Psalmimme kertoo Jumalan suuruudesta ja kyselee ihmisen asemasta Jumalan edessä. Myös ensi kesän suviseura-alue Vaasassa muistuttaa Jumalan luomistyön ihmeistä. Alueen historiaa miettiessä on noussut mieleen Väinö Linnan Tuntematon sotilaan alkusanat: "Niin kuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas. Niinpä hän oli aikoinaan antanut metsäpalon polttaa kymmeniä hehtaareja valtion metsää eräällä hietakankaalla. Tapansa mukaan koettivat ihmiset kaikkensa ponnistaen keskeyttää hänen työnsä, mutta järkähtämättä hän poltti metsää niin paljon kuin katsoi tuleviin tarkoituksiinsa sopivaksi."
Näin ajateltuna suviseuravalmistelut alkoivat jo 520 miljoonaa vuotta sitten, kun Jumala paiskasi mereen valtavan meteoriitin. Törmäyksen voimasta kallio suli ja maata ja kiveä lensi laajalle niin, että iskemän kohdalle muodostui syvä, pyöreä kraateri. Vuosimiljoonien saatossa Luoja tasoitteli maastoa jääkausien avulla ja täytti syntyneen kuopan. Maa nousi hiljakseen merestä, ja lahti kuroutui umpeen. Kun mataloitunut lahti ei enää tuottanut kalaa ruokapöytiin, ihminen kuivatti sen pelloksi. Kraateripellon halkaisija on yli viisi kilometriä ja pinta-ala 2 300 hehtaaria.
Luomistyön äärellä suviseuroissa
Entisen kraaterin alueella on monenlaista elämää. 8 000 kurkea pysähtyy syksyisin levähtämään sinne. Ne keräävät voimia pitkälle muuttomatkalle ja ruokailevat katetun ruokapöydän äärellä hakien turvaa ja matkaseuraa toisistaan. Jotain samaa tapahtuu, kun 75 000 kaidan tien matkaajaa kokoontuu viikoksi kuulemaan Jumalan sanaa samalle aukealle ensi kesänä. Muutama uhanalainen peltolintulajikin on löytänyt laajalta aukiolta turvapaikan. Myös uskovaiset saattavat olla uhanalainen laji: "Kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?" (Luuk. 18:8). Uhanalaisten lintujen suojelemiseksi on seura-alueella tehty paljon työtä. Suviseuratapahtuman yhtenä tarkoituksena puolestaan on pyrkiä suojelemaan seuravieraiden heikkoa uskoa synnin vaaroilta.
Jumala osoittaa suuruutensa monin tavoin
Psalmimme mukaan Jumalan nimi julistaa ihmisten keskellä hänen taivaallista kirkkauttaan. Kirkkaudella ja kunnialla on yhteys. Jumalan suuri kirkkaus herättää pienessä ihmisessä kunnioitusta häntä kohtaan. Jumalan läpitunkeva kirkkaus paljastaa meidät salatuimpia myöten. Tunnemme hänen edessään jopa pelkoa. Rakkaudessa ei kuitenkaan ole pelkoa, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Jäljelle jää terve Jumalan pelko, joka on kunnioitusta ja rakkautta. Vaikka Jumala on auktoriteetti, niin samalla hän on meitä lähellä.
Kuolematon sielu
Jumala on niin ajatuksiltaan kuin olemukseltaankin meitä korkeampi. "Niin paljon korkeampi kuin taivas on maasta, niin ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne, ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne" (Jes 55:9). Vanha testamentti kertoo monta mielenkiintoista tapausta, jossa ihmiset ovat kokeneet Jumalan suuruuden. On kuljettu meren läpi kuivaa maata pitkin, seisoskeltu polttavan kuumassa pätsissä ja voitettu sotia pitämällä kansan johtajan käsiä ylhäällä. Jumalan hyvyyden kokeminen on opettanut tuntemaan, rakastamaan ja uskomaan Jumalaan. Syvimmin tuo hyvyys on koettavissa, kun Jumala antaa valtakunnastaan synnit anteeksi ja lahjoittaa rauhan ihmisen sydämeen.
Luomisen kuudentena päivänä – viimeisenä luomistyönään – Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja puhalsi häneen elävän hengen. Jumala istutti ihmiseen kuolemattoman sielun. Tämä erottaa meidät muista luoduista. Ihminen sai tehtäväkseen viljellä ja varjella kaikkea luotua (1. Moos. 1:26–28). Tätä kutsutaan luomakunnan herruudeksi (dominium terrae). Tämäkin ilmentää Jumalan ja ihmisen ainutlaatuista suhdetta.
Oma vastuuni luomakunnasta
Vastuu koskee kaikkia ihmisiä, ei vain niitä, jotka uskovat Jumalaan. Kun katselemme maailmaa ympärillämme, näemme, että ihminen ei ole ollut Luojalleen kuuliainen. Itsekkyys, ahneus ja vallanhalu ovat johtaneet siihen, että maa, meri ja ilma saastuvat. Jumalan luomistyötä rajoitetaan tai kiihdytetään keinotekoisesti. Rajanveto näissä asioissa on usein vaikeaa. Olemme kehittäneet taloudellisen, teknisen ja poliittisen kilpajuoksun, josta on vaikea jättäytyä pois. Jumala ei ole kuitenkaan perunut päätöstään antaa ihmiselle näin suurta luottamusta.
Me jokainen voimme kysyä itseltämme, miten olen kantanut oman vastuuni luomakunnan viljelijänä ja varjelijana. Onko oma menestys ja mukavuus ollut etusijalla, onko kohtuullinen taso riittänyt? Osaammeko arvostaa luonnonarvoja tai omaa kulttuurihistoriaamme? Olemmeko malttaneet pyhittää lepopäivän taloudellisiin tavoitteisiin pyrkiessämme?
Jumalan suuruus näkyy siinäkin, että vaikka ihminen on toiminut taitamattomasti ja tottelemattomasti, hän luottaa meihin edelleen. Hän rakastaa meitä. Hän on uhrannut ainoan Poikansa meidän pelastuksemme vuoksi.
Kivijärven kirkkoherra Esa Tuomaala kirjoitti vuonna 1985 Lapuan hiippakunnan pappeinkokoukselle synodaalikirjan "Ihminen uhka luomakunnalle". Hän näki jo 30 vuotta sitten asioita, jotka tänä päivänä ovat keskellämme. Hän toteaa, että Jumala toimii myös ekokatastrofin keskellä. Tuomaalan kirjan loppulause on puhutteleva ja lohdullinen: Vaikka ihminen onnistuisi turmelemaan maapallon ja kaiken mitä siinä on, niin Jumalan valtakunnan asukasta odottavat selkeä sää ja kirkkaat vedet.
Mikko Uljas
Tekstissä käsitellään seuraavaa raamatunkohtaa: Psalmi 8
Julkaistu Siionin Lähetyslehdessä 4/2015
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys