Pau­li Määt­tä

Sain ker­ran kan­sa­kou­lun ala­luo­kil­la ol­les­sa­ni pus­si­hou­sut. Niil­lä piti men­nä kou­luun. Sat­tui pak­kas­päi­vä, jol­loin vä­li­tun­nit­kin vie­tet­tiin si­säl­lä. Niin is­tuin koko päi­vän pai­koil­la­ni ja pi­din kä­siä pus­sien pääl­lä, jot­ta ku­kaan ei huo­mai­si nii­tä. Olin sil­loin hy­vin muo­ti­tie­toi­nen. Pus­si­hou­sut ei­vät ol­leet enää muo­tia.

Seu­raa­van ker­ran lai­toin pus­si­hou­sut jal­kaan 50 vuot­ta myö­hem­min. Ke­sä­paik­kam­me on van­ha torp­pa. Tor­pan nii­tyl­lä voi isän­tä ret­ro­mie­les­sä käys­ken­nel­lä ha­ra­va kä­des­sä, hat­tu pääs­sä, fla­nel­li­pai­ta ja sar­ka­tak­ki pääl­lä, pus­si­hou­sut ja nah­ka­saap­paat ja­las­sa.

Olen miet­ti­nyt, mitä muo­ti oi­kein on. Mik­si ih­mi­set pyr­ki­vät käyt­täy­ty­mään ja pu­keu­tu­maan sa­mal­la ta­val­la? On­ko ky­sy­mys it­se­tun­non heik­kou­des­ta vai ih­mi­sen ak­tii­vi­suu­des­ta ja ky­vys­tä omak­sua uu­sia asi­oi­ta?

Ai­na­kin muo­ti on ta­lou­del­li­nen ky­sy­mys. 1770-lu­vul­la pa­ten­toi­dun Keh­ruu-Jen­nyn kek­si­mi­sen jäl­keen vaat­tei­ta on voi­tu tuot­taa no­pe­as­ti suu­ria mää­riä. Ny­ky­ään näin voi­daan teh­dä alal­la kuin alal­la: mää­ri­tel­lään joku asia muo­dik­kaak­si ja tuo­te­taan sitä pit­ki­nä sar­joi­na no­pe­as­ti ku­lut­ta­jil­le par­haim­mil­laan ym­pä­ri maa­il­man. Koko tuo­tan­to­ket­ju voi hy­vin. Kun mie­len­kiin­to al­kaa hii­pua, ke­hi­te­tään taas uu­si muo­ti-il­miö.

Osa muo­ti-il­mi­öis­tä liit­tyy asi­oi­den ke­hit­ty­mi­seen. Esi­mer­kik­si au­toi­hin lai­te­taan yhä uu­sia ja uu­sia omi­nai­suuk­sia. Mo­net niis­tä tun­tu­vat en­sin yh­den­te­ke­vil­tä, mut­ta koh­ta ne muut­tu­vat vält­tä­mät­tö­myyk­sik­si. Esi­mer­kik­si en enää hank­ki­si au­toa, jos­sa ei ole il­mas­toin­tia.

Ai­koi­naan si­sus­tuk­ses­sa käy­tet­tiin voi­mak­kai­ta vä­re­jä, kun­nes asi­an­tun­ti­jat ja si­sus­tus­leh­det ju­lis­ti­vat, et­tä on ai­ka muut­tua. Niin­pä me­kin maa­la­sim­me kaik­ki mah­dol­li­set pin­nat val­koi­sik­si. Näin on men­ty ai­ka pit­kään. En tie­dä, ovat­ko val­koi­set tai vaa­le­at pin­nat vie­lä muo­tia. Maa­la­sin vii­me vuon­na yh­den huo­neen sei­nän. Esit­te­lin tu­los­ta yl­pe­ä­nä per­heen What­sAp­pis­sa. Kom­ment­ti kuu­lui: ”Et voi ol­la to­sis­sa­si.”

Vaa­te­tuk­seen ja ul­koi­seen ole­muk­seen liit­tyy mui­ta­kin il­mi­öi­tä kuin pus­si­hou­sut. Nuo­ruu­des­sa­ni joku oli päät­tä­nyt, et­tä on ai­ka sääs­tää par­tu­ri­ku­luis­sa. Nuor­ten mies­ten tu­kat kas­voi­vat val­toi­me­naan. Il­miö oli maa­il­man­laa­jui­nen. Har­va tai­si ol­la niin it­sel­li­nen, et­tei ol­len­kaan pääs­tä­nyt kuon­ta­lo­aan kas­va­maan.

Muis­tan, kuin­ka hou­sun­pun­tit laa­je­ni­vat jos­sain vai­hees­sa. Kau­pas­ta ei tain­nut edes saa­da hou­su­ja, joi­den pun­tit ei­vät oli­si lö­köt­tä­neet kuin pur­jeet. Vä­lil­lä pai­ka­tut vaat­teet ovat ol­leet ai­van hy­väk­syt­tä­viä. En­tä rik­ki­näi­set vaat­teet? Kes­tä­vän ke­hi­tyk­sen kan­nal­ta on suo­ta­vaa, jos vaat­tei­den ku­lu­es­sa ne voi pai­ka­ta, ja kun pai­kat ei­vät enää pysy, voi vaat­tei­ta edel­leen käyt­tää. Täs­sä voi­sin ol­la hy­vin­kin muo­di­kas. Mut­ta et­tä vaa­te ha­jo­te­taan val­miik­si, käy kyl­lä yli ym­mär­ryk­sen. Hur­jim­mil­laan muo­ti tai­si ol­la sata vuot­ta sit­ten: va­lo­ku­vien pe­rus­teel­la muo­ti­vaat­teet teh­tiin niin pie­nik­si, et­tä hen­ki mei­na­si läh­teä.

Ti­lan­ne muut­tuu han­ka­lak­si, jos tie­tyl­lä ta­val­la pu­keu­tu­mi­nen tai käyt­täy­ty­mi­nen on avain pääs­tä ryh­mään. Jos ei ole va­raa tai ha­lua toi­mia tie­tyl­lä ta­val­la, voi jää­dä ul­ko­puo­lel­le, vaik­ka ha­lu­ai­si­kin tul­la mu­kaan.

Uu­sia muo­ti­jut­tu­ja tu­lee jat­ku­vas­ti. Jos­kus joka ko­tiin piti hank­kia piik­ki­mat­to. Niin meil­le­kin. Jon­kun ker­ran sitä tuli käy­tet­tyä. Nyt se on ka­don­nut. Eh­kä myy­ty kirp­pu­to­ril­la eteen­päin. Pari vuot­ta sit­ten, juu­ri en­nen ko­ro­naa, joka ko­tiin piti hank­kia hu­la­van­ne. Se oli­si avain kaik­keen hen­ki­seen ja fyy­si­seen hy­vin­voin­tiin. Myö­häs­tyim­me hie­man sen han­kin­nas­sa. Jou­duim­me odot­ta­maan mon­ta viik­koa, kun­nes saim­me omam­me. Va­li­tet­ta­vas­ti osoit­tau­tui, et­tä se oli vi­al­li­nen. Useis­ta yri­tyk­sis­tä huo­li­mat­ta van­ne ei suos­tu­nut pyö­ri­mään. Niin­pä se on lo­ju­nut pari vuot­ta käyt­tä­mät­tö­mä­nä ka­ma­rin nur­kas­sa.

Maa­il­ma on täyn­nä myös kai­ken­lai­sia hen­ki­siä muo­ti-il­mi­öi­tä. Ih­mis­ten et­sies­sä hy­vin­voin­tia, elä­män tar­koi­tus­ta tai vain ajan­ku­lua löy­tyy eri­lai­sia oh­jei­ta ja oh­jei­den an­ta­jia joka läh­töön. Tie­do­tus­vä­li­neet ovat täyn­nä oh­jei­ta ja ar­vo­ja, jois­ta mo­net ovat kris­ti­tyl­le vie­rai­ta. Sa­moin kir­jal­li­suus. Sa­moin ajat­te­le­vat voi­vat ny­ky­ään hel­pos­ti ko­koon­tua yh­teen min­kä ta­han­sa tee­man ym­pä­ril­le so­men avul­la.

Us­ko­ne­lä­mäs­sä ei pas­saa an­tau­tua joka puo­lel­la tar­jol­la ole­vil­le muo­ti-il­mi­öil­le. Il­miö ei ole mi­ten­kään uu­si: jo Raa­ma­tun ai­ka­na vi­li­si kai­ken­lai­sia us­ko­muk­sia ja har­ha­op­pe­ja, joi­ta vas­taan jou­dut­tiin tais­te­le­maan.

Raa­ma­tun sana ja sen poh­jal­ta pi­det­tä­vät saar­nat ja kir­joi­tuk­set ovat sitä sa­nan ries­kaa, joka pi­tää oi­ke­al­la tiel­lä. Loh­dut­ta­vaa on myös kuun­nel­la jos­kus van­ho­ja saar­no­ja. Pu­hut­tu kie­li on eh­kä vä­hän eri­lais­ta, mut­ta si­säl­tö on sama kuin tä­nä­kin päi­vä­nä. Sa­moin van­hat kir­joi­tuk­set ovat edel­leen ajan­koh­tai­sia, vaik­ka maa­il­ma ym­pä­ril­lä muut­tuu. Ju­ma­lan sana on py­sy­vä. Sii­hen mei­dän kan­nat­taa tyy­tyä ja sii­hen luot­taa.