Venäläinen kirjailija Anton Tsehov kirjoitti vuonna 1894 novellin Ylioppilas. Siinä hengellisen akatemian ylioppilas Ivan Velikopolski on matkalla kotiin. On pitkäperjantai. Kun hän on aikaisemmin samana päivänä lähtenyt kotoaan, äiti on jäänyt puhdistamaan samovaaria. Pitkänäperjantaina kotona ei keitetty mitään ruokaa. Ivan Velikopolski on nälissään. Kädet kohmeisina ja kasvot punaisina kylmästä tuulesta hän kokee voimakkaasti ympäröivän luonnon synkkyyden ja äkkiä tulleen kylmyyden. Tuntuu takatalvelta.
Novellin nuori mies, Ivan, pysähtyy matkallaan nuotiolle, jonka loisteessa istuu kaksi leskeä, äiti ja tytär, Vasilisa ja Lukerja. Tytär tiskaa nuotion ääressä kattiloita. Tervehdittyään naisia Velikopolski toteaa, että samalla tavalla apostoli Pietari lämmitteli kylmänä yönä nuotion ääressä. Hän puhelee: ”Silloinkin siis oli kylmää. Se oli totisesti kauhistuttava yö, muori hyvä! Ennenkuulumattoman surullinen ja pitkä yö!”
Tämän jälkeen Ivan Velikopolski muistelee pitkään omin sanoin naisille evankeliumitekstiä viimeisestä ehtoollisesta aina siihen asti, kun Pietari kieltää Jeesuksen. Hän kertoo lopuksi, kuinka Pietari purskahtaa katkeraan itkuun: ”Sitä saattaa kuvitella hiljaisen – hiljaisen, aivan pimeän öljylehdon ja hiljaisuudessa tuskin kuuluvat käheät nyyhkytykset…”
Naiset liikuttuvat miehen muistellessa evankeliumitekstiä.
Mies jatkaa matkaansa. Hän miettii kokemaansa ja huomaa, kuinka yhdeksäntoistavuosisataa sitten tapahtuneella on yhteys siihen päivään, jota hän elää. Hän oivaltaa, kuinka toinen toistaan seuraavat tapahtumat sitovat menneisyyden tähän päivään. Hän tuntee nähneensä nyt tuon ketjun molemmat päät.
Tsehovin kuvaus kohtaamisesta nuotiolla on valtavan kaunis ja koskettava. Pitkäperjantai on herkistänyt ihmisten mielet. Hetki jättää kaikkiin nuotion äärellä oleviin voimakkaan jäljen.
Myös Bachin Matteuspassiossa evankelista laulaa siitä, miten Pietari kieltää Jeesuksen: ”Ja samassa lauloi kukko. Pietari muisti, mitä Jeesus oli hänelle sanonut: ´Ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut.’ Hän meni ulos ja itki katkerasti.”
Tämän jälkeen soi kaunis alttoaaria Erbarme dich. Aariaa kutsutaan Pietarin katumusaariaksi. Se on mielestäni – ja aivan varmasti monien, monien muidenkin mielestä – yksi kauneimmista musiikeista maan päällä. Erkki Pullisen suomennoksessa aarian sanat kuuluvat: ”Jumalani, armahda minua / kyynelteni tähden, / katso tänne, / sydämeni ja silmäni / itkevät edessäsi katkerasti. / Jumalani, armahda minua.”
Bach ja Tsehov ovat oman taiteenalansa suurimpia mestareita. He ovat osanneet kuvata teoksissaan Kristuksen kärsimystietä niin, että lukija ja kuulija pystyy aistimaan sen hetkiä. Alttoaarian sävelissä voimme kuulla saman tuskan, jonka Tsehov kuvaili Pietarin hiljaisuudessa tuskin kuuluviksi käheiksi nyyhkytyksiksi.
Ihmiselle on tärkeää saada samaistua toisen kokemuksiin. Emme voi inhimillisinä ihmisinä kuitenkaan ymmärtää Kristuksen kärsimystä – sitä, mitä hän, Jumala ja ihminen, koki. Onneksi usko ei ole kiinni ymmärtämyksestämme tai tunteistamme. Kristus kärsi, kuoli ja nousi taivaaseen sen vuoksi, että me ihmiset voisimme vapautua synnin ja kuoleman vallasta.
Elämme täysin poikkeuksellista kevättä. Ihmiset eivät voi kokoontua Kristuksen kärsimystä kuvaileviin tapahtumiin. Pääsiäisen kirkollisten teosten esitykset on peruttu kirkoissamme. Teosten esittäjät ovat keskeyttäneet harjoittelunsa. Moni kaipaa musiikkia, jossa voi kuulla synnintunnustusrukouksen sanat: ”Että minä niin kuin Pietari itkisin syntejäni…”
Vapahtaja on luvannut kulkea rinnallani jokaisena hetkenäni. Näinä paastonajan päivinä haluan muistaa hänen kärsimystietään. Avautukoon pääsiäiskalenterin yhden luukun takaa Tsehovin novelli Ylioppilas ja Bachin Matteuspassion alttoaaria.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys