Sii­o­nin työs­sä tar­vi­taan mo­nen­lai­sia lah­jo­ja, sil­lä teh­tä­vät­kin ovat mo­net. On ol­ta­va joku, joka ra­ken­taa ja yl­lä­pi­tää seu­ro­jen pi­toon tar­vit­ta­vat ti­lat. Sa­moin hän, joka opet­taa ja saar­naa Ju­ma­lan sa­naa. On työ­teh­tä­viä heil­le, jot­ka mah­dol­lis­ta­vat kuu­le­mi­sen etääl­lä­kin seu­ra­pai­kas­ta. Tär­ke­ää on kan­taa huol­ta niin ko­ti­sii­o­nin ta­lou­des­ta kuin toi­min­nan suun­nit­te­lus­ta­kin. Mil­lai­sia seu­ra­ti­lai­suu­det oli­si­vat­kaan, jos pai­kal­la ei oli­si sä­es­tä­jää, esi­lau­la­jaa tai seu­rai­sän­tää? Kai­kil­la eri työ­teh­tä­vil­lä on sama pää­mää­rä, mah­dol­lis­taa Ju­ma­lan sa­nan kuu­le­mi­nen.

Apos­to­lien teot ker­to­vat en­sim­mäis­ten kris­til­lis­ten seu­ra­kun­tien elä­mäs­tä. Näi­tä oli syn­ty­nyt laa­jal­le alu­eel­le evan­ke­liu­min kuu­le­mi­sen ja us­ko­mi­sen myö­tä. Elä­vää sa­naa ju­lis­ta­neet apos­to­lit myös or­ga­ni­soi­vat uu­sien seu­ra­kun­tien työ­tä (Ap. t. 14:23). Löy­tyi mo­nen­lais­ta tar­vet­ta ja teh­tä­vää sa­nan ju­lis­ta­mi­ses­ta di­a­ko­ni­a­työ­hön. Ju­ma­lan an­ta­mil­le lah­joil­le oli käyt­töä. Apos­to­li Paa­va­li kir­joit­ti Ko­rin­tin us­ko­vai­sil­le: ”Ar­mo­lah­jo­ja on mo­nen­lai­sia, mut­ta Hen­ki on sama. Myös pal­ve­lu­teh­tä­viä on mo­nen­lai­sia, mut­ta Her­ra on sama.” (1. Kor. 12:4–5.) Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työs­sä on tar­koi­tus ra­ken­taa Kris­tuk­sen seu­ra­kun­taa, ei omaa it­seä (1. Kor. 14:12). Jo­kai­nen meis­tä saa iloi­ta niis­tä lah­jois­ta, joi­ta olem­me Ju­ma­lal­ta saa­neet.

Jee­suk­sen ver­tauk­ses­sa hy­vät ja us­kol­li­set pal­ve­li­jat lait­toi­vat heil­le us­ko­tut ta­len­tit ak­tii­vi­seen käyt­töön li­sä­ten nii­tä. Pa­la­tes­saan pit­käl­tä mat­kal­taan isän­tä pal­kit­si hei­dät (Matt. 25:14–23). Kris­tuk­sen seu­ra­kun­ta ei ra­ken­nu, jos pii­lo­tam­me tai vä­hät­te­lem­me Ju­ma­lan an­ta­mia lah­jo­ja. Mei­tä kut­su­taan kan­ta­maan vas­tuu­ta sen mu­kaan kuin se on meil­le mah­dol­lis­ta. Teh­tä­vään kut­sut­ta­es­sa on hyvä tun­tea so­pi­vas­ti sekä vas­tuu­ta et­tä va­paut­ta. Apos­to­li Pie­ta­rin sa­nat so­pi­vat hy­vin kaik­keen Sii­o­nin työ­hön, vaik­ka hän pu­huu­kin hen­gel­li­ses­tä kait­sen­nas­ta: ”Kait­kaa sitä lau­maa, jon­ka Ju­ma­la on teil­le us­ko­nut, äl­kää pa­kos­ta, vaan va­paa­eh­toi­ses­ti, Ju­ma­lan tah­don mu­kaan, äl­kää myös­kään al­hai­ses­ta voi­ton­hi­mos­ta, vaan sy­dä­men­ne ha­lus­ta” (1. Piet. 5:2).

Ko­ti­sii­o­nin työs­sä saa ko­kea oman tar­peel­li­suu­ten­sa yh­tei­sen asi­an ää­rel­lä. Kun työ­hön läh­tee mah­dol­li­sim­man moni, työ ei vä­sy­tä vain har­vo­ja vas­tuun­kan­ta­jia. Työ­teh­tä­viä voi rää­tä­löi­dä kun­kin voi­ma­va­ro­jen, elä­män­ti­lan­teen ja esi­mer­kik­si ter­vey­den mu­kaan. Kun kuu­lem­me kut­sun työ­hön, saam­me muis­taa, et­tä kut­su­ja on lo­pul­ta Ju­ma­la. Hän an­taa ha­lun ja voi­man teh­dä val­ta­kun­tan­sa työ­tä.

Har­ri Vä­hä­jylk­kä

Kir­joi­tus on jul­kais­tu 14.10.2020 il­mes­ty­nees­sä Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä