JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Lentävä pässi

Nykyiset blogit
26.10.2024 7.00

Juttua muokattu:

24.10. 12:57
2024102412573320241026070000

Mika Mu­ta­nen

Jos joku väit­tää näh­neen­sä len­tä­vän leh­män, lä­hin­nä nau­res­ke­lem­me. Jos hän jat­kaa int­tä­mis­tään, alam­me pian epäil­lä hen­ki­lön hen­kis­tä hy­vin­voin­tia. Kos­ka leh­mä pai­naa sa­to­ja ki­lo­ja, ei­kä se­läs­sä ole min­kään­lai­sia sii­ven­tyn­kiä, se on täy­del­li­ses­ti len­tä­mi­seen so­peu­tu­ma­ton otus. Asi­an mah­dot­to­muut­ta ku­vaa sa­non­ta ”Kun leh­mät len­tä­vät, on lyp­sä­jäl­lä va­paa­päi­vä.” Kum­paa­kaan ei ole tain­nut kos­kaan ta­pah­tua.

Lä­hes yh­tä har­vi­nai­nen asia on len­tä­vä ja volt­te­ja te­ke­vä sa­ta­ki­loi­nen päs­si. Se ei kui­ten­kaan ole täy­sin mah­do­ton­ta, sil­lä olen it­se kah­den(sa­dan) hen­ki­lön läs­nä ol­les­sa to­dis­ta­nut moi­sen ta­pauk­sen. Tar­kal­leen ot­ta­en päs­si ei sil­loin­kaan ihan omin sii­vin len­tä­nyt, vaan se tar­vit­si sii­hen jon­kin ver­ran myös mi­nun apu­a­ni.

Mi­ten sit­ten päs­si teh­dään len­to­ky­kyi­sek­si? Sii­hen tar­vi­taan seu­raa­vat asi­at:

– päs­si

– pres­su­hö­kö­tys

– pe­rä­kär­ry

– ha­ja­mie­li­nen lam­pu­ri

– noin 80 km/h no­peus.

Al­ka­es­sam­me ko­ti­tar­ve­lam­pu­reik­si olim­me ide­a­lis­te­ja. En­sim­mäi­nen kau­nis pe­ri­aa­te oli se, et­tä lam­paat saa­vat elää per­he­kes­keis­tä elä­mää. Jo en­sim­mäi­se­nä ke­vää­nä ka­rit­soi­den jouk­koon syn­tyi kak­si su­lois­ta päs­siä. Kun kesä tait­tui syk­syk­si, näis­tä kul­lan­nu­puis­ta tu­li­kin il­kei­tä vei­ja­rei­ta. Niil­lä oli ni­mit­täin ta­pa­na pus­kea var­sin­kin mies­puo­li­sia ih­mi­siä to­sis­saan ja lu­jaa. Mikä epä­rei­luin­ta, ne te­ki­vät sen yl­lät­tä­en ja ta­kaa­päin.

Pää­tim­me ve­täy­tyä ja jät­tää lam­paat omaan per­hei­dyl­liin­sä. Kun syk­syl­lä tuli pi­me­ät yöt, uu­het tu­li­vat kii­maan. Sil­loin al­koi päs­seil­lä tap­pe­lu, jon­ka ku­vaa­mi­nen ei ole täs­sä asi­al­lis­ta. Lop­pu­tu­los kui­ten­kin oli, et­tä toi­ses­ta tuli val­ta­päs­si, ja toi­nen jou­tui ve­ris­sä päin yö­py­mään lam­mas­haan nur­kas­sa ole­van kuu­sen al­la.

Jat­kos­sa teim­me­kin niin, et­tä lai­toim­me kaik­ki päs­sit hy­vis­sä ajoin pa­kas­te­pus­sei­hin. Omien päs­sien si­jas­ta lai­na­sim­me naa­pu­ri­kun­nas­ta päs­siä, jon­ka ai­no­a­na teh­tä­vä­nä oli toi­mia isyy­den alul­le­pa­ni­ja­na. Sen jäl­keen se pa­lau­tet­tiin ko­ti­paik­kaan­sa.

On­gel­ma oli päs­sin kul­jet­ta­mi­nen. Ko­kei­lim­me sitä au­ton si­säl­lä, mut­ta jos­tain syys­tä lam­paat tyk­kää­vät eri­tyi­sen pal­jon pa­pa­noi­da au­tos­sa, jo­ten idea hau­tau­tui pian. Sit­ten sain älyn­vä­läyk­sen: tein pe­rä­kär­ryyn lau­das­ta ja kak­kos­kak­ko­ses­ta kul­je­tus­hä­kin. Olin omas­ta mie­les­tä­ni kek­se­li­äs, sil­lä ka­tos toi­mi kul­je­tus­teh­tä­vän­sä li­säk­si myös lai­dun­suo­ja­na. Mie­les­sä­ni jopa vi­lah­ti aja­tus kir­ves­mie­hen am­ma­tis­ta.

Use­a­na vuon­na kul­je­tim­me päs­se­jä pe­rä­kär­rys­sä täl­lai­ses­sa ka­tok­ses­sa. Yleen­sä muis­tin si­toa hö­kö­tyk­sen lii­noil­la pe­rä­kär­ryyn, mut­ta yh­den ker­ran unoh­din si­to­mi­sen. Sil­loin se ta­pah­tui – ni­mit­täin päs­sin len­tä­mi­nen.

Mus­ta­tur­pa oli kilt­ti päs­si, mut­ta erää­nä mar­ras­kui­se­na pak­ka­saa­mu­na se vain tuli ai­tauk­ses­ta ulos ja kä­ve­li ul­ko-oven eteen. Se oli merk­ki­nä sii­tä, et­tä hom­ma oli nyt hoi­det­tu, ja nais­vä­en luo­na ei ol­lut enää haus­kaa. Päs­si kai haa­vei­li ko­ti­pai­kas­taan, jos­sa se ele­li van­han ruu­na­he­vo­sen kans­sa lep­poi­saa poi­ka­mie­se­lä­mää.

Pa­nim­me toi­mek­si ja asen­sim­me ka­tok­sen pe­rä­kär­ryyn. Kie­doim­me sen sei­nät pres­suil­la, sil­lä em­me ha­lun­neet sil­min­nä­ki­jöi­tä eri­kois­kul­je­tuk­sel­lem­me. Si­doim­me Mus­ta­tur­van köy­des­tä kiin­ni hö­kö­tyk­sen nurk­kaan ja läh­dim­me aja­maan koh­ti Ris­ti­jär­veä. Tär­keim­män si­don­nan kui­ten­kin unoh­din, ja se oli­kin koi­tua niin päs­sin kuin mei­dän­kin koh­ta­lok­sem­me.

Mu­kaa­ni läh­ti van­hin poi­ka­ni avuk­si ja pie­nem­pi tyt­tö hy­väs­te­le­mään päs­siä. Ajo­mat­kan vaa­ti­vin osuus oli 10 ki­lo­met­rin mit­tai­nen pät­kä Vii­tos­tiel­lä vilk­kaan lii­ken­teen se­as­sa. Mat­ka su­jui rat­toi­sas­ti ja Mus­ta­tur­pa vai­kut­ti pe­rä­kär­rys­sä tyy­ty­väi­sel­tä. Myös au­ton si­säl­lä käy­tiin lep­poi­saa ru­pat­te­lua. Vä­hi­tel­len us­kal­sin nos­taa ajo­no­peu­te­ni noin 80 ki­lo­met­rin tun­ti­no­peu­teen.

Mut­ta sit­ten ta­pah­tui jo­tain, joka jät­ti ikui­set polt­to­ar­vet sekä verk­ko­kal­vol­le et­tä nä­kö­her­mos­too­ni: Näin taus­ta­pei­lis­sä lii­ket­tä. Kau­huk­se­ni huo­ma­sin, et­tä Mus­ta­tur­pa kiep­pui volt­te­ja noin kuu­den met­rin kor­keu­des­sa pres­su­hö­kö­tyk­sen kans­sa! Löin vä­lit­tö­mäs­ti jar­rut poh­jaan ja lai­toin hä­tä­vil­kut pääl­le. Jä­tin poi­ka­ni tien­var­teen seu­raa­vin saa­te­sa­noin: ”Käy ke­rää­mäs­sä tien var­rel­ta päs­sin­kap­pa­leet, niin minä kään­nän au­ton ja tu­len aut­ta­maan!”

Kun pää­sin ta­kai­sin, on­net­to­muus­pai­kal­la oli jär­kyt­tä­vän pit­kä au­to­jo­no, joka kas­voi noin kym­me­nen au­ton mi­nuut­ti­vauh­dil­la. Hä­tään­ty­neen nä­köi­siä ih­mi­siä nou­si vir­ta­naan au­tois­ta. Mie­tin katu-us­kot­ta­vaa se­li­tys­tä, mut­ta mi­tään jär­ke­vää tai jär­je­tön­tä puo­lus­tus­ta ei tul­lut mie­lee­ni. Kä­ve­lin­kin pai­kal­le tais­tel­len täy­del­lis­tä lu­his­tu­mis­ta­ni vas­taan.

Mut­ta mitä ih­met­tä! Mus­ta­tur­pa söi mui­na mie­hi­nä ruo­hoa tien­pen­kal­la. Jol­lain kei­nol­la köy­si­kin oli läh­te­nyt sen kau­las­ta ir­ti. Ja kul­je­tus­hö­kö­tys oli tien lai­das­sa va­hin­goit­tu­mat­to­ma­na. Pai­kal­le rien­tä­nyt poi­ka­ni kes­kus­te­li häm­mäs­te­le­vien ih­mis­ten kans­sa ta­pah­tu­nees­ta.

Kun pak­ka­sim­me hö­kö­tyk­sen ja päs­sin uu­del­leen pe­rä­kär­ryyn, koin niin suur­ta hä­pe­ää kuin mies vain voi ko­kea. Eh­kä joku pys­tyy sa­mais­tu­maan tun­tee­see­ni. Täl­lä ker­taa si­doin ka­tok­sen pe­rä­kär­ryyn kiin­ni kai­kis­ta pak­suim­mil­la lii­noil­la. Hil­jai­si­na mut­ta hel­pot­tu­nei­na pääs­tim­me au­to­let­kan ohit­sem­me ja ajoim­me päs­sin ko­ti­paik­kaan huo­mat­ta­van hil­jai­sel­la no­peu­del­la.

Oli häm­mäs­tyt­tä­vää, et­tä päs­sil­le ei ta­pauk­sen joh­dos­ta koi­tu­nut mi­tään vam­mo­ja. Ko­ti­pai­kas­saan se vain hy­päh­ti muit­ta mut­kit­ta ai­tauk­sen si­sä­puo­lel­le ja juok­si ori­ka­ve­rin­sa luo. Lam­pu­ri, joka oli yh­tä rau­hal­li­nen kuin hä­nen päs­sin­sä­kin, ei ol­lut ta­pauk­ses­ta mok­sis­kaan. ”Van si­tä­hän sat­tuu.”

Mie­tim­me jäl­keen­päin tätä ih­meel­lis­tä len­to­näy­tös­tä. Tu­lim­me sii­hen tu­lok­seen, et­tä päs­sin pe­las­ti jäi­nen tien­pin­ta, pur­jee­na toi­mi­nut pres­su­hö­kö­tys ja päs­sin kau­laan si­dot­tu naru. Ku­kaan ei näh­nyt ta­paus­ta lä­hel­tä, mut­ta oli il­meis­tä, et­tä päs­si oli las­keu­tu­nut tiel­le peh­me­äs­ti kuin las­ku­var­jo­hyp­pää­jä.

Mikä on ta­ri­nan hen­gel­li­nen an­ti? En ole tä­hän men­nes­sä kek­si­nyt mi­tään ope­tus­ta, ja jos sel­lai­sen kek­si­sin, se oli­si var­sin teen­näi­nen. Maal­li­nen ope­tus kui­ten­kin on se, et­tä muis­ta tur­va­vyön käyt­tö. Ja sido päs­si hy­vin kiin­ni kul­je­tus­hö­kö­tyk­seen. En­nen kaik­kea sido hö­kö­tys huo­lel­li­ses­ti kiin­ni pe­rä­kär­ryyn vaik­ka poh­jan kaut­ta kier­tä­en. Nel­jän­te­nä kan­nat­taa var­mis­taa, on­ko täl­lai­nen kul­je­tus­me­ne­tel­mä lain­mu­kai­nen.

Vii­des ope­tus on se, et­tä ai­na ei kan­na­ta sääs­tää. Mut­ta jos joku ha­lu­aa kai­kes­ta huo­li­mat­ta mo­ni­käyt­tö­lam­mas­kul­je­tus­suo­jan ra­ken­nu­soh­jeet, täs­sä oli­si kuva sii­tä:

Mika Mutanen

MikaMutanen
Olen Oulussa syntynyt, Rovaniemellä kasvanut, Kajaanissa opiskellut ja Paltamoon kodin rakentanut opettaja ja yhdeksän lapsen isä. Asun vaimoni ja kahden nuorimman lapsen kanssa Mieslahden Kaskelassa, jossa on poltettu kylän viimeinen kaski 1900-luvun alussa. Täällä on kaikki mitä tarvitsen: perhe, kukkaniityt, perinneaidat, lampola, halkorante, kuusikkovaarat ja Oulujärven siintävät selät. Palautetta blogeista: mika.mutanen(a)gmail.com
9.11.2024

Antakaa jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia. Room. 13:7

Viikon kysymys