Pau­li Määt­tä

Je­re­mi­an kir­jas­sa (29:7) pak­ko­siir­to­lai­suu­teen ajet­tu Is­ra­e­lin kan­sa sai teh­tä­vän: ”Toi­mi­kaa sen kau­pun­gin par­haak­si, jo­hon minä olen tei­dät siir­tä­nyt.” Tämä ke­ho­tus on voi­mas­sa vie­lä­kin. On mitä eri­lai­sim­pia ta­po­ja to­teut­taa tuo­ta ke­ho­tus­ta. Yk­si tapa on osal­lis­tua pai­kal­li­sen seu­ra­kun­nan toi­min­taan luot­ta­mus­hen­ki­lö­nä. Nel­jän vuo­den vä­lein tois­tu­vat seu­ra­kun­ta­vaa­lit ovat mar­ras­kuus­sa. Eh­do­kas­lis­tat pi­tää jät­tää 15. syys­kuu­ta men­nes­sä. Voi­sin­ko minä ol­la sel­lai­nen hen­ki­lö, joka vas­taa osal­lis­tu­mis­kut­suun "kyl­lä"?

Siel­lä, mis­sä us­ko­vai­sia on enem­män, seu­ra­kun­ta­vaa­leis­sa heil­lä on ol­lut oma eh­do­kas­lis­tan­sa ni­mel­lä Kris­til­lis­ten pe­ru­sar­vo­jen puo­les­ta. Nimi on hyvä ja ker­too oleel­li­sen sii­tä, mil­lä ar­voil­la ol­laan liik­keel­lä. Muu­al­la on osal­lis­tut­tu yk­sit­täi­si­nä hen­ki­löi­nä so­pi­vil­la lis­toil­la.

Kan­nat­taa­ko sit­ten osal­lis­tua seu­ra­kun­nan toi­min­taan? Saam­me lu­kea kir­kos­ta mo­nen­lais­ta, huo­les­tut­ta­vaa­kin. Mo­net vir­tauk­set, usein maal­lis­tu­neet, ra­vis­te­le­vat kirk­koa. Sil­loin oli­si tär­ke­ää, et­tä pää­tök­sen­te­os­sa oli­si mu­ka­na sel­lai­sia, joil­le Raa­ma­tun sa­no­ma on pyhä. On sa­not­tu, et­tä us­ko­vai­nen elää kah­den kuo­ren suo­jas­sa, maal­li­sen ja hen­gel­li­sen eli val­ti­on ja kir­kon. Toi­vot­ta­vas­ti näin on tu­le­vai­suu­des­sa­kin.

Mitä kirk­ko ja seu­ra­kun­ta mer­kit­se­vät meil­le? En­sim­mäi­se­nä tu­lee mie­leen seu­ra­kun­nan mer­ki­tys elä­män tai­te­koh­dis­sa, ku­ten kas­te, rip­pi­kou­lu, avi­o­liit­toon vih­ki­mi­nen ja hau­taan siu­naa­mi­nen. Kai­kis­sa näis­sä olen ko­ke­nut, kuin­ka hie­nos­ti ja ar­vok­kaas­ti seu­ra­kun­ta on pal­vel­lut. Seu­ra­kun­nan kirk­ko­maal­la voim­me käy­dä muis­te­le­mas­sa edes­men­nei­tä rak­kai­ta, ja sin­ne myös oma maal­li­nen ma­jam­me ker­ran las­ke­taan. Elä­män krii­si­ti­lan­teis­sa seu­ra­kun­nan työn­te­ki­jät ovat usein avai­na­se­mas­sa. Ei­kä sovi unoh­taa di­a­ko­ni­a­työ­tä, joka ta­voit­taa usein ne­kin, jot­ka ovat mui­den tur­va­verk­ko­jen ul­ko­puo­lel­la.

Seu­ra­kun­nan toi­min­nan ydin on ju­ma­lan­pal­ve­lus. Va­li­tet­ta­van har­voin tu­lee läh­det­tyä pai­kan pääl­le. Tänä ai­ka­na on­nek­si myös ne­tin kaut­ta pää­see mu­kaan. Luot­ta­mus­hen­ki­lö­nä voi saa­da jos­kus teh­tä­viä ju­ma­lan­pal­ve­luk­seen liit­ty­en. Sil­loin ai­na­kin tu­lee läh­det­tyä kirk­koon.

Mil­lais­ta ajan­käyt­töä luot­ta­mus­hen­ki­lö­nä toi­mi­mi­nen vaa­tii? Kirk­ko­val­tuus­to ko­koon­tuu noin nel­jä ker­taa vuo­des­sa, kirk­ko­neu­vos­to ker­ran kuus­sa. Sit­ten on eri­lai­sia toi­mi­kun­tia ja vas­tuu­ryh­miä. Yleen­sä ajan­käyt­tö on koh­tuul­lis­ta. Seu­ra­kun­nas­sa­kin pu­heen­joh­ta­jis­to työl­lis­tyy eni­ten. Ha­lu­taan, et­tä he ovat tie­toi­sia mitä seu­ra­kun­nas­sa ta­pah­tuu.

Mis­tä sit­ten pää­te­tään? Puh­taas­ti hen­gel­li­siä ky­sy­myk­siä tu­lee vas­taan yl­lät­tä­vän har­voin. Piis­pa ja pa­pis­to huo­leh­ti­vat niis­tä. Eh­kä hen­gel­li­siin ky­sy­myk­siin pa­neu­du­taan eni­ten sil­loin, kun päi­vi­te­tään seu­ra­kun­nan stra­te­gi­aa. Poh­di­taan, mikä on seu­ra­kun­nan teh­tä­vä ja mi­ten se poik­ke­aa esi­mer­kik­si di­a­ko­ni­an sa­ral­la eri­lai­sis­ta hy­vää te­ke­vis­tä jär­jes­töis­tä.

Seu­ra­kun­nil­la on pal­jon kiin­teis­tö­jä. Luot­ta­mus­hen­ki­lö voi jou­tua miet­ti­mään, mitä yl­lä­pi­de­tään, mitä pu­re­taan ja pi­tää­kö ra­ken­taa uut­ta. Kirk­ko on usein paik­ka­kun­nan tär­keim­piä kult­tuu­ri­his­to­ri­al­li­sia koh­tei­ta, voi ol­la jopa ai­noa. Näi­tä­kin koh­tei­ta on yl­lä­pi­det­tä­vä ja toi­si­naan kor­jat­ta­va. Kor­jaa­mi­nen on usein haas­ta­vaa ja vaa­tii te­ki­jöil­tään kor­ke­aa am­mat­ti­tai­toa. Mikä voi­si ol­la hie­nom­paa kuin löy­tää van­has­ta ra­ken­nuk­ses­ta vies­te­jä ra­ken­ta­jil­ta 300 vuo­den ta­kaa?

Vuo­sit­tain teh­tä­vä bud­jet­ti oh­jaa toi­min­taa. Pal­jon­ko va­ro­ja on käy­tet­tä­vis­sä ja mi­hin ne käy­te­tään. Bud­je­tin te­os­sa voi jos­kus tul­la esiin eri­lai­sia ar­vo­va­lin­to­ja.

Luot­ta­mus­hen­ki­lö­nä pää­see osal­lis­tu­maan hen­ki­lö­kun­nan va­lin­toi­hin. Jos­kus val­tuu­te­tut suo­rit­ta­vat myös kirk­ko­her­ran vaa­lin. Val­tuu­te­tut osal­lis­tu­vat vaa­lei­hin, joil­la va­li­taan kir­kol­lis­ko­kou­se­dus­ta­jat. On tär­ke­ää, et­tä kir­kon kor­keim­mas­sa päät­tä­väs­sä eli­mes­sä oli­si kris­til­lis­ten pe­ru­sar­vo­jen puo­les­ta­pu­hu­jia.

Luot­ta­mus­hen­ki­lön teh­tä­vät ovat ih­mi­sen ko­koi­sia. Yleen­sä toi­mi­taan mu­ka­vas­sa ja yh­teen hii­leen pu­hal­ta­vas­sa il­ma­pii­ris­sä. Luot­ta­mus­hen­ki­lö­nä voi koh­da­ta sel­lai­si­a­kin ih­mi­siä, joi­ta ei muu­ten ta­pai­si.