sa kaik­ki on toi­sin!

MaunoKinnunen
Mies, lähemmäs yksinkertainen. Isä, lähemmäs kakskytkertainen. Röntgensäde, mulle keskinkertaista tutumpi juttu. Ei näy eikä tunnu. Taivaantuike, elämän tärkein juttu. Näyttää tien perille. Tuntuu jo matkalla sisusonnena ja toivona Kotiin. Palautetta blogista voi laittaa osoitteeseen manukinu(a)gmail.com
22.1.2025

Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä.

Room. 12:12

Viikon kysymys