Antero Iivarinen
Antero Iivarinen
Vuosia sitten olin töissä eräässä kohteessa, jossa aikataulu oli todella tiukka. Olin alun perin mennyt kohteeseen tasoitetöihin, mutta asiakas halusi minun tekevän myös paljon muutakin. Ulos terassiaitoja ja sisälle panelointeja. Työnjohdon määräyksestä olin siis ahertanut kohteessa jo pitkän tovin. Työn ohessa olin jutellut asiakkaan kanssa paljon hänen työskennellessään myös päivät rakennuksellaan. Joskus puheeksi nousivat vanhimmat tyttömme, jotka olivat edellisellä työmaalla auttamassa minua saamaan työt tehtyä huomattavasti nopeammin valmiiksi kuin mitä oli suunniteltu.
Keskiviikkona asiakkaalla on ehdotus. ”Olisiko mahdollista, että tekisitte kolmosten kanssa tulevana viikonloppuna tuon olohuoneen katon paneloinnin valmiiksi?" Asiakkaalla oli edessä muuttotarkastus ja tarkoitus myös muuttaa tulevana maanantaina vielä pahasti keskeneräiseen taloon.
"Itse emme millään kerkeä vaimoni kanssa ja vaihtoehdot meillä vähissä.” Mietin hetken katsellen keskeneräistä kattoa. Laskeskelin työmäärää ja aikaa.
”Uskoisin että se passaa, tytöt tulee luultavasti mukaan hommiin, mutta kysyn vielä heiltä”, vastasin. Kuului helpottunut huokaus, asiakas hymyili helpottuneena: ”Mahtavaa, kiitos!”
Torstaina illasta minulle nousi kuume ja laitoin viestiä asiakkaalle: ”Olen kovassa kuumeessa, jos aamulla myös, niin en tule huomenna töihin. Kolmoset voisi jo huomenna tulla aloittelemaan sitä kattoa kumminkin keskenään, jos sinulle käy? Tunnin päästä puhelin piippasi. ”Tytöt voi tulla aamusta töihin, pikaista paranemista sinulle."
Perjantaiaamuna oli kolme iloista tyttöä aamupalalla ja eväsleipiä tekemässä. Minä kääriytyneenä viltteihin neuvoin tulevaan työpäivään vinkkejä. ”Olkaahan reippaita, niin kuin aina ennenkin” sanoin vielä saatesanoiksi ennen ulko-oven sulkeutumista.
Iltapäivällä tuli asiakkaalta viesti, jossa hän kertoi heidän saaneen tyttöjen kanssa hyvin aikaiseksi. Hymyilytti ja tuntui mukavalta. Tytöt olivat taas näyttäneet työntekomallia.
”Ihan hyvin meillä meni, saatiin aikaiseksi paljon”, tytöt sanoivat kotiin tullessaan. Toivottavasti tauti helpottaisi, niin pääsisin itsekin huomenna töihin, eikä tyttöjen harteille jäisi kaikki lupaamani työni, ajattelin.
Lauantaiaamuna olimme kaikki neljä työmaalla valmiina alottamaan päivän työt. Sovimme että minä, vielä toipilas, katkon vaan sirkkelillä paneeleita ja tytöt telineillä hoitelevat ne kattoon. Niinhän siinä päivä vierähti iltaan huomaamatta. Katto valmistui pikkuhiljaa kolmen sentin levyisellä sormipaneelilla. Kumminkin vielä jäisi paljon tekemättä. Sunnuntai jo kolkutteli ovelle. Kaikkia paneeleitakaan ei vielä ollut edes pintakäsitelty.
Sanoin asiakkaalle: ”Nyt tehdään niin, että me lähdetään kotiin saunomaan, ja te jäätte käsittelemään loput paneelit. Tulemme maanantaina keskiyöllä ja teemme silloin lopun katon ennen aamuyhdeksää valmiiksi. Eikös muuttotarkastus ollut kymmeneltä?”
Ensimmäisen adventin lepäilimme kotona. Sairastelimme ja kuunneltimme seuroja. Söimme ja saunoimme. Vietimme lepopäivää niin kuin kuuluukin. Ei töissä vaan kotona lepäillen.
Heti keskiyön jälkeen Ada katkaisi ensimmäisen paneelin, kaksi muuta sisarusta vuorostaan oli kipeänä kotona. Minä kolmella eri telineellä huutelin mittoja ja paneloin kattoa. Homma lähti hyvin käyntiin, jopa niin että alkoi jo naurattaa. ”Sillä on siunausta, kun ei pyhänä tee töitä”, sanoin Adalle. ”Näin hyvin ja nopeasti saatiin valmiiksi, vaikka tehtiin kahdestaan” jatkoin juttelua kellon ollessa hiukan vaille seitsemän aamulla. Paikat oli siivottu ja asiakas kohta tulossa työmaalle.
Kohta yhdessä ihastelimme valmista kattoa, komeinta koskaan näkemääni. Aaltoileva ja nouseva, arkkitehtiasiakkaan itsensä suunnittelema. Oli uusia kokemuksia meille kaikille, kivoja muistoja ja ihan jotain erilaista.
”Nyt me lähdetään nukkumaan ja huominen pidetään vapaata. Nähdään keskiviikkona”, sanoin, ja lähdimme ajelemaan kotia kohti. Oli hyvä ja kiitollinen mieli taas kerran. Luoja antoi taas onnistua, ja aikataulussa pysyttiin. Antoi aputyttöjä, reippaita, oikealla työasenteella varusteltuja. Iloisia, ahkeria ja työtä pelkäämättömiä. Hyvä työnantaja ja asiakaskaan ei ole itsestäänselvyys. Koin kiitoksen mieltä kaikesta tuosta.
Puoli yhdeltätoista havahduin asiakkaalta tulleeseen viestiin ”Tarkastus meni läpi! Kiitos mahtavasta työpanoksestanne!”
Hymyilytti, käänsin kylkeä ja suljin taas silmäni. ”On minulla melkoiset apulaiset. Työnantajakin huomannut sen, Luojan antamia, kultaisia ihmeitä”.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys